38 §
VAHINGONKORVAUSVAATIMUS
Terke 2007-2358
Esityslistan asia TJA/38
TJA Terveyslautakunta päätti, että tämän päätöksen liitteessä mainitun
henkilön (jäljempänä potilas) vahingonkorvausvaatimus ei anna aihetta
enempiin terveyskeskuksen tai terveyslautakunnan toimenpiteisiin.
Perustelut:
Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan työnantaja on velvollinen
korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään
työssä aiheuttaa.
Virheellisellä teolla tai laiminlyönnillä ja henkilövahingolla tai
esinevahingolla on oltava syy-yhteys.
Vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaan vahingonkorvaus käsittää
hyvityksen henkilö- ja esinevahingosta sekä tietyin säädetyin
edellytyksin kärsimyksestä. Milloin vahinko on aiheutettu rangaistavaksi
säädetyllä teolla tai julkista valtaa käytettäessä taikka milloin muissa
tapauksissa on erittäin painavia syitä, käsittää vahingonkorvaus
hyvityksen myös sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ole
yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon.
Asian eri käsittelyvaiheessa saatujen lausuntojen ja selvitysten ja
erityisesti terveyskeskuksen kaupunginhallitukselle 30.3.2010 ja
10.6.2010 hallintokeskuksen oikeuspalveluluille antaman lausunnon ja
lausuntojen liitteiden perusteella on katsottava, että ei ole tapahtunut
sellaista terveyskeskuksen työntekijän virhettä tai laiminlyöntiä, josta
terveyskeskus olisi vahingonkorvauslain perusteella korvausvelvollinen.
Koska mitään virhettä tai laiminlyöntiä ei ole tapahtunut, terveyskeskus
ei ole velvollinen korvaamaan ajankäytöstä sekä matkoista ja
puhelinsoitoista aiheutuneita kustannuksia.
Mikäli potilas sen sijaan katsoo, että on tapahtunut potilasvahinkolaissa
tarkoitettu potilasvahinko tai hoitovirhe, hän voi tehdä asiasta
ilmoituksen potilasvakuutuskeskukselle.
Pöytäkirjanote asianomaiselle oikaisuvaatimusohjein ja jäljennöksin
esityslistasta liitteineen, pöytäkirjanote suun terveydenhuollolle sekä
Helsingin kaupunginhallitukselle.
Päätösehdotus Terveyslautakunta päättänee, että potilaan vahingonkorvausvaatimus
ei anna aihetta enempiin terveyskeskuksen tai terveyslautakunnan
toimenpiteisiin.
Perustelut:
Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan työnantaja on velvollinen
korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään
työssä aiheuttaa.
Virheellisellä teolla tai laiminlyönnillä ja henkilövahingolla tai
esinevahingolla on oltava syy-yhteys.
Vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaan vahingonkorvaus käsittää
hyvityksen henkilö- ja esinevahingosta sekä tietyin säädetyin
edellytyksin kärsimyksestä. Milloin vahinko on aiheutettu rangaistavaksi
säädetyllä teolla tai julkista valtaa käytettäessä taikka milloin muissa
tapauksissa on erittäin painavia syitä, käsittää vahingonkorvaus
hyvityksen myös sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ole
yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon.
Asian eri käsittelyvaiheessa saatujen lausuntojen ja selvitysten ja
erityisesti terveyskeskuksen kaupunginhallitukselle 30.3.2010 ja
10.6.2010 hallintokeskuksen oikeuspalveluluille antaman lausunnon ja
lausuntojen liitteiden perusteella on katsottava, että ei ole tapahtunut
sellaista terveyskeskuksen työntekijän virhettä tai laiminlyöntiä, josta
terveyskeskus olisi vahingonkorvauslain perusteella korvausvelvollinen.
Koska mitään virhettä tai laiminlyöntiä ei ole tapahtunut, terveyskeskus
ei ole velvollinen korvaamaan ajankäytöstä sekä matkoista ja
puhelinsoitoista aiheutuneita kustannuksia.
Mikäli potilas sen sijaan katsoo, että on tapahtunut potilasvahinkolaissa
tarkoitettu potilasvahinko tai hoitovirhe, hän voi tehdä asiasta
ilmoituksen potilasvakuutuskeskukselle.
Esittelijä Asian päätöshistoria ilmenee Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä
3.11.2010 Dnro. 06535/10/2299, joka on liitteineen tämän esityslistan
./. tämän asian liitteenä numero 1 (jaellaan vain
terveyslautakunnan jäsenille, varajäsenille ja liite on nähtävänä
kokouksessa ja ennen kokousta lautakunnan sihteerillä).
Potilas on pyytänyt 29.1.2010 päivätyllä Helsingin
kaupunginhallitukselle osoittamaan kanteluksi ja korvausvaatimukseksi
otsikoidulla kirjelmällä selvittämään Helsingin kaupungin
terveyskeskuksen/suun terveydenhuollon ja erityisesti suun
erikoishoidon yksikön toimintaa ja kaupungin laskutuskäytäntöä.
Potilas on vaatinut 6 187,80 euron korvausta kirjelmästä lähemmin
ilmenevästä hampaan poiston ja korjausten aiheuttamista haitoista ja
kustannuksista.
Potilas on vaatinut lisäksi 1700 euron korvausta ajankäytöstä sekä
matkoista ja puhelinsoitoista aiheutuneista kuluista.
Helsingin terveyskeskus on 30.3.2010 antanut kaupunginhallitukselle
lausunnon, jossa todettiin muun muassa seuraavaa:
”Potilas kävi Helsingin terveyskeskuksen hammashoidossa
ensimmäisen kerran 11.3.2003 suuhygienistin vastaanotolla
Herttoniemen hammashoitolassa. Hammaslääkäri Mikko Uusikylä teki
hänelle suun ja hampaiston tarkastuksen samassa hoitolassa
14.4.2003.
Seuraavan kerran potilas kävi Porolahden hammashoitolassa 7.2.2005.
Käynnillä tehtiin pelkästään ientukikudoksen hoitoa potilaan
toivomuksen mukaan. Hoito jatkui suuhygienistin hoitokäynnillä
26.4.2005 ja myöhemmin hammaslääkärin tekemällä hampaiden
puhdistuksella 7.11.2005. Potilas ei halunnut otettavaksi röntgenkuvia
näiden käyntien aikana.
Alkuvuodesta 2006 käyntejä oli 14.3. ja 7.6.; molemmat suuhygienistin
hoitoa. Suun ja hampaiston tutkimuksen yhteydessä 24.11.2006
potilaan hampaistosta otettiin röntgenkuva yläleuan hampaasta 16, ja
hänelle tehtiin myös kokoleuan röntgenkuvaus. Tarkastuksen tehnyt
hammaslääkäri Tuulikki Virtala kirjoitti hänelle lähetteen
terveyskeskuksen Suun erikoishoidon yksikköön hampaan 16 hoitoa
varten.
Hammas 16 poistettiin Suun erikoishoidon yksikössä 1.3.2007.
Erikoishammaslääkäri Anssi Uiskamo toteaa kontrollikäynnillä
23.3.2007 alueen parantuneen hyvin, mutta viereisen hampaan 15
ennusteen olevan huono. Hammas 15 poistettiin 19.2.2008 Suun
erikoishoidon yksikössä. Kummankin hampaan, sekä 16 että 15,
poistot olivat hammaslääketieteellisesti perusteltuja.
Proteettisen työn kustannukset koostuvat sekä hammasteknisistä
kustannuksista, joista potilas saa laskun suoraan
hammaslaboratoriosta että asiakasmaksuasetuksen mukaisesta
maksusta. Nämä laskutetaan potilaalta erikseen. Terveyskeskuksen
järjestämässä ns. maksusitoumushoidossa potilasta hoitava
yksityishammaslääkäri lähettää laskun tekemästään työstä
Taloushallintopalvelu -liikelaitoksen laskutusyksikköön. Potilaalle
lähetetään asiakasmaksuasetuksen mukainen lasku
Taloushallintopalvelu -liikelaitoksesta. Potilaalle lähetettiin lasku nro 09/
762 438, yhteensä 401,10e päiväyksellä 13.12.2009. Laskun
seliterivillä kerrotaan laskun koskevan hoitokäyntejä
yksityishammaslääkärillä terveyskeskuksen maksusitoumuksella 12.5.,
2.6. ja 11.6.2009. Potilaalle on tehty maksusitoumuksella kolmen
yksikön hammassilta yksityishammaslääkärin vastaanotolla. Laskun
lähettämisen viivästyminen johtui maksusitoumushoidon laskutuksen
ruuhkautumisesta Taloushallintopalvelu -liikelaitoksessa loppuvuoden
2009 aikana.
Laskutuskäytännöistä Suun erikoishoidon yksikössä on
erikoishammaslääkäri Nina-Li Avellan antanut selvityksen omassa
vastineessaan.
Hoitotietojen merkintöjen mukaan kaikki potilaasta otetut röntgen- ja
digitaaliset kuvat ovat olleet hoidon kannalta tarpeellisia.”
Terveyskeskus on hallintokeskuksen oikeuspalveluille 10.6.2010
antamassaan lausunnossa toistanut terveyskeskuksen lausunnossa
30.3.2010 esitetyt kannanotot ja perustelut sekä viitannut lausunnon
liitteenä olevaan suun terveydenhuollon keskitettyjen palveluiden vs.
johtavan ylihammaslääkärin Merja Aueron lausuntoon.
Helsingin hallinto-oikeus on päätöksessään 3.11.2010 Dnro. 06535/10/
2299, todennut, että kaupunginhallituksen päätös on kumottava
korvausvaatimuksen osalta ja palautettava asia tältä osin ja myös
potilaan oikaisuvaatimusvaiheessa esittämän uuden 1700 euron osalta
kunnan toimivaltaisen viranomaisen ratkaistavaksi.
Toimitusjohtajan kannanotot
Terveyslautakunnan päätöksen 16.12.2003, 258 §, mukaan
vahingonkorvauksen myöntämisestä päättää terveyslautakunta silloin,
kun kaupunki on terveyskeskusta koskevissa asioissa
korvausvelvollinen tai vahingon korvaaminen katsotaan kohtuulliseksi
ja korvattavaksi vaadittu vahinko on yli 2000 euroa.
Lisätiedot:
Komulainen Joni, hallintolakimies, puhelin 310 69068
LIITE
|
Salassa pidettävä liite JulkL 24.1 § 25 kohta
|