Helsingin kaupunki

Esityslista

15/2014

1 (1)

Ympäristölautakunta

 

 

 

 

Ysp/4

 

14.10.2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

4

Lausunto kaupunkisuunnitteluvirastolle Kannelmäen Kantelettarentie 9:n asemakaavan muutosehdotuksesta

HEL 2013-010702 T 10 03 03

Lausuntoehdotus

Ympäristölautakunta antaa seuraavan lausunnon.

Kaavan valmistelussa on ollut mukana Kantelettarentien katuliikenteen melun tarkastelu. Asukkaiden käyttöön rakennettavan oleskelu- ja leikkialueen suojaaminen melulta on otettu hyvin huomioon kaavamääräyksissä. Meluselvityksen mukaan piha-alueelta on löydettävissä melutason ohjearvot alittavaa aluetta, johon oleskelu- ja leikkipiha voidaan sijoittaa. Kantelettarentien suuntaan aukeavat parvekkeet on määrätty lasitettaviksi, sillä voimakkain melu kadulta kohdistuu tähän julkisivuun. Melutason ohjearvot ylittyvät myös osalla muista julkisivuista. Tämän vuoksi kaavamääräystä tulee tarkistaa siten, että se koskee myös muita julkisivuja, joilla valtioneuvoston päätöksen mukaiset melutason ohjearvot ylittyvät.

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta, koska se koskee asian valmistelua (KuntaL 91 §).

Esittelijän perustelut

Kaupunkisuunnitteluvirasto pyytää lausuntoa 5.11.2014 mennessä.

Kaavamuutostontti sijaitsee Kannelmäessä osoitteessa Kantelettarentie 9. Tontti säilyy asuinkerrostalojen korttelialueena (AK). Asemakaavan muutos mahdollistaa nelikerroksisen uudisrakennuksen rakentamisen ja nykyisen nelikerroksien rakennuksen korottamisen yhdellä kerroksella. Uutta rakennusoikeutta tulee yhteensä 1 943 k-m2 ja uusia asuntoja noin 20.

Esittelijä

ympäristönsuojelupäällikkö

Päivi Kippo-Edlund

Lisätiedot

Eeva Pitkänen, johtava ympäristöasiantuntija, puhelin: +358 9 310 31517

eeva.pitkanen(a)hel.fi

Liitteet

1

Asemakaavan muutosehdotuksen nro 12275 selostus, päivätty 19.8.2014, päivitetty Kslk:n 19.8.2014 päätöksen mukaiseksi

2

Asemakaavan muutosehdotuksen nro 12275 kartta, päivätty 19.8.2014

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 500

Viikinkaari 2a

+358 9 310 1635

0201256-6

800012-62637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 00790

Faksi

 

Alv.nro

ymk@hel.fi

http://www.hel.fi/ymk

+358 9 310 31633

 

FI02012566