Helsingin kaupunki

Esityslista

11/2013

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/22

 

20.08.2013

 

 

 

 

 

 

22

Oikaisuvaatimus järjestöavustuspäätöksestä

HEL 2012-016883 T 02 05 01 00

Päätösehdotus

Sosiaali- ja terveyslautakunta päättänee esityslistalla esitetyin perusteluin hylätä Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piiri ry:n oikaisuvaatimuksen sosiaali- ja terveyslautakunnan järjestöavustuspäätöksestä 9.4.2013 (81 §).

Esittelijä

Kuntalain 89 §:n mukaan kunnanhallituksen ja lautakunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Kuntalain 92 §:n mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Kuntalain 93 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Asianosaisen katsotaan saaneen kirjeestä tiedon seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan 9.4.2013 tekemä päätös järjestöavustuksista vuodelle 2013 lähetettiin sähköpostilla avustusta hakeneille 19.4.2013.

Tehty oikaisuvaatimus saapui Helsingin kaupungin kirjaamoon 29.4.2013, joten se saapui määräajassa ja oikealle viranomaiselle. Oikaisuvaatimus saapui kaupungin kirjaamossa tapahtuneen virheen vuoksi sosiaali- ja terveysvirastoon 5.8.2013.

Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piiri ry:n avustushakemus ja oikaisuvaatimus ovat tämän esityslistan liitteinä. Hakemuksen liitteet ovat nähtävillä kokouksessa.

Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piiri ry anoi vuodelle 2013 sosiaali- ja terveyslautakunnalta avustusta 55 000 euroa.

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti 9.4.2013 (81 §) myöntää Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piiri ry:lle 18 000 euroa eri-ikäisten henkilöiden ystävyys-, monikulttuurisuus- ja vapaaehtoistoimintaan. Vuonna 2012 myönnetty avustusmäärä oli 24 000 euroa.

Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piiri ry pyytää oikaisuvaatimuksessaan, että sosiaali- ja terveyslautakunta oikaisee päätöksen ja korottaa avustuksen vähintään vuoden 2012 tasolle. Oikaisuvaatimuksen perusteena on, että ystävä- ja monikulttuurisuustoiminta tavoittaa ison määrän helsinkiläisiä, toiminta kattaa koko kaupungin, ja että sitä toteutetaan mm. useissa laitoksissa. Toimintaa järjestetään myös ruotsiksi ja mahdollisuuksien mukaan englanniksi. Oikaisuvaatimuksessa todetaan, että Punainen Risti maksaa ystävävälityksen puhelin-, atk-, vuokra-, kokous- ja postituskulut ja etteivät kulut ole enää Helsingin kaupungin vastuulla.

Avustushakemuksia käsiteltäessä hakemuksia tarkasteltiin kaupungin ohjeiden (12.12.2011) mukaan hallintokunnan oman toimialan kannalta. Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piiri ry kertoo avustushakemuksessaan käyttävänsä avustuksen erilaisiin hallinnollisiin kuluihin (puhelin, atk, postitus, toimistotarvikkeet), ns. läksyhelppitoimintaan, vapaaehtoisten ohjaukseen ja virkistykseen (kevät- ja joulujuhlat, palkitseminen, esiintymispalkkiot, osallistumismaksut), vapaaehtoisten rekrytointi-, koulutus- ja perehdytyskuluihin ja erilaisiin tarjoilukuluihin. Näitä hakemuksessa ilmoitettuja käyttökohteita ei voida pitää sosiaali- ja terveystoimen ydintoimintaan kuuluvina toimintoina.

Lisäksi on syytä todeta, että edellisen vuoden avustuksen suuruus ei ole perustelu avustuspäätökselle, vaan päätös tehdään joka vuosi hakemuksen perusteella arvioiden.

Hylkäyspäätöksen voidaan katsoa olevan perusteltu kaupungin ohjeiden mukaisesti, joten oikaisuvaatimus ei anna aihetta päätöksen muuttamiseen.

Esittelijä

virastopäällikkö

Matti Toivola

Lisätiedot

Timo Hakala, erityissuunnittelija, puhelin: 310 62404

timo.hakala(a)hel.fi

Liitteet

1

Suomen Punainen Risti Helsingin ja Uudenmaan piiri ry:n oikaisuvaatimus

2

Suomen Punainen Risti Helsingin ja Uudenmaan piiri ry:n avustushakemus

3

Sosiaali ja terveyslautakunna pöytäkirjanote 9.4.2013 § 81

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Suomen Punainen Risti Helsingin ja Uudenmaan piiri ry

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös
Liite 1
Liite 2
Liite 3

Tiedoksi

Talous- ja strategiapalvelut

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-6

FI1880001200052430

00099 Helsingin kaupunki

Helsinki 53

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012566