Helsingin kaupunki

Esityslista

2/2016

1 (1)

Ympäristölautakunta

 

 

 

 

Ysp/18

 

2.2.2016

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Asia tulisi käsitellä 2.2.2016

18

Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös Destamatic Oy:n Kyläsaaren siirtokuormausaseman ympäristölupa-asiassa

HEL 2015-009064 T 11 01 00 00

Päätösehdotus

Ympäristölautakunta päättää merkitä tiedoksi Etelä-Suomen aluehallintoviraston 13.1.2016 antaman päätöksen Nro 5/2016/1 ympäristönsuojelulain mukaisesta Destamatic Oy:n ympäristölupahakemuksesta, joka koskee Kyläsaaren siirtokuormausaseman toiminnan muuttamista. Samalla ympäristölautakunta toteaa, ettei aluehallintoviraston päätös anna aihetta muihin toimenpiteisiin.

Esittelijän perustelut

Ympäristölautakunta on myöntänyt 18.3.2014 (98 §) Destamatic Oy:n Kyläsaaren siirtokuormausasemalle ympäristöluvan, jossa vuosittain käsiteltävän jätteen enimmäismäärä oli 9 900 tonnia ja kerralla varastoitavan jätteen enimmäismäärä 500 tonnia. Destamatic Oy jätti vielä saman vuoden syksyllä ympäristölautakunnalle hakemuksen luvan muuttamiseksi, kun vuotuinen siirtokuormausasemalla käsiteltävä jätemäärä haluttiin nostaa 19 900 tonniin kerralla varastoitavan jätteen määrän pysyessä ennallaan. Ympäristölautakunta myönsi hakemuksen mukaisesti muutetulle toiminnalle ympäristöluvan 9.12.2014 (368 §).

Siirtokuormaustoiminnan kysynnän edelleen kasvaessa Destamatic Oy jätti 22.4.2015 Etelä-Suomen aluehallintovirastolle hakemuksen toiminnan muuttamiseksi siten, että vuosittain käsiteltävä enimmäisjätemäärä on 60 000 tonnia, josta 15 000 tonnia on puujätettä, 40 000 tonnia rakennusjätettä ja 5 000 tonnia kaupan ja teollisuuden pakkausjätettä. Valtioneuvoston asetuksen ympäristönsuojelusta (713/2014) 1 § kohdan 13h mukaan valtion ympäristönsuojeluviranomainen käsittelee vähintään 20 000 tonnia vuodessa jätettä käsittelevän laitoksen ympäristölupahakemuksen. Alueella kerrallaan varastoitavan jätteen enimmäismääräksi esitettiin 1 000 tonnia. Laitoksen toiminta-aika pysyy ennallaan eli arkisin maanantaista perjantaihin 7.00-22.00 ja lauantaisin 8.00-16.00.

Ympäristölautakunta antoi 8.9.2015 (300 §) ympäristölupahakemuksesta lausunnon Etelä-Suomen aluehallintovirastolle ja kaupunginhallitukselle. Lausunnossa puollettiin toiminnan muutoshakemuksen hyväksymistä, mutta todettiin kerrallaan varastoitavan jätteen määrän kaksinkertaistumisen edellyttävän hyvää toiminnan suunnittelua, jotta jätekasat eivät kasva liian korkeiksi. Laitoksen toiminta-aluetta ei ole tarkoitus laajentaa.

Lupahakemuksesta jätettiin kolme muistutusta, joissa kiinnitettiin huomiota mm. toiminnasta aiheutuviin pölyhaittoihin ja liikenteen lisääntymiseen toiminnan muutoksen myötä. Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä on otettu huomioon sekä ympäristölautakunnan lausunnossa että muistutuksissa esitetyt seikat ja annettu aiempaa yksityiskohtaisempia määräyksiä mm. pölyntorjuntaan ja alueen jätekasojen korkeuteen liittyen. Toiminnan saa aloittaa muutoksenhausta huolimatta. Valitusaika päättyy 12.2.2016.

Esittelijä

ympäristönsuojelupäällikkö

Päivi Kippo-Edlund

Lisätiedot

Petri Puttonen, ympäristötarkastaja, puhelin: +358 9 310 32009

petri.puttonen(a)hel.fi

Liitteet

1

ESAVI:n päätös 13.1.2016 dnro 5/2016/1

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Tiedoksi

Ympäristönsuojeluosasto

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 500

Viikinkaari 2a

+358 9 310 1635

0201256-6

FI06 8000 1200 0626 37

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 00790

Faksi

 

Alv.nro

ymk@hel.fi

www.hel.fi/www/ymk

+358 9 310 31633

 

FI02012566