Kaupunkisuunnittelu-lehden ensimmäinen numero jaetaan lauttasaarelaisille
Kaupunkisuunnittelu-nimisen lehden ensimmäinen numero jaetaan postitse kaikkiin Lauttasaaren talouksiin. Ensimmäisessä numerossa käsitellään mm. Länsimetroa, Koivusaaren suunnittelua ja Vattuniemessä tapahtuvia muutoksia. Kaupunkisuunnittelu-lehteä julkaisee Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, ja lehden tavoitteena on antaa tietoja ja taustoja ajankohtaisista suunnitteluhankkeista ja tukea kaupunkisuunnittelusta käytävää keskustelua. Lauttasaari valittiin ensimmäisen numeron kohteeksi sen vuoksi, että kaupunkisuunnitteluvirastossa on käynnissä runsaasti Lauttasaarta koskevia suunnitteluhankkeita ja alueella järjestetään tammikuussa kaksi yleisötilaisuutta. Ensimmäinen tilaisuus aiheenaan Koivusaaren suunnittelun lähtökohdat on tiistaina 15.1. ja toinen aiheenaan Länsimetron hankesuunnitelma ja asemakaavaluonnos tiistaina 22.1. Molemmat tilaisuudet järjestetään Lauttasaaren Yhteiskoulun Julius-salissa (Isokaari 19) klo 18-20.
Kaupunkisuunnittelu-lehti on luettavissa pdf-muodossa kaupunkisuunnitteluviraston kotisivuilla. Painetun lehden voi myös käydä noutamassa kaupunkisuunnitteluvirastosta osoitteesta Kansakoulukatu 3.
Lisätietoa kaupunkisuunnitteluviraston verkkosivuilta
Kaupunkisuunnittelu-lehti 1/2008(.pdf)

09.01.2008