Helsingin kaupunki

Esityslista

2/2016

1 (1)

Ympäristölautakunta

 

 

 

 

Ysp/15

 

02.02.2016

 

 

 

 

 

 

 

 

 

15

Yleisötapahtumien aiheuttama roskaantuminen tapahtuma-alueiden ympäristössä

HEL 2016-000255 T 11 01 06 02

Päätösehdotus

Ympäristölautakunta päättää merkitä tiedoksi liitteenä olevan ympäristönsuojeluosaston muistion. Se on kooste selvityksestä, joka tehtiin vuonna 2015 yleisötapahtumien aiheuttamasta roskaantumisesta tapahtuma-alueiden ympäristössä.

Ympäristönsuojeluosaston valvontasuunnitelmassa vuodelle 2015 oli asetettu tavoitteeksi 10 yleisötapahtuman roskaantumisvaikutuksen tutkiminen. Menetelmänä oli aistinvarainen arviointi tapahtuma-alueen ympäristössä ennen tapahtumaa ja mahdollisimman pian tapahtuman päättymisen jälkeen. Roskaantumista arvioitiin kolmiportaisella asteikolla: 1 = Ei juurikaan roskaantumista, 2 = Jonkin verran roskaantumista, 3 = Paljon roskaantumista.

Tutkittuja tapahtumia oli lopulta 11. Luokkaan 1 sijoittui neljä tapahtumaa, joista kolme oli urheilu- ja liikuntatapahtumia ja yksi pieni kaupunginosatapahtuma. Luokassa 2 oli viisi tapahtumaa; kaikki suuria musiikki- ja ruokatapahtumia. Luokassa 3 oli kaksi tapahtumaa – suuri musiikkitapahtuma ja ns. isännätön tapahtuma, jolla ei ole nimettyä järjestäjää. Jälkimmäisessä tapahtumassa (Kaljakellunta) roskaantuminen oli pahinta koko joukossa ja roskaantunut alue oli Keravanjoen rannoilla sekä Helsingin että Vantaan puolella.

Roskaantumiseen vaikuttaviksi tekijöiksi todettiin tapahtuman tyyppi, osallistujien ikärakenne, tapahtuma-alueen sijainti sekä tapahtumajärjestäjä. Ympäristökeskuksen elintarviketurvallisuusosastolla on vuonna 2016 valmistumassa opinnäytetyö, jossa tullaan tarkastelemaan yleisötapahtumien aiheuttamaa roskaantumista tätä selvitystä laajemmin.

Esittelijä

ympäristönsuojelupäällikkö

Päivi Kippo-Edlund

Lisätiedot

Jukka Puttonen, ympäristötarkastaja, puhelin: +358 9 310 31995

jukka.puttonen(a)hel.fi

Liitteet

1

Yleisötapahtumien roskaantumisen ennen-jälkeen -selvitys 2015

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 500

Viikinkaari 2a

+358 9 310 1635

0201256-6

FI06 8000 1200 0626 37

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 00790

Faksi

 

Alv.nro

ymk@hel.fi

www.hel.fi/www/ymk

+358 9 310 31633

 

FI02012566