Helsingin kaupunki | Pöytäkirja |
| 1 (1) |
Sosiaali- ja terveysvirasto |
|
| |
Talous- ja tukipalvelut |
|
| |
Tukipalvelut | 16.12.2016 |
| |
Palvelupäällikkö |
|
| |
|
|
| |
5 §
Vammaisten henkilöiden lounasruokailun hankinta Ravintola Sempatik Oy:ltä
HEL 2016-011996 T 02 08 02 01
Päätös
Talous- ja tukipalvelut -osaston palvelupäällikkö päätti, että Vallilan työ- ja valmennuskeskuksen asiakkaiden lounasateriat hankitaan hankintalain 67§:n perusteella ajalla 1.1.2017–31.12.2017 Sempatik Oy:ltä. Hankinnan arvioitu ja sitoumukseton ennakoitu kokonaisarvo on noin 36 000 euroa (alv 0 %) sisältäen mahdolliset kustannusten muutoksista johtuvat hinnankorotukset.
Päätöksen perustelut
Vallilan työ- ja valmennuskeskuksen keittiön ja ruokasalin mitoitus ei ole riittävä, jotta koko asiakas- ja henkilöstömäärä voisi ruokailla omassa ruokasalissa. On välttämätöntä, että 20 henkilöä ruokailee päivittäin ulkopuolisessa ravintolassa. Asiakkaat tarvitsevat myös mahdollisuuden oppia ruokailemaan keskuksen ja kodin ulkopuolella, jolloin ravintolassa ruokailu on osa asiakkaiden valmennusta. Ravintolan tulee sijaita niin lähellä toimipaikkaa, että lounaalla käyminen kävellen on mahdollista lounasajan puitteissa.
Palvelun hinta ajalle 1.1.2017–31.12.2017 on 7,28 €/annos. Hintoihin lisätään 14 % arvonlisävero.
Työ- ja valmennuskeskuksen asiakkaat ovat kehitysvammaisia henkilöitä, joiden hyvinvointi on riippuvainen tutusta ympäristöstä sekä turvallisesta hoito- ja palveluhenkilöstöstä. Asiakasryhmään kuuluu liikuntaesteisiä henkilöitä ja he eivät pysty liikkumaan pitempiä matkoja ilman kuljetusta. Matka keskuksen ja ravintolan välillä on noin 100 metriä. Pitkäaikaiset asiakkaat ovat tottuneet käyttämään ravintolaa, jonka henkilökunnan palvelu on ollut erityisasiakkaat hyvin huomioon ottavaa. Lähiympäristöstä ei myöskään löytynyt vastaavaa palveluntuottajaa, joka tarjoaisi lounaan asiakkaille sopivaan aikaan ja heidän liikuntakykynsä nähden riittävän lyhyeltä kävelyetäisyydeltä. Näin ollen palveluntuottajan vaihtaminen olisi hankintalain 67 §:n mukaisesti asiakkaan kannalta ilmeisen kohtuutonta ja erityisen epätarkoituksenmukaista.
Lounas sisältää pääruoan, energialisäkkeen ja tuoresalaatin tai muun lisäkkeen, leivän, levitteen, ruokajuoman ja jälkiruoan. Tarjolla on päivittäin 9 ruokalajin ruokalista, josta asiakas voi tehdä valinnan. Ostettavia aterioita on noin 2200 kappaletta vuodessa ja hankinnan arvo on yhteensä noin 36 000 euroa (alv 0 %) sisältäen mahdolliset kustannusten muutoksista johtuvat hinnankorotukset. Hankintasopimus on tämän päätöksen liitteenä.
Lisätiedot
Tuomas Riihivaara, hankinta-asiantuntija, puhelin: 310 43217
tuomas.riihivaara(a)hel.fi
Liitteet
1 | sopimusluonnos |
2 | Ruokapalvelun palvelukuvaus |
Muutoksenhaku
Muutoksenhaku hankintapäätökseen, sosiaali- ja terveyslautakunta |
Otteet
Ote | Otteen liitteet |
Palveluntuottaja | Muutoksenhaku hankintapäätökseen, sosiaali- ja terveyslautakunta |
Vammaisten työ- ja päivätoiminnan päällikkö |
|
Johtava ohjaaja |
|
Hankinta-asiantuntija |
|
Ruokapalveluohjaaja |
|
.
| ||||
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Y-tunnus | Tilinro |
PL 6000 | Toinen linja 4 A | +358 9 310 5015 | 0201256-6 | FI1880001200052430 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | Helsinki 53 | Faksi |
| Alv.nro |
sosiaalijaterveys@hel.fi | www.hel.fi/sote | +358 9 310 42504 |
| FI02012566 |
|
| |||