Helsingin kaupunki

Esityslista

10/2014

1 (1)

Yleisten töiden lautakunta

 

 

 

 

Ho/2

 

18.03.2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

2

Oikaisuvaatimus  palveluosaston lakimiehen päätöksestä 16.1.2014 § 24 vahingonkorvausasiassa

HEL 2013-014001 T 03 01 00

Päätösehdotus

Yleisten töiden lautakunta päättää hylätä hakijan oikaisuvaatimuksen palveluosaston lakimiehen 16.1.2014 § 24 tekemästä päätöksestä.

Asiassa ei ole esitetty sellaisia tietoja tai näyttöä, joiden perusteella voitaisiin todeta, että hakijalle sattunut vahinkotapahtuma olisi johtunut Helsingin kaupungin tuottamuksesta tai laiminlyönnistä.

Hakemuksen mukaan hakija loukkaantui 18.10.2013 klo 6.45 kevyen liikenteen väylällä törmätessään polkupyörällä työmaata suojaavaan esteeseen Rajasaarentien ja Lastenlinnantien risteyksen kohdalla.

Paikalla on ollut Helsingin Seudun Ympäristöpalvelut kuntayhtymän Merikannontien viemäritunnelin työmaa, jossa urakoitsijana on toiminut Destia Oy.

Rakennusvirasto on myöntänyt 9.1.2013 urakoitsijalle kaivuluvan, johon sisältyy päätös paikalla tehtävistä liikennejärjestelyistä. Lupaehtojen mukaan vastuu kaivannon rajaamisesta sekä tilapäisen liikennejärjestelyn toteuttamisesta ja ylläpidosta kuuluu luvan saajalle. Myös aluetta koskevan 12.3.2013 tehdyn liikennealueen vuokrasopimuksen mukaan vuokralainen (urakoitsija) vastaa kolmannelle osapuolelle aiheuttamistaan vahingoista.

Urakoitsija on kaivannosta ja sen liikennejärjestelyistä vastuussa olevana vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n ja vallitsevan oikeuskäytännön nojalla velvollinen korvaamaan hakijalle aiheutuneen vahingon.    

Rajasaarentiellä on Mechelininkadusta länteen tapahtumapaikkaa lähestyttäessä alamäki, jolloin pyöräilijän on noudatettava varovaisuutta ja hidastettava nopeuttaan.

Tiivistelmä

Hakija on tehnyt Helsingin kaupungin kirjaamoon 27.1.2014 saapuneen oikaisuvaatimuksen palveluosaston lakimiehen vahingonkorvausvaatimuksen hylkäämistä koskevasta päätöksestä
16.1.2014 § 24. Päätös ja oikaisuvaatimus ovat esityslistan tämän asian liitteinä 1 - 2.

Kuntalain 89.1 ja 2 §:n mukaan lautakunnan alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen asianomaiselle lautakunnalle.

Kuntalain 92.1 §:n mukaan oikaisuvaatimuksen saa tehdä sekä kunnan jäsen, että asianosainen eli henkilö, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Oikaisuvaatimus on kuntalain 93 §:n mukaan tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Ellei muuta näytetä, tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä päätöksen postittamisesta. Hakijalle on lähetetty häntä koskeva päätös oikaisuvaatimusohjeineen 17.1.2014. Oikaisuvaatimus on saapunut yleisten töiden lautakunnalle määräajan kuluessa 27.1.2014.

Esittelijä

Palveluosaston lakimiehen asiassa 16.1.2014 § 24 tekemää päätöstä ei ole syytä muuttaa.

Korvausvaatimus

Hakijan ilmoituksen mukaan hän törmäsi 18.10.2013 klo 6.45 kevyen liikenteen väylällä Rajasaarentien ja Lastenlinnantien risteyksen kohdalla työmaata suojaavaan esteeseen.
Törmäyksessä hakija sai pää-, niska ja selkävammoja ja hänen polkupyöränsä vaurioitui.  Korvausvaatimuksen määräksi on ilmoitettu 1099,40 euroa.

Palveluosaston lakimiehen korvauspäätös perusteluineen

"Palveluosaston lakimies päätti hylätä korvausvaatimuksen.

Hakemuksen mukaan vahinko tapahtui kevyen liikenteen väylällä hakijan ajaessa polkupyörällä työmaata suojaavaa estettä päin.

Katutarkastaja on käynyt kuvaamassa vahinkopaikan 28.10.2013 tiedon vahingosta saavuttua.

Vahinkopaikalla kevyt liikenne on ohjattu toiselle puolelle katua tieliikennelain mukaisin liikennemerkein ennen työmaata. Myös työmaamerkki on paikallaan kadun oikealla puolella varoittamassa työmaasta.

Edellä olevan perusteella kaupunki ei ole laiminlyönyt katujen kunnossapitolain mukaisia velvollisuuksiaan."

Oikaisuvaatimus

Hakija vaatii oikaisua vahingonkorvausvaatimuksen hylkäämiseen.

Hakija toteaa, että vahinkopaikalla kevyt liikenne on ohjattu toiselle puolelle katua liikennemerkein ennen työmaata ainoastaan jalankulkijoiden osalta, joten päätöksen perustelu on tältä osin virheellinen.

Työmaamerkki on paikallaan kadun oikealla puolella varoittamassa työmaasta mutta sillä  ei ole tekemistä tien vasemman puolen tapahtumien kanssa.

Hakijan vahinkopaikalta ottamat valokuvat ovat nähtävänä lautakunnan kokouksessa.

Esittelijä

osastopäällikkö

Antti Hietala

Lisätiedot

Antti Rautiainen, lakimies, puhelin: 310 38503

antti.rautiainen(a)hel.fi

Liitteet

1

Päätös § 24, 16.1.2014

2

Oikaisuvaatimus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Oikaisuvaatimuksen lähettäjä

Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös

Palveluosasto

 

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1500, (Kasarmikatu 21)

Kasarmikatu 21

+358 9 310 1661

0201256-6

FI0480001200058809

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 13

Faksi

 

Alv.nro

rakennusvirasto@hel.fi

http://www.hel.fi/hkr

+358 9 310 38655

 

FI02012566