Helsingin kaupunki

Esityslista

34/2013

1 (1)

Yleisten töiden lautakunta

 

 

 

 

Ko/3

 

12.11.2013

 

 

 

 

 

 

3

Pyötsaarenkuja, katusuunnitelman hyväksyminen, Vartiokylä, nro 30074

Pöydälle 05.11.2013

HEL 2013-012165 T 10 05 02

Päätösehdotus

Yleisten töiden lautakunta päättänee hyväksyä Pyötsaarenkujan nro 30074 katusuunnitelman.

Esittelijä

Lähtökohdat ja tavoitteet

Suunnittelualueella on voimassa oleva asemakaava 11455 ja liikennesuunnitelma (6090-4).

Pyötsaarenkuja on 1980-luvulla rakennettu päällystetty tonttikatu, joka jatkuu etelään päin Pyötsaarenpolku nimisenä kevyen liikenteen väylänä. Luoteispäässä Pyötsaarenkuja liittyy Viikingintiehen.

Kadun pääasialliset käyttäjät ovat kadun asukkaat sekä päiväkodin asiakkaat. Kevyen liikenteen yhteyden vuoksi on kadulla myös läpikulkua alueen muille kaduille.

Kadun varrella sijaitsee päiväkoti, jonka vuoksi kadulla on paljon saattoliikennettä. Kadun päästä puuttuu tällä hetkellä asemakaavan mahdollistava kääntöpaikka.

Suunnitelma

Vilkkaan saattoliikenteen aiheuttamien ongelmien ratkaisemiseksi kadun päähän on lisätty kääntöpaikka. Kääntöpaikan rakentamisella vähennetään tonttiliittymissä tapahtuvaa kääntymistä sekä helpotetaan kadun kunnossapitoa.

Viikingintien ja Pyötsaarenkujan liittymässä olevaa jalkakäytävää jatketaan Pyötsaarenkujalle päiväkodin liittymään saakka. Ajoradan asfaltti uusitaan muutosalueelta ja betonireunakivet korvataan graniittireunakivillä. Kadun pientareilla aiemmin olleita nurmikiveyksiä täydennetään siten, että ne kattavat kaikki suoran katuosuuden reuna-alueet. Täten saattoliikenne tai reuna-alueella kulku ei kuluta nurmetusta.

Liikennesuunnitelman mukaisesti kadulle tullaan asentamaan myös pysäköintikielto.

Pyötsaarenkujan katualueen leveys on 6,5 metriä ja ajoradan leveys on 4,5 metriä. Suunniteltu ratkaisu on liikennesuunnitelman nro 6090-4 mukainen.

Vuorovaikutus

Katusuunnitelmat on laadittu yhteistyössä kaupunkisuunnitteluviraston ja Helsingin Energian kanssa. Katusuunnitelmaluonnos on toimitettu kiinteistöjen omistajille 28.8.2013 lähetetyn tiedotteen liitteenä. 

Suunnitelmien nähtävillä olosta on ilmoitettu kirjallisesti suunnittelualueen kiinteistöjen omistajille. Katusuunnitelmat ovat olleet nähtävillä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti 2.10. – 15.10.2013.

Katusuunnitelmista on tehty 2 muistutusta. Pyötsaarenkuja 2 B,  sekä  As. Oy Viikingintie 17 A (Pyötsaarenkuja 2 A) muistutus.

Muistutuksissa esitetään seuraavia asioita:

-        Kääntöpaikan rakentaminen tuo lisää liikennettä Pyötsaarenkujalle eikä palvele asukkaita vaan tarhan liikennettä. Myös pysäköinnin kieltäminen Pyötsaarenkujalla tuo lisää liikennettä kadulle. Pysäköintikielto ei poistaisi päiväkodin saattoliikennettä, vaan vaatisi voimakkaamman liikennemerkin. Liikenteen lisääntyessä onnettomuusriski kasvaa.

-        Ehdotetaan, että Pyötsaarenkujalle ei tulisi pysäköintikieltoa, joka hankaloittaa asukkaiden vieraiden pysäköintiä ja päiväkodin lasten vanhempien pysäköintiä. Pysäköinti siirtyisi Viikingintielle ja tukkisi sen liikenteen eikä tilaa olisi kaikille. Mikäli pysäköintikielto tulisi, se toivotaan olevan rajoitettu työpäiville klo 8-17 väliselle ajalle, tai vaihtoehtoisesti vain toiselle puolelle katua.

-        Toivotaan pysäköintitilojen järjestämistä Viikingintien ja tarhan väliselle alueelle sekä päiväkodin piha-alueelle ja päiväkodin pihajärjestelyiden parantamista mm. käyttämällä piha-aluetta huoltopihana eikä parkkipaikkana.

-        Onko suunnitelmaa tehtäessä ajateltu ajomahdollisuutta Ruotsinsalmentien kautta?

Esittelijä

-        Rakentaminen mahdollistaa päiväkodin saattoliikenteen kääntymisen ilman, että autoa tarvitsee kääntyessään peruuttaa tonttiliittymässä. Tällä on turvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta parantava vaikutus.

-        Katujen pysäköintijärjestelyillä ei varsinaisesti ole vaikutusta kääntöpaikan toteutettavuuteen. Mutta koska Pyötsaarenkujan ajoradan leveys on n. 4,5 m, kadun pysäköintikiellolla on myös kunnossapidon kannalta mm. aurausta helpottava vaikutus.

-        Pyötsaarenkujan kääntöpaikasta ja pysäköintikiellon asettamisesta tehdyn liikennesuunnitelman perusteluissa on mainittu, että Pyötsaarenkujan pysäköintikieltoa on asukkaiden toimesta toivottu. Pysäköintikiellon tavoitteena on ohjata autoilijoita pysäköimään Viikingintiellä.

-        Päiväkodin huoltopihan osalta järjestelyiden toteuttaminen on varhaiskasvatusviraston sekä kiinteistöviraston vastuulla. Alueen käyttö sekä huoltoon että pysäköintiin on rakennusluvan mukaista. Päiväkoti on ohjeistanut vanhempia saattoliikenteestä, jotta se tapahtuisi mieluummin Viikingintieltä tai huoltopihalla olevia pysäköintipaikkoja käyttäen.

-        Pyötsaarenkuja on päättyvä katu, jonka kautta kuljetaan Pyötsaarenpolku nimiselle kevyenliikenteen väylälle. Ajaminen Pyötsaarenkujan kautta Ruotsinsalmentielle ei ole asemakaavan mukaan mahdollista.

Esittelijän mielestä muistutukset eivät aiheuta muutoksia laadittuun katusuunnitelmaan. Katu- ja puisto-osasto on toimittanut Viikingintien sekä Pyötsaarenkujan pysäköintijärjestelyiden osalta saadut palautteet liikennesuunnitteluosastolle.

Kustannukset ja aikataulu

Katusuunnitelman arvonlisäveroton rakentamiskustannus on 30 000 euroa, eli 100 euroa/m2.

Kadun vuotuiset ylläpitokustannukset ovat noin 1 800 euroa.

Pyötsaarenkujan rakentamiseen on varauduttu vuoden 2014 investointiohjelmassa.

Esittelijä

osastopäällikkö

Osmo Torvinen

Lisätiedot

Ismo Rantanen, projektipäällikkö, puhelin: 310 38570

ismo.rantanen(a)hel.fi

Liitteet

1

Suunnitelmapiirustus, Pyötsaarenkuja nro 30074/1

2

Suunnitelmaselostus, Pyötsaarenkuja nro 30074/1

3

Pyötsaarenkuja 2 B, muistutus katusuunnitelmaan

4

Asunto Oy Viikingintie 17 A, muistutus katusuunnitelmaan

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Asianosaiset

Esitysteksti
Hallintovalitus, katusuunnitelman tai muun yleisen alueen suunnitelman hyväksyminen

Kaupunginosayhdistys

Esitysteksti

Valmistelija

Esitysteksti

Piirustusarkisto

 

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1515, (Kasarmikatu 21)

Kasarmikatu 21

+358 9 310 1661

0201256-6

FI0480001200058809

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 13

Faksi

 

Alv.nro

rakennusvirasto@hel.fi

http://www.hel.fi/hkr

+358 9 310 38655

 

FI02012566