Kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen ja ilmastomuutokseen sopeutuminen merkitsevät Helsingille tähän saakka merkittävintä ympäristöhaastetta. Juuri ilmestyneen Helsingin kaupungin ympäristöraportin 2006 mukaan kulutukseen perustuvat kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat edellisvuodesta viisi prosenttia. Helsingissä tärkeimmät päästöjen aiheuttajat ovat energiantuotanto ja liikenne. Ne käyttävät pääosin fossiilisia polttoaineita. Helsingin kulutusperäisistä kasvihuonekaasupäästöistä on peräisin 44 prosenttia lämmityksestä, noin kolmannes sähkön käytöstä ja viidennes liikenteestä. Edellisvuoteen verrattuna lämmityksen ja sähkön käytön päästöt kasvoivat. Ympäristökeskuksessa vuosittain koottuun raporttiin ovat tuottaneet tietoja kaikki kaupungin 30 virastoa ja kuusi liikelaitosta. Raportti on kokonaisuudessaan verkkojulkaisuna: www.hel.fi/ymparistoraportti. Lisätietoja ympäristökeskuksen tiedotteesta.