 |
Helsinki varasi tontit 2 500 asuntoa varten |
 |
 |
Helsingin kaupunginhallitus varasi kokouksessaan 11.6. tontit noin 2 500 asuntoa varten. Kaupunginhallituksen päätöksen mukaan varauksia tehtiin Vanhaankaupungiin, Arabianrantaan, Hermanniin, Maunulaan, Pakilaan, Haagaan, Viikkiin, Malmille, Tapaninkylään, Suutarilaan, Suurmetsään, Vartiokylään, Mellunkylään ja Vuosaareen. Varatuille tonteille rakennetaan omistusasuntoja ja vuokra-asuntoja sekä Hitas-ehdoilla että ilman. Tonteille tulee mm. opiskelija-asuntoja, asumisoikeusasuntoja, vanhusten palvelutalo ja ikääntyvien asuintalo. Tontteja varattiin myös omatoimista ja ryhmärakentamista varten. Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi vuonna 2003 tavoitteen, jonka mukaan kaupunkiin rakennetaan vuosina 2004-2008 noin 13 000 asuntoa. Viime vuoden loppuun mennessä oli rakennettu vain 4 700 asuntoa. Lisäksi tonttivarauksia oli 5 700:aa asuntoa varten. Käytännössä kaikki varatut kohteet eivät kuitenkaan ohjelmakaudella käynnisty, vaan osa siirtyy eri syistä alkavaksi vuoden 2008 jälkeen. Lisätietoja kaupunginhallituksen esityslistalta 11.6. |
12.06.2007 |
|
 |
 |
 |
 |
|