Helsingin kaupunki

Esityslista

11/2013

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/13

 

20.08.2013

 

 

 

 

 

 

13

Yksityisten sosiaalipalvelujen valvontaviranomaisten määrääminen

HEL 2013-008251 T 05 00 01

Päätösehdotus

Sosiaali- ja terveyslautakunta päättänee määrätä liitteessä mainitut viranhaltijat toimimaan yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain 4 §:n 4 kohdassa tarkoitettuina kunnallisina valvontaviranomaisina Helsingin kaupungissa.

Esittelijä

Yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain 3 §:n 4 kohdan mukaan laissa tarkoitettu valvontaviranomainen on sosiaalihuollon toimeenpanoon kuuluvista tehtävistä vastaava toimielin tai sen määräämä viranhaltija. Muut valvontaviranomaiset ovat aluehallintovirasto sekä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto, jotka toivat myös lupaviranomaisina.

Yksityisiä sosiaalipalveluja ympärivuorokautisesti tuottavan henkilön tai yhteisön on saatava aluehallintovirastolta lupa ennen toiminnan aloittamista. Jos kyse on muista kuin ympärivuorokautisista sosiaalipalveluista, niiden tuottajan on tehtävä ennen toiminnan aloittamista kirjallinen ilmoitus kunnalliselle toimielimelle tai sen määräämälle viranhaltijalle. Ilmoitusvelvollisuus koskee myös toiminnan lopettamista. Valvontaviranomaisen on toimitettava edellä tarkoitetut tiedot eräin poikkeuksin viipymättä aluehallintovirastolle.

Yksityisten sosiaalipalvelujen valvonta toteutetaan ensisijaisesti seuraamalla toimintaa ja antamalla palvelujen tuottamisessa tarpeellista ohjausta ja neuvontaa. Valvontaviranomaisella on oikeus perustellusta syystä tarkastaa yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajan toiminta sekä toiminnan järjestämisessä käytettävät tilat. Tarkastaja on päästettävä toimintayksikön tiloihin ja hänellä on salassapitosäännösten estämättä oikeus saada tieto kaikista asiakirjoista, jotka ovat välttämättömiä tarkastuksen toimittamiseksi. Tehdystä tarkastuksesta ja sitä koskevista johtopäätöksistä on ilmoitettava aluehallintovirastolle.

Valvontaviranomaisten on toimittava yhteistyössä valvontaa toteutettaessa ja kunnallisen valvontaviranomaisen on heti ilmoitettava valvonnassa tietoonsa tulleista puutteista tai epäkohdista aluehallintovirastolle.

Kun otetaan huomioon edellä mainitut valvontaviranomaiselle yksityisistä sosiaalipalveluista annetussa laissa säädetyt tehtävät, lienee tarkoituksenmukaista määrätä liitteessä esitetyt viranhaltijat valvontaviranomaisiksi Helsingissä . Esitykset on valmisteltu ydintoimintojen osastoilla. Esitetyillä toimistopäällikkötasoisilla viranhaltijoilla on oman toimialansa sosiaalipalvelujen osalta sellaista asiantuntemusta ja kokemusta, jota valvontaviranomaiselle kuuluvien tehtävien suorittaminen edellyttää.  

Esittelijä

virastopäällikkö

Matti Toivola

Lisätiedot

Karri Välimäki, johtava lakimies, puhelin: 310 43970

karri.valimaki(a)hel.fi

Liitteet

1

Ehdotetut yksityisten sosiaalipalvelujen valvontaviranomaiset Helsingissä

Tiedoksi

Osastopäälliköt

Lakipalvelut

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-6

FI1880001200052430

00099 Helsingin kaupunki

Helsinki 53

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012566