Helsingin kaupunki

Esityslista

10/2014

1 (1)

Yleisten töiden lautakunta

 

 

 

 

Ho/1

 

18.3.2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

1

Kesälahden Maansiirto Oy:n tekemä hankintaoikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä, 28.1.2014 § 40, koskien Isoisänsillan rakentamista

HEL 2013-009365 T 02 08 03 00

Päätösehdotus

Yleisten töiden lautakunta päättää hylätä Kesälahden Maansiirto Oy:n hankintaoikaisuvaatimuksen yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 28.1.2014 § 40.

Kesälahden Maansiirto Oy:n tarjouksessa ei ollut eritelty ketkä esitetyistä henkilöistä toimivat missäkin tehtävissä ja kenestäkään tarjouksessa esitetystä henkilöstä ei ollut esitetty tarjouspyynnön vaatimusten mukaista kokemusta vastaavana työnjohtajana toimimisesta hankinnan kohteena olevan teräsrakenteisen sillan rakennusurakan sisältöä ja laajuutta vastaavissa kohteissa.

Esittelijän perustelut

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 80 §:ssä säädetään hankintaoikaisun tekemisestä. Sen mukaan hankintayksikkö voi itse poistaa virheellisen päätöksensä tai peruuttaa muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun, jolla on oikeudellisia vaikutuksia ehdokkaiden tai tarjoajien asemaan, ja ratkaista asian uudelleen (hankintaoikaisu), jos päätös tai muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu perustuu lain soveltamisessa tapahtuneeseen virheeseen.

Hankintalain 81 §:n mukaan hankintayksikkö voi ottaa hankintaoikaisun käsiteltäväkseen omasta aloitteestaan tai asianosaisen vaatimuksesta. Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta.

Pöytäkirjanote yleisten töiden lautakunnan päätöksestä 28.1.2014 § 40 on lähetetty postitse Kesälahden Maansiirto Oy:lle 6.2.2014. Kesälahden Maansiirto Oy:n hankintaoikaisuvaatimus on saapunut Helsingin kaupungin kirjaamoon 19.2.2014, joten hankintaoikaisuvaatimus on tehty määräajassa. Hankintaoikaisuvaatimus on tämän asian liitteenä 1.

Kesälahden Maansiirto Oy:n hankintaoikaisuvaatimuksen mukaan hankintayksikön on oikaistava 28.1.2014 tekemänsä hankintapäätös suorittamalla tarjousten vertailu uudelleen siten, että Kesälahden Maansiirto Oy:n tarjous otetaan huomioon tarjousten vertailussa.

Hankintapäätös

Yleisten töiden lautakunta päätti sulkea Destia Oy:n tarjouskilpailusta, koska heidän tarjouksessaan esitetyn vastaavan työnjohtajan osalta ei ollut esitetty tarjouspyynnön vaatimusten mukaista kokemusta vastaavana työnjohtajana toimimisesta hankinnan kohteena olevan teräsrakenteisen sillan rakennusurakan sisältöä ja laajuutta vastaavissa kohteissa.

Yleisten töiden lautakunta päätti sulkea Kesälahden Maansiirto Oy:n tarjouskilpailusta seuraavista syistä: 1) Tarjouksessa ei ollut eritelty ketkä esitetyistä henkilöistä toimivat missäkin tehtävissä, 2) kenestäkään tarjouksessa esitetystä henkilöstä ei ollut esitetty tarjouspyynnön vaatimusten mukaista kokemusta vastaavana työnjohtajana toimimisesta hankinnan kohteena olevan teräsrakenteisen sillan rakennusurakan sisältöä ja laajuutta vastaavissa kohteissa.

Yleisten töiden lautakunta päätti valita urakan ”Isoisänsillan rakentaminen” urakoitsijaksi hyväksytyistä tarjouksista hinnaltaan halvimman tarjouksen antaneen Insinööritoimisto Seppo Rantala Oy:n ja oikeuttaa katu- ja puisto-osaston tekemään urakkasopimuksen urakan ”Isoisänsillan rakentaminen” töistä Insinööritoimisto Seppo Rantala Oy:n kanssa 6 993 500 euron arvonlisäverottomasta urakkahinnasta. Samalla yleisten töiden lautakunta päätti oikeuttaa katu- ja puisto-osaston käyttämään urakassa mahdollisesti urakoitsijalle maksettaviin kannustimiin arvonlisäverottomana enintään 260 000 euroa ja urakassa mahdollisesti esiintyviin lisä- ja muutostöihin sekä urakkasopimuksen perusteella mahdollisesti syntyviin muihin lisävelvoitteisiin arvonlisäverottomana enintään 700 000 euroa.

Hankintaoikaisuvaatimuksen väitteistä

Hankintaoikaisuvaatimuksen mukaan hankintayksikön olisi tullut jättää huomioitta Kesälahden Maansiirto Oy:n tarjouksessa ollut merkityksetön ja tasapuolista kohtelua vaarantamaton puute. Lisäksi hankintayksikön olisi tullut toimia tasapuolisesti ja syrjimättä siten, ettei toiselle tarjoajalle anneta mahdollisuutta täydentää tarjoustaan, jos Kesälahden Maansiirto Oy:lle ei anneta samaa mahdollisuutta.

Hankintapäätöksessä ilmoitettu peruste 1) "Tarjouksessa ei ollut eritelty ketkä esitetyistä henkilöistä toimivat missäkin tehtävissä" ei ole ollut pääasiallinen peruste, jolla Kesälahden Maansiirto Oy on suljettu tarjouskilpailun ulkopuolelle. Sen tarkoitus on ollut selventää sitä, että Kesälahden Maansiirto Oy:n tarjous on ollut epäselvä, ja että tarjouspyynnössä asetettuja vaatimuksia on arvioitu jokaisen tarjouksessa ilmoitetun henkilön kohdalla tietämättä, mihin tehtävään tarjoaja on kyseistä henkilöä esittänyt. Tarjous on tutkittu koko laajuudeltaan.

Kesälahden Maansiirto Oy:n tarjous on hylätty pääasiassa sen vuoksi, ettei sen tarjouksessa ollut esitetty yhtään sellaista henkilöä, joka täyttäisi tarjouspyynnössä vastaavalle työnjohtajalle asetetut vaatimukset kokemuksen osalta. Tarjouspyynnössä on edellä kuvatusti vaadittu, että tarjouksesta tulee ilmetä vastaavaksi työnjohtajaksi esitetty henkilö ja hänellä on oltava aikaisempaa työkokemusta nimenomaisesti vastaavana työnjohtajana toimimisesta hankinnan kohteen sisältöä ja laajuutta vastaavasta teräsrakenteisen sillan rakennusurakasta. Kesälahden Maansiirto Oy:n tarjouksessa on esitetty yhdeksi urakkaan liittyväksi henkilöksi ********** ja tarjouksessa on ollut mukana hänen ansioluettelonsa. Ansioluettelosta käy ilmi, että hän on toiminut referenssikohteissa joko työpäällikkönä tai työmaapäällikkönä. Myös Kesälahden Maansiirto Oy:n hankintaoikaisuvaatimuksessa painotetaan, että työnjohtajaksi ilmoitettu henkilö on toiminut työpäällikkönä vastaavissa hankkeissa.

Tarjouspyynnössä vaadittu vastaava työnjohtaja -nimike perustuu maankäyttö- ja rakennuslain 122 §:ään ja hänen työnsä on urakan onnistumisen kannalta hyvin tärkeä. Kesälahden Maansiirto Oy:n tarjouksessa ilmeisesti työnjohtajaksi esitetyllä henkilöllä oli ansioluettelon mukaan kokemusta työpäällikön ja työmaapäällikön tehtävistä, mutta ei vastaavan työnjohtajan tehtävistä. Työpäällikön tehtävät eivät vastaa tarjouspyynnössä vaadittuja vastaavan työnjohtajan tehtäviä, eikä näitä referenssejä voida ottaa huomioon tarjouspyynnön vaatimusten täyttymiseksi. Työpäällikön tehtävät ovat ylemmän tason esimiestehtäviä, eikä niitä voi rinnastaa vaadittuun vastaavan työnjohtajan tehtävään.

Työmaapäällikön tehtävät on Kesälahden Maansiirto Oy:n tarjousta arvioitaessa sen sijaan rinnastettu vastaavan työnjohtajan tehtäviin. Tarjouksessa ilmoitetuissa työmaapäällikön referenssikohteissa ei kuitenkaan täyty tarjouspyynnössä asetettu vaatimus ilmoitettujen kohteiden osalta. Kesälahden Maansiirto Oy:n tarjous on ollut epäselvä ilmoitettujen referenssikohteiden osalta, eikä se ole täyttänyt tarjouspyynnössä asetettuja vaatimuksia. Ilmoitetuista työmaapäällikön referenssikohteista ei käy tarkemmin ilmi, miten ne vastaavat tarjouspyynnössä asetettua vaatimusta hankinnan kohteena olevana teräsrakenteisen sillan rakennusurakkana sisällön ja laajuuden osalta. Annetuista tiedoista voidaan päätellä, että ne koskevat suurimmaksi osaksi rakennusurakoita ja korjauskohteita, jotka ovat betonirakenteisia, eivätkä ne vastaa tarjouspyynnössä asetettuja teräsrakenteisen sillan vaatimuksia.

Tarjoaja vastaa tarjouksensa tarjouspyynnönmukaisuudesta ja mahdollisista epäselvyyksistä tarjouksessaan. Siten tarjouspyynnön vaatimus vastaavana työnjohtajana toimimisesta vähintään yhdestä urakasta, joka vastaa hankinnan kohteena olevan teräsrakenteisen sillan rakennusurakan sisältöä ja laajuutta, ei tarjouksessa ilmeisesti tarkoitetun työnjohtajan osalta täyty. Tarjouspyynnön vastaavan työnjohtajan tehtävään liittyvät vaatimukset eivät täyty muiltakaan Kesälahden Maansiirto Oy:n esittämiltä henkilöiltä ja heidät on selvästi tarkoitettukin muihin tehtäviin.

Hankintalain 52 §:n mukaan tarjoaja on suljettava tarjouskilpailusta, tarjoajien soveltuvuus muuten arvioitava sekä tarjoajat valittava ennen tarjousten vertailua. Kesälahden Maansiirto Oy:n tarjous on suljettu tarjouskilpailusta puuttuvan soveltuvuuden vuoksi ennen, kuin tarjouksia on vertailtu. Tarjousten vertailuun on valittu vain soveltuvuuden vähimmäisvaatimukset täyttävät tarjoajat ja tarjousten vertailu on suoritettu vain näiden tarjoajien tarjousten kesken.

Kesälahden Maansiirto Oy ei ole sen antaman tarjouksen perusteella täyttänyt tarjouspyynnössä asetettuja soveltuvuuden vähimmäisvaatimuksia ja Kesälahden Maansiirto Oy on siten tullut sulkea tarjousvertailun ulkopuolelle. Poissulkeminen ei siten ole perustunut tarjouksessa olleeseen puutteeseen, joka olisi vähäinen tai merkityksetön. Hankintayksikön ei myöskään tarvitse kuulla poissuljettavia tarjoajia.

Tarjousten täsmentäminen tai täydentäminen

Kesälahden Maansiirto Oy on perustellut hankintaoikaisuvaatimustaan myös sillä, että hankintayksikkö olisi toiminut hankintalain tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun periaatteen vastaisesti antamalla Insinööritoimisto Seppo Rantala Oy:n täydentää tarjoustaan ilman, että Kesälahden Maansiirto Oy:lle olisi annettu vastaava mahdollisuus.

Hankintalain 56 §:n 4 momentin perusteella hankintayksikkö voi pyytää tarjoajia täydentämään tai täsmentämään soveltuvuuteen liittyviä selvityksiä ja muita asiakirjoja. Tarjouspyynnön (s. 8) mukaan "mikäli tarjous ei sisällä niitä selvityksiä ja todistuksia, jotka joko on pyydetty liittämään tarjoukseen tai on erikseen pyydetty toimittamaan asetetussa määräajassa, tarjoaja suljetaan tarjouskilpailusta pois tarjouspyynnön vastaisena." Siten rakennusvirastolla on ollut mahdollisuus pyytää selvityksiä ja todistuksia myös harkintansa mukaan. Hankintayksiköllä ei ole velvollisuutta pyytää tarjoajia täydentämään tai täsmentämään tarjouksessaan olevia puutteita tai epäselvyyksiä.

Insinööritoimisto Seppo Rantala Oy:n tarjouksesta puuttui tilaajavastuulain mukainen selvitys ilmoitetusta alihankkijasta. Sama alihankkija oli ilmoitettu myös toisiin tässä tarjouskilpailussa saatuihin tarjouksiin ja kaikki tilaajavastuulain mukaiset selvitykset kävivät kyseisen alihankkijan osalta ilmi näistä tarjouksista. Tarjoajalta pyydettiin kuitenkin selvitystä puuttuvasta asiakirjasta, vaikka sama asiakirja samasta alihankkijasta voitiin todeta jo muiden tarjousten perusteella. Insinööritoimisto Seppo Rantala Oy täydensi tarjoustaan puuttuvan tilaajavastuulain mukaisen selvityksen osalta. Insinööritoimisto Seppo Rantala Oy:n sulkeminen tarjouskilpailusta puuttuvan selvityksen perusteella olisi ollut kohtuutonta.

Hankintayksikön on pyydettävä täsmennystä tai täydennystä kaikilta samanlaisessa tilanteessa olevilta tarjoajilta. Insinööritoimisto Seppo Rantala Oy:ltä puuttui alihankkijaa koskeva tilaajavastuulain mukainen selvitys, joka ilmeni myös toisista tarjouksista. Kesälahden Maansiirto Oy:n tarjous oli epäselvä ilmoitettujen henkilöiden ja heidän kokemuksensa osalta, eikä täyttänyt asetettuja soveltuvuuden vähimmäisvaatimuksia. Tarjoajat eivät siten olleet samanlaisessa tilanteessa, jonka perusteella molemmilta olisi tullut pyytää puuttuvia selvityksiä tai todistuksia.

Kesälahden Maansiirto Oy:n tarjouksessa ollut epäselvyys ja puutteellisuus soveltuvuuden vähimmäisvaatimusten osalta ei myöskään ollut merkityksetön, vaan päinvastoin hyvinkin merkityksellinen tarjoajien yhdenvertaisen kohtelun kannalta. Rakennusvirasto ei siten ole toiminut tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun tai avoimuuden periaatteiden vastaisesti sulkemalla Kesälahden Maansiirto Oy:n tarjouskilpailun ulkopuolelle.

Esittelijä

osastopäällikkö

Antti Hietala

Lisätiedot

Janne Penttinen, lakimiesharjoittelija, puhelin: 310 38388

janne.penttinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Julkista hankintaa koskeva oikaisuvaatimus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Asianosainen

Esitysteksti
Muutoksenhakukielto, hankinnat
Liite 1

Valmistelijat

Esitysteksti
Liite 1

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1500, (Kasarmikatu 21)

Kasarmikatu 21

+358 9 310 1661

0201256-6

FI0480001200058809

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 13

Faksi

 

Alv.nro

rakennusvirasto@hel.fi

http://www.hel.fi/hkr

+358 9 310 38655

 

FI02012566