Helsingin kaupunki

Esityslista

14/2014

1 (1)

Ympäristölautakunta

 

 

 

 

Ysp/9

 

30.09.2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

9

Vantaanjoen jätevesipuhdistamoiden toiminta vuonna 2013

HEL 2014-010498 T 11 00 02

Päätösehdotus

Ympäristölautakunta päättää merkitä tiedoksi Riihimäen, Hyvinkään Kaltevan, Kaukaisten, Nurmijärven kirkonkylän, Klaukkalan ja Espoon Rinnekoti-Säätiön puhdistamoiden vuoden 2013 käyttötarkkailujen yhteenvedot. Samalla ympäristölautakunta päättää, etteivät raportit anna aihetta muihin toimenpiteisiin.

Esittelijä

Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry on lähettänyt ympäristölautakunnalle tiedoksi Vantaanjokeen tai sen sivuhaaroihin jätevesiä johtavien puhdistamoiden käyttötarkkailujen vuosiyhteenvedot vuodelta 2013. Puhdistamoiden tarkkailutiheys määräytyy niiden kokoluokan mukaan. Vantaanjoen puhdistamoista Ridasjärven puhdistamon toiminta on loppunut jo 16.11.2012, jonka jälkeen jätevedet on johdettu siirtoviemärin kautta Kaltevan puhdistamolle käsiteltäväksi.

Vuosi 2013 oli sääolosuhteiltaan tavanomaista kuivempi. Tavallista sateisempia kuukausia olivat elo- ja marraskuu.

Riihimäen puhdistamo

Riihimäen puhdistamolle johdettiin Riihimäen lähes 28 000 asukkaan jätevedet. Yhdyskuntajätevesiä johdettiin puhdistamolle siirtolinjoja pitkin myös Lopen ja Hausjärven kunnista. Suurin teollisuusjätevesikuormittaja oli Valio Oy:n Herajoen meijeri, jonka jätevedet tulevat puhdistamolle nk. meijerilinjaa pitkin.

Puhdistamolla aloitettiin tammikuussa 2013 laaja saneeraus, jonka on määrä valmistua vuoden 2014 loppuun mennessä. Kokonaan uusittavia tai uusia osaprosesseja ovat tulopumppaamo, esikäsittely (välppäys ja hiekanerotus), ilmastusaltaat (kolme linjaa) ja hiekkasuodatusyksikkö. Myös sakokaivolietteen vastaanottoasema, lietteen esitiivistys ja alueputkistoja uusitaan. Kunnostettavia kohteita ovat esiselkeytys ja palautuslietepumppaus.

Puhdistamon toimintaa tutkittiin vuoden 2013 aikana 24 kertaa eli yhteen neljännesvuoden mittaiseen tarkkailujaksoon sisältyi kuusi näytteenottokertaa.

Vuonna 2013 puhdistamolla käsiteltiin jätevesiä yhteensä 4 609 236 m³ eli keskimäärin 12 628 m³/d, mikä oli vähemmän kuin edellisvuosina.

Riihimäen puhdistamo saavutti vuonna 2013 ympäristöluvan puhdistusvaatimukset neljännesvuosittaisella tarkkailujaksolla 3 (1.7.-30.9.2013). Jaksolla 1 (1.1.-31.3.2013) vaatimukseen ei yletty kokonaisfosforipitoisuuden osalta ja jaksolla 2 (1.4.-30.6.2013) BOD7-atu-pitoisuuden, kokonaisfosforipitoisuuden ja –tehon sekä kiintoainepitoisuuden osalta. Jaksolla 4 (1.10.-31.12.2013) jätevedenkäsittelytulos ei täyttänyt ympäristöluvan puhdistusvaatimuksia BOD7-atu- ja ammoniumtyppipitoisuuksien osalta. Kokonaistypen poistotehon vuosikeskiarvovaatimusta (70 %) ei saavutettu sen ollessa 67 %.

Ohituksia oli koko vuoden aikana yhteensä 23 227 m³ (esiselkeytyksen jälkeen 5 790 m³ ja viemäriverkostosta/jätevesipumppaamoilta 17 437 m³). Ne tapahtuivat pääosin runsaiden lumen sulamisvesien takia 15. - 21.4.2013 puhdistamolta (esiselkeytyksen jälkeen) ja Karoliinanojan ylivuotopaikalta Vantaanjokeen sekä putkitukoksen takia 30.11. - 4.12.2013 Raviradan pumppaamolta Juppalanlampeen, joka on Kokemäenjoen vesistöaluetta.

Vesistökuormitus nousi edellisvuoteen verrattuna etenkin orgaanisen aineen (BOD7-atu) ja ammoniumtypen osalta. Kokonaistyppikuormitus sen sijaan laski. Syynä puhdistamon tavanomaista heikompaan puhdistustulokseen oli puhdistamosaneeraus ja siihen liittyvät työt.

Puhdistamon jätevedenkäsittelytuloksen tulee täyttää oman ympäristöluvan vaatimusten lisäksi myös valtioneuvoston asetuksen (888/2006) yhdyskuntajätevesistä mukaiset vaatimukset. Riihimäen puhdistamolla vaatimukset täyttyivät muuten, paitsi kokonaistypen poiston osalta.

Hyvinkään Kaltevan puhdistamo

Vuonna 2013 puhdistamolla käsiteltiin jätevesiä yhteensä 3 741 945 m³ eli keskimäärin 10 252 m³/d, mikä oli 15 % vähemmän kuin edellisvuonna ja samaa suuruusluokkaa kuin vuosina 2009 - 2011 keskimäärin. Puhdistamon asukasvastineluku oli 42 311 AVL.

Puhdistamon toimintaa tutkittiin vuoden 2013 aikana 41 kertaa. Puhdistamo toimi vuonna 2013 hyvin ja lupavaatimukset saavutettiin kaikilla neljännesvuosittaisilla laskentajaksoilla sekä kokonaistypen osalta vuosikeskiarvona (82 %). Vuoden keskimääräiset poistotehot olivat orgaanisen aineen osalta 99 % (BOD7-atu) ja 95 % (CODCr) ja kokonaisfosforin osalta 98 %. Ammoniumtypen poisto onnistui erinomaisesti. Nitrifikaatioasteen vuosikeskiarvo oli 99,9 %. Valtioneuvoston asetuksen (888/2006) mukaiset vaatimukset täyttyivät.

Ohituksia oli koko vuoden aikana yhteensä 887 m³. Ne tapahtuivat rankkasateen takia 1.-2.7.2013 Veikkarin pumppaamolta (207 m³) ja puhdistamolta mekaanisen käsittelyn (välppäys ja esiselkeys) jälkeen (680 m³). Vuoden 2013 vesistökuormitus (kg/d) pieneni edellisvuodesta kaikkien parametrien osalta.

Puhdistamolla tehtiin vuonna 2013 toisen jälkiselkeyttämön saneeraus.

Hyvinkään Kaukasten puhdistamo

Nykyiseen kuormitustasoon ylimitoitettu prosessi rakennettiin aikoinaan vanutehtaan jätevesien käsittelyä varten. Nykyisin puhdistamolla käsitellään vain noin 200 asukkaan jätevedet, jotka ovat kokonaisuudessaan tavanomaisia asumajätevesiä.

Kaukasten puhdistamolla käsitelty jätevesimäärä oli vuonna 2013 keskimäärin 42 m³/d, mikä oli 7 % vähemmän kuin edellisvuonna. Puhdistamolle tuleva jätevesikuormitus ”palasi takaisin” vuoden 2012 matalalta tasolta edellisvuosien keskimääräiselle tasolle.

Puhdistamon toimintaa tutkittiin 12 kertaa vuoden aikana. Puhdistustulos oli erittäin hyvä. Ammoniumtypen hapetus (nitrifikaatio) toimi erityisen hyvin koko vuoden. Ohituksia ei ollut kummallakaan tarkkailujaksolla. Ympäristöluvan ja Valtioneuvoston asetuksen (888/2006) vaatimukset täyttyivät.

Nurmijärven kirkonkylän puhdistamo

Puhdistamolla käsitelty jätevesimäärä oli vuonna 2013 yhteensä 765 593 m³, mikä oli 10 % vähemmän kuin vuonna 2012. Jäteveden keskimääräinen vuorokausivirtaama oli 2 098 m³/d. Puhdistamon tulokuormitus (kg/d) oli edellisten vuosien tasolla. Puhdistamon asukasvastineluku oli 7 097 AVL.

Puhdistamolta otettiin vuoden aikana käyttö- ja päästötarkkailuun liittyviä näytteitä yhteensä 12 kertaa. Puhdistamon jätevedenkäsittelytulos oli vuonna 2013 vaatimusten mukainen kaikilla jaksoilla orgaanisen aineen (BOD7-atu) osalta. Kokonaisfosforin pitoisuusvaatimus saavutettiin kaikilla jaksoilla. Poistotehovaatimukseen ei yletty jaksolla 2. Kiintoaineen pitoisuusvaatimukseen ei yletty jaksoilla 2 ja 4. Ammoniumtypenpoiston vuosikeskiarvovaatimus saavutettiin. Valtioneuvoston asetuksen (888/2006) mukaiset vaatimukset täyttyivät.

Puhdistamolla oli ohituksia yhteensä 4 128 m³. Vuoden 2013 vesistökuormitus laski edellisvuodesta orgaanisen aineen (BOD7-atu) ja kokonaisfosforin osalta. Kokonaistyppikuormitus oli edellisvuoden tasolla ja ammoniumtyppikuormitus nousi.

Nurmijärven Klaukkalan puhdistamo

Puhdistamolle johdetaan käsiteltäviksi Klaukkalan, Rajamäen ja Röykän taajamien ja niiden välisen haja-asutuksen jätevesiä sekä Altia Oyj:n tehdasalueen jätevedet. Puhdistamon asukasvastineluku oli 37 636 AVL.

Klaukkalan puhdistamolla käsitelty jätevesimäärä oli vuonna 2013 yhteensä noin 2,24 milj.m³, mikä oli 17 % vähemmän kuin vuonna 2012 ja samaa suuruusluokkaa kuin vuosina 2010 ja 2011. Puhdistamon tulokuormitus (kg/d) oli edellisten vuosien keskimääräisellä tasolla.

Vuotovesien takia 16.-21.4.2013 tapahtui verkosto-ohituksia yhteensä 4800 m³. Röykän pumppaamon tekninen vika aiheutti 9.9.2013 ohituksia 70 m³.

Puhdistamolta otettiin vuoden aikana näytteitä yhteensä 12 kertaa. Puhdistamo toimi hyvin ja lupavaatimukset saavutettiin kaikilla neljännesvuosittaisilla laskentajaksoilla sekä ammonium- ja kokonaistypen osalta vuosikeskiarvoina. Vuoden keskimääräiset poistotehot olivat orgaanisen aineen osalta 98 % (BOD7-atu) ja 96 % (CODCr) ja kokonaisfosforin osalta 97 %. Ammoniumtypen poisto onnistui hyvin. Nitrifikaatioasteen vuosikeskiarvo oli 99,6 %. Valtioneuvoston asetuksen (888/2006) mukaiset vaatimukset täyttyivät.

Espoon Rinnekoti-Säätiön puhdistamo

Puhdistamossa käsitellään säätiön kiinteistöillä muodostuvat jätevedet. Rinnekoti-Säätiön tiloissa on asukkaita ja henkilökuntaa päivittäin noin 1000 henkeä. Puhdistamolta otettiin vuoden aikana näytteitä yhteensä yhdeksän kertaa.

Rinnekoti-Säätiön jätevedenpuhdistamo toimi vuonna 2013 hyvin ja ympäristöluvan puhdistusvaatimusten mukaisesti. Puhdistustulos oli jokaisella yksittäisellä tarkkailukerralla selvästi parempi kuin ympäristöluvan vuosikeskiarvovaatimukset edellyttävät. Kesäkuun tarkkailukerran normaalia korkeampi ammoniumtyppipitoisuus johtui ilmastuskompressorin viasta (hihna poikki). Häiriö oli lyhytaikainen. Muutoin ammoniumtypen poisto onnistui erinomaisesti, samoin kuin kokonaistypen poisto. Valtioneuvoston asetuksen (888/2006) mukaiset vaatimukset täyttyivät. Puhdistamolla ei ollut ohituksia.

Tiivistetyn lietteen laatutarkkailussa tavattiin elohopeapitoisuuksia, jotka ylittivät MMM lannoitevalmisteasetuksen (24/11) raja-arvon. Tutkimuksia aineen lähteen selvittämiseksi jatketaan raskasmetallitutkimuksilla Rinnekoti-Säätiön alueen viemäriverkoston eri osista.

Esittelijä

ympäristönsuojelupäällikkö

Päivi Kippo-Edlund

Lisätiedot

Sini-Pilvi Saarnio, ympäristötarkastaja, puhelin: +358 9 310 32019

sini-pilvi.saarnio(a)hel.fi

Liitteet

1

Riihimäki jvp 2013 liitteineen

2

Hyvinkää Kalteva jvp vuosiyhteenveto 2013 liitteineen

3

Kaukas jvp vuosiyhteenveto 2013

4

Nurmijärvi kk jvp 2013 liitteineen

5

Vuosiraportti Klaukkala jvp 2013 liitteineen

6

Rinnekoti-Säätiö jvp vuosiyhteenveto 2013

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry

Esitysteksti
Muutoksenhakukielto, valmistelu

Ympäristönsuojeluosasto

Esitysteksti
Muutoksenhakukielto, valmistelu

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 500

Viikinkaari 2a

+358 9 310 1635

0201256-6

800012-62637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 00790

Faksi

 

Alv.nro

ymk@hel.fi

http://www.hel.fi/ymk

+358 9 310 31633

 

FI02012566