Kaupunkilaistestiin ehtii vastaamaan elokuun ajan
Kaupunkilaiset voivat vielä elokuun ajan luodata persoonallisuutensa piirteitä leikkimielisessä, mutta paljastavassa nettitestissä. Kaupunkilaistesti kertoo, millä tavoin kukin puuttuu elinympäristössään kohtaamiinsa ongelmiin. Testissä kysytään esimerkiksi, miten toimit nähdessäsi ihmisten heittelevän roskia ympäriinsä. Vastaukset paljastavat oletko pihapoliisi, aidanrakentaja, puistovahti vai miljöönhoitaja. Testiin on tähän mennessä vastannut jo yli 3 300 kaupunkilaista. Valtaosa vastaajista on ollut miljöönhoitajia tai puistovahteja. Testi löytyy rakennusviraston Hyvä kasvaa Helsingissä -liikkeen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvakasvaa.fi. Testin tehneiden kesken arvotaan kaksikymmentä kestoastioita sisältävää piknik-reppua, jonka kanssa voi retkeillä puistoissa jälkiä jättämättä.
Rakennusviraston tiedote

16.08.2007