Helsingin kaupunginhallitus | Pöytäkirja | 29/2013 | 1 (1) |
|
|
| |
|
|
| |
Kaupunginjohtaja/J | 28.08.2013 |
| |
|
|
|
86 §
Rakennusviraston seurantaraportti kaupungin kaivutöiden nopeuttamisesta katualueilla
HEL 2013-007162 T 10 01 01 04
Päätös
Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä merkitä rakennusviraston vuoden 2013 toisen neljänneksen seurantaraportin tiedoksi kehottaen virastoja, liikelaitoksia, Helen Sähköverkko Oy:tä sekä Suomen Energia-Urakointi Oy:tä jatkamaan edelleen kaupunginjohtajan 29.3.2006 ja 19.9.2007 tekemien päätösten mukaisia toimenpiteitä.
Päätöksen perustelut
Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä 29.3.2006 kehottaa kaikkia kaivutöitä yleisillä alueilla teettäviä kaupungin asianomaisia virastoja ja liikelaitoksia noudattamaan rakennusviraston kaivuilmoituksen käsittelyn yhteydessä määräämiä työaikoja ja vähentämään kaivutöistä aiheutuvia haittoja sekä rakennusvirastoa raportoimaan neljännesvuosittain kaivutöiden sujuvuudesta vuoden 2007 loppuun asti. Raportointiaikaa on jatkettu vuoden 2013 loppuun asti.
Kaupunginjohtaja päätti lisäksi johtajistokäsittelyssä 19.9.2007 mm. kehottaa rakennusvirastoa noudattamaan ydinkeskustan alueella suorittavien kaivutöiden osalta käytäntöä, jonka mukaan kaivulupa myönnetään ensisijaisesti ehdoin, että työtä suoritetaan liikennehaittojen vähentämiseksi myös ilta- ja viikonlopputyönä, mikäli tällaisesta työstä ei ole työmaa-alueen välittömässä läheisyydessä sijaitsevalle asutukselle tai elinkeinotoiminnalle haittaa. Virastoja ja liikelaitoksia kehotettiin huolehtimaan siitä, että kaivutöitä alihankintana tekevien urakoitsijoiden urakkasopimuksiin sisällytetään seuraamuksena kaivutyön laatuvirheistä ja viivästymisestä riittävät sanktiot ohjaamaan töiden tehokasta suorittamista.
Rakennusvirasto toteaa vuoden 2013 toisessa raportissaan seuraavaa:
Yhteinen kunnallistekninen työmaa -toiminta
Yhteinen kunnallistekninen työmaa (jäljempänä YKT) -sopimuksen mukainen toiminta ja menettelyn kehittäminen on jatkunut.
Työmaahaittojen hallintamenetelmä Haitaton
Haitaton tarkastelu on sovitusti suoritettava kaikissa YKT-hankkeissa, tämän lisäksi rakennusvirasto on linjannut tarkastelun tehtäväksi kaikissa rakennusviraston hankkeissa. Muut toimijat ovat saaneet tunnukset ja tekevät itsenäisesti päätöksen ohjelmiston hyödyntämisestä omissa erillisissä hankkeissaan.
Käyttäjien koulutustarpeet on määritelty YKT-seurantaryhmän toimintasuunnitelman mukaisesti ja Haitaton ohjelman pääkäyttäjänä rakennusvirasto on järjestänyt tarvittavan koulutuksen muille YKT-toimijoille lukuun ottamatta kiinteistövirastoa ja vuoden alussa toimintaan mukaan tulleita operaattoreita, jotka eivät katso tarkastelusta olevan toiminnalleen hyötyä.
Rakennusvirasto seuraa Haitattoman käyttöastetta toimijoittain. Tähän asti on suoritettu 146 kpl eri työmaan toteutuksen arviointia.
Haitaton tarkastelun esiin nostamien työmaahaittojen hallinnan seuraamisen pilotointi on aloitettu. Saatujen kokemusten pohjalta muokataan YKT-toiminnan vaikuttavuusmittariston haittapisteet-mittaria.
YKT-toiminnan vaikuttavuusmittaristo
Mittareiden luonnokset valmistuivat vuonna 2012 toiminnalle asetettujen tulostavoitteiden mukaisesti. Kunkin mittarin sisällön ja mittaamistavan täsmentäminen on käynnissä. Samalla mukana olevat organisaatiot valmistelevat mittaamisen edellyttämiä organisaatiokohtaisia järjestelyjä. YKT-seurantaryhmän tarkistetun toimintasuunnitelman mukaisesti mittarikorttien sisällön täsmentäminen on suoritettu ensi syyskuuhun mennessä, jolloin hanketta ohjaavan Tampereen teknillisen yliopiston kanssa on viimeinen hankekokous ja mittareiden tulee olla valmiit.
Prosessin mittaustiedon tallennus ja raportoinnin järjestäminen
Rakennusviraston toimeksiannosta laaditun mitattavan tiedon keräämiseen ja kerätyn tiedon Hetassa tapahtuvaan prosessointiin liittyvän toteutettavuustarkastelun pohjalta on käynnistymässä YKT-hankkeiden Hetaan viennin toteutus. Toteutuksen on määrä valmistua kuluvan vuoden elokuun loppuun mennessä.
Teknisen osuuden valmistuttua on vuorossa tiedon syöttäminen. Mittausraporttien luotettavuuden edellytys on syötettävän tiedon määrämuotoisuus ja määräaikaisuus. Rakennusvirasto ennakoi ongelmia osapuolten sitoutumisessa tiedon syöttöön huolimatta siitä, että mittaristo on laadittu siten, että raportointituloksia on mahdollista hyödyntää myös organisaatioiden oman toiminnan seuraamisen ja kehittämisen kannalta mielekkäällä tavalla.
Johtajiston hallintokuntarajat ylittäviä prosesseja ja niiden tulospalkkiojärjestelmää käsittelevä workshop
Rakennusvirasto piti hyvänä workshopin järjestämistä ja katsoo tärkeäksi jatkaa nyt avattua keskustelua. Erityisen antoisaa oli kuulla muiden prosessien tilanteesta ja toimintaympäristön haasteista sekä niiden ratkaisemiseksi kehitetyistä uusista toimintatavoista.
Rakennusvirasto on koonnut YKT-toiminnan operatiivisen tason prosessikuvauksen ja yhteisten toimintatapojen kartoittamisen kokemukset erilliseksi raportiksi, joka ilmestyy kesän jälkeen. Rakennusvirasto toivoo siitä olevan hyötyä myös muille hallintokunnille niin sisäisten kuin hallintokuntien välisten prosessien kuvaamisessa.
Rakennusvirasto on vuodesta 2006 alkaen koordinoinut YKT-toimintaa, joka on laajentunut alun perin kaupungin sisäisestä hallintokuntarajat ylittävästä toiminnasta käsittämään nykymuodossaan myös kaupungin organisaation ulkopuolisten toimijoiden intressien yhteensovittamisen.
Vaikka kaikki osapuolet olisivat sitoutuneet YKT-sopimuksen mukaiseen toimintaan, ei yhteisen ymmärryksen, tahtotilan tai toimintatavan löytyminen ole itsestään selvää ja erityisesti se vaatii toiminnan selkeää johtamista. Kaupungin hallintokulttuurissa, puhumattakaan kaupungin ja ulkopuolisten organisaatioiden välisessä toiminnassa ei ole perinteitä poikkihallinnollisten prosessien johtamiselle, mikä aiheuttaa omat haasteensa toiminnan sujuvuudelle.
Kaivutöiden lyhentämistä koskeva sitova toiminnallinen tavoite
Tilanne kaivuaikojen seurannassa toimijoittain:
Helen Lämpömarkkinoiden osalta alkuvuoden mediaanissa tapahtunut kehitys on tasaantunut. Ohjeellisen työajan ylitykset ovat vähentyneet viimevuoden neljästäkymmenestäneljästä kerrasta seitsemääntoista.
Helen Ulkovalaistuksen ja Helen Sähköverkko Oy:n osalta tilanne on mediaanin osalta pysynyt edelleen samana viimevuoteen verrattuna. Helen Ulkovalaistuksen osalta ohjeellisen työajan ylityksiä on ollut edelleen vain kahden hankkeen kohdalla.
Helen Sähköverkko Oy:n osalta hankkeiden lukumäärä on lisääntynyt viimevuotisesta, mutta ohjeellista työaikaa on pystytty noudattamaan viimevuotista paremmin. Ylitystä on kuudentoista hankkeen kohdalla viimevuoden kolmeenkymmeneenyhdeksään verrattuna.
HKL:n kohdalla mediaanin kehityksessä näkyy edelleen Siltasaarenkadun mittava kiskosaneeraushanke.
Rakennusvirasto muutti kaivuluvan myöntämisajan määrittelyä maaliskuun raportin jälkeen. Nyt palveluosasto myöntää kaivulupia enintään vuodeksi kerrallaan. Tämä selittää osaltaan rakennusviraston mediaanin myönteistä kehitystä. Hankkeiden keston parempaa hallintaa osoittaa myös lisäaikahakemusten vähentyminen.
Raportointikaudella lähetetyt reklamaatiot
Raportointijakson aikana on lähetetty neljä reklamaatiota: Elisa Oyj /Eltel Networks Oy (kaivutyö), Helsingin Energia /Lämpöverkot (kaukolämmön kaivutyö), Kiinteistövirasto, Tilakeskus (liikennejärjestelyt) ja Helsingin Energia /Helen Ulkovalaistus (kaivutyö).
Lisätiedot
Jutta Heinäaho, controller, puhelin: 310 25641
jutta.heinaaho(a)hel.fi
Liitteet
1 | Rakennusviraston seurantaraportti kaupungin kaivutöiden nopeuttamisesta katualueilla |
2 | Kaivuaikojen seurantaa kuvaavat kaaviot, reklamaatiot vastineineen ja valvontayksikön asiakastiedote toukokuulta 2013 |
Tiedoksi; Muutoksenhaku: Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus
HKR
Helsingin Energia
HKL
Stara
Helen Sähköverkko Oy
Suomen Energia-Urakointi Oy
HSY
| ||||
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Y-tunnus | Tilinro |
PL 10 | Pohjoisesplanadi 11-13 | +358 9 310 1641 | 0201256-6 | FI0680001200062637 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | Helsinki 17 | Faksi |
| Alv.nro |
hallintokeskus@hel.fi | http://www.hel.fi/hallintokeskus | +358 9 655 783 |
| FI02012566 |
|
|