Hiekoitushiekkaa ei saa poistaa lehtipuhaltimilla
Helsingin ympäristökeskus muistuttaa, että lehtipuhaltimien käyttö hiekoitushiekan poistamiseen on kokonaan kielletty Helsingissä. Hiekoitushiekkaa poistetaan kaduilta ja pihoilta sekä talojen edustoilta etenkin keväisin, jolloin ilman pöly- ja pienhiukkaspitoisuus on usein muutenkin haitallisen korkea. Lehtipuhaltimien käyttö hiekoitushiekan poistamiseen lisää entisestään hiukkaspitoisuuksia ilmassa. Hiukkasten aiheuttamille terveyshaitoille ovat herkkiä erityisesti lapset ja vanhukset ja esimerkiksi sydäntauteja tai astmaa sairastavat. Lehtipuhaltimen käyttö aiheuttaa ympäristöön myös häiritsevää melua. Käytettäessä esimerkiksi harjakoneita, imulakaisulaitteita tai muita koneellisia menetelmiä hiekoitushiekan poistoon, on puhdistettava alue tarvittaessa kasteltava pölyämisen estämiseksi.
Lisätietoja ympäristökeskuksen verkkosivuilta

03.04.2008