Ikä ja koulutuserot vaikuttavat äänestämisaktiivisuuteen
Tuomo Martikaisen ja Hanna Wassin tutkimus äänestysaktiivisuuden ja puolueiden kannatuksen muutoksesta vuoden 2007 eduskuntavaaleissa on julkaistu tietokeskuksen julkaisusarjassa. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa äänestysaktiivisuus laski paikoitellen selvästi, eniten alle 29-vuotiaiden ja nuorten työikäisten äänioikeutettujen keskuudessa sekä myös valmiiksi matalan osallistumisen alueella kerrostalolähiöissä. Vaalien suurin voittaja oli kokoomus, joka lisäsi vahvasti kannatustaan Helsingissä saavuttaen 30 prosentin osuuden kaikista annetuista äänistä. Suhteessa eniten ääniä menetti SDP, joka joutui vaalien myötä hallitusoppositioon. Perinteisillä korkean äänestysaktiivisuuden alueilla äänestysaktiivisuus säilyi vanhempien ikäryhmien osalta pitkälti edellisten vaalien tasolla, vanhimmassa ikäryhmässä jopa merkittävästi nousten. Äänestysaktiivisuuden lasku eri vaaleissa on jo pitkään herättänyt Suomessa keskustelua. Suomalaisten matala vaaliosallistuminen ei ole osa laajempaa eurooppalaista kehityskulkua. Ero esimerkiksi Ruotsiin ja Tanskaan on silmiinpistävä. Suomessa äänestysaktiivisuus on laskenut lähes tasaisesti viimeiset 40 vuotta, vaikka koulutustaso on samaan aikaan kohonnut. Lisätietoja Tietokeskuksen julkaisusta (.pdf).

21.11.2007