Helsingin kaupunki

Esityslista

2/2016

1 (1)

Ympäristölautakunta

 

 

 

 

Etp/1

 

02.02.2016

 

 

 

 

 

 

 

 

 

1

Elintarvikelain 13 §:n mukainen hakemus Heikin Liha Oy:n liha-alan laitoksen toiminnan olennaisesta muutoksesta

HEL 2016-000552 T 11 02 00

Päätösehdotus

Ympäristölautakunta päättää hyväksyä hakemuksen mukaisesti Heikin Liha Oy:n liha-alan laitoksen olennaisen muutoksen, joka liittyy laitoksen leikkaamo-, jauheliha-, raakalihavalmiste- ja välitystoiminnan siirtymiseen uusiin tiloihin samassa rakennuksessa, jossa toiminnot ovat aiemmin olleet.

Toiminta on järjestetty siten, että terveysvaarojen ehkäisemiseksi ei ole tarpeen asettaa erillisiä ehtoja.

Tilat tulee puhdistaa ennen toiminnan aloittamista. Omavalvontasuunnitelman toimivuutta varmistetaan tarkastuksin ja viranomaisvalvontanäytteenotoin. Omavalvontaan liittyvät asiakirjat on pidettävä ajan tasalla ja nähtävillä valvontaa varten.

Asian vireilletulo

Elintarvikelain 13 §:n mukainen hakemus on vastaanotettu ympäristökeskuksessa 20.12.2015.

Hakija

Heikin Liha Oy, Työpajankatu 2, 00580 Helsinki
y-tunnus 0671136-4

Toimipaikan nimi ja osoite

Heikin Liha Oy, Työpajankatu 2, 00580 Helsinki

Hakemuksen sisältö ja perustietoja toiminnasta

Hakemuksen yhteydessä on esitetty laitoksen pohjapiirustus sekä selvitys tuotteiden, henkilökunnan, jätteiden ja pakkaustarvikkeiden kulku- ja kuljetusreiteistä. Pohjapiirustukseen on merkitty laitoksen vesipisteet, lattiakaivot sekä jäähdytettyjen tilojen lämpötilat.

Laitos on hyväksytty liha-alan laitos, jossa on leikkaamo ja jossa valmistetaan jauhelihaa sekä raakalihavalmisteita. Laitoksen tilat sijaitsevat Helsingin Tukkutorin lihatukkuhallissa, jossa toimii myös muita liha-alan yrittäjiä. Laitos on ilmoittanut leikattavan lihan keskimääräiseksi määräksi 750 kg/päivä. Leikattavat eläinlajit ovat sika, nauta, lammas, riista, poro ja hevonen. Lisäksi laitoksessa valmistetaan viime vuotisten arvioiden mukaan jauhelihaa noin 10 000 kiloa vuodessa ja raakalihavalmisteita 15 000 kiloa vuodessa. Laitoksen kautta kulkee välitystuotteita noin 60 000 kiloa vuodessa. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran laitokselle antama hyväksymisnumero on 1840.

Laitoksen olennaiset muutokset koskevat laitoksen leikkaamo-, jauheliha-, raakalihavalmiste- ja välitystoiminnan siirtymistä pohjapiirustuksen mukaisiin uusiin tiloihin lihatukkuhallissa. Kyseisissä tiloissa on toiminut aiemmin varastolaitos, joka on lopettanut toimintansa tiloissa vuonna 2014. Tilat on nyt kunnostettu ja siivottu asianmukaisesti. Laitoksen toiminnot tulevat pysymään ennallaan, mutta tuotantomäärät saattavat tuotantotilojen ja kylmävarastojen koon salliessa hieman kasvaa tulevaisuudessa.

Laitoksen kokonaispinta-ala on 370,9 m². Uudet tilat koostuvat leikkaamosta 71 m², kylmävarastoista 54 m², pakkaamosta 40 m², lähettämöstä 40 m², raakalihavalmistehuoneesta 28 m², jauhelihan tuotantotilasta 32 m² sekä sosiaali- ja toimistotiloista 16 m². Lisäksi uusissa tiloissa on pakkasvarasto 7 m² ja sulatushuone 3,4 m². Ruhovarasto, sivutuotehuone, pakkausmateriaali- ja kuiva-ainevarastot, siivousvälinevarasto sekä henkilökunnan pukeutumistilat pysyvät entisillä paikoillaan.

Tuotantotiloissa on tarvittavat laitteet ja välineet tilojen ja välineiden huoltoa ja puhdistusta varten sekä riittävä määrä ei-käsikäyttöisin hanoin varusteltuja käsienpesupisteitä. Lisäksi laitoksessa on riittävästi vesipisteitä välineiden puhdistusta varten sekä veitsien steriloimiseen tarkoitetut laitteet.

Huoneiston ilmanvaihto on koneellinen ja valaistus tarkoituksenmukainen. Tilat ovat tarvittavilta osin jäähdytettyjä ja jäähdytettyjen tilojen lämpötilan seurantaa varten on elektroninen tallentava järjestelmä, jossa on myös hälytysjärjestelmä.

Elintarvikkeiden käsittelyyn käytettävät välineet ja laitteet sekä muu kalusto ovat helposti puhtaana pidettäviä ja niiden puhdistamista varten on pesupaikat.

Laitoksen tilat, joille on haettu hyväksyntää, on tarkastettu 8.1.2016.

Päätöksen voimassaolo

Päätös on voimassa toistaiseksi.

Asian käsittelyä koskeva maksu

Ympäristölautakunnan vahvistaman ympäristöterveydenhuollon taksan perusteella ympäristölautakunta päätti määrätä asian käsittelystä 725 euron maksun. Lasku toimitetaan erikseen Helsingin kaupungin talous- ja suunnittelukeskuksen hallintopalvelusta. (Laskutusosoite: Heikin Liha Oy, Työpajankatu 2, 00580 Helsinki)

Kuuleminen

Päätöksestä ei ole kuultu hakijaa, koska päätöksessä ei esitetä toiminnallisia ehtoja ja hakijan hakemus hyväksytään sellaisenaan.

Päätöksen perustelut

Hakemuksessa esitetyt laitoksen tilat ja rakenteet täyttävät elintarvikelaissa ja sen nojalla annetuissa säädöksissä asetetut vaatimukset.

Sovelletut oikeusohjeet

Elintarvikelaki (23/2006) 10, 13, 15, 20, 32, 49, 71, ja 74 §
Valtioneuvoston asetus elintarvikevalvonnasta (420/2011) 4 ja 7 §
Maa- ja metsätalousministeriön asetus laitosten elintarvikehygieniasta (795/2014) 4 ja 5 § sekä liitteet 1, 2 ja 3
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 852/2004 elintarvikehygieniasta
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 853/2004 eläinperäisiä elintarvikkeita koskevista erityisistä hygieniasäännöistä
Hallintolaki (434/2003) 34 §
Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa 1.2.2016 alkaen 3 § ja liite 1 kohta 4.1.2

Päätöksen perusteena olevat asiakirjat

Elintarvikelain 13 §:n mukainen hakemus liitteineen HEL 2016-000552.

Muutoksenhaku

Valitusosoitus Helsingin hallinto-oikeuteen on liitteenä.

Tiedoksi toimijalle

Toiminnan olennainen muutos, toiminnan lopettaminen tai keskeyttäminen

Toimintaa ei saa muuttaa olennaisesti ennen kuin toimija on hakenut muutokselle hyväksyntää ja muutos on hyväksytty ympäristökeskuksessa. Toiminnan lopettamisesta tai keskeyttämisestä on tehtävä ilmoitus ympäristökeskukseen.

Säilytettävät asiakirjat

Toimijan on säilytettävä hakemusasiakirjat ja hyväksymispäätös laitoksessa, jossa niiden on oltava laitosta valvovan viranomaisen saatavilla.

Esittelijän perustelut

Elintarvikelain 13 §:n mukainen hakemus liha-alan laitoksen toiminnan olennaisesta muutoksesta on vastaanotettu ympäristökeskuksessa 20.12.2015. Ympäristölautakunta tarkastaa hakemuksen ja tekee laitoksen toiminnan olennaisen muutoksen hyväksymisestä päätöksen.

Esittelijä

elintarviketurvallisuuspäällikkö

Riikka Åberg

Lisätiedot

Marjo Ruusunen, vs. hygieenikkoeläinlääkäri, puhelin: +358 9 310 31584

marjo.ruusunen(a)hel.fi

Liitteet

1

Heikin Liha Oy, elintarvikelain 13 §:n mukainen hakemus

2

Heikin Liha Oy, pohjapiirustus

3

Heikin Liha Oy, kulkureitit

Muutoksenhaku

Hallintovalitus, muu elintarvikelain muk. lautakunnan päätös

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Heikin Liha Oy

Esitysteksti
Hallintovalitus, muu elintarvikelain muk. lautakunnan päätös

Elintarviketurvallisuusvirasto

Esitysteksti

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (Helsingin toimipaikka)

Esitysteksti

Valmistelija

Esitysteksti

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 500

Viikinkaari 2a

+358 9 310 1635

0201256-6

FI06 8000 1200 0626 37

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 00790

Faksi

 

Alv.nro

ymk@hel.fi

www.hel.fi/www/ymk

+358 9 310 31633

 

FI02012566