Helsingin kaupunki

Esityslista

11/2013

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/11

 

20.08.2013

 

 

 

 

 

 

11

Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätösvallan siirtäminen tilahankkeita koskevien tarveselvityksien hyväksymisessä

HEL 2013-010377 T 00 01 00

Päätösehdotus

Sosiaali- ja terveyslautakunta päättänee sosiaali- ja terveystoimen johtosäännön 4 §:n 5 kohdan nojalla vahvistaa rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää tilahankkeita koskevista tarveselvityksistä seuraavasti:

-        virastopäällikkö hyväksyy alle 1 miljoonan euron (alv 0) tilahankkeita koskevat selvitykset.

Esittelijä

Sosiaali- ja terveystoimen johtosäännön 4 §:n 5 kohdan mukaan lautakunta hyväksyy tilahankkeita koskevat tarveselvitykset sekä vahvistaa rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää mainituista asioista. Pienet alle miljoonan euron hankkeiden toteutusaikataulut venyvät helposti päätöksentekoon kuluvan ajan takia. Tilahankkeiden etenemisen ja työtehtävien sujuvuuden vuoksi on tarpeellista määritellä viranhaltijoiden päätösvaltuuksia. Miljoonan euron (alv 0) kustannusrajaa on käytetty päätösvallan rajana eri hallintokuntien tarvepäätöksissä sekä kiinteistöviraston hankepäätöksissä.

Esittelijä

virastopäällikkö

Matti Toivola

Lisätiedot

Pirjo Sipiläinen, arkkitehti, puhelin: 310 42256

pirjo.sipilainen(a)hel.fi

Tiedoksi

Tilahallinto

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-6

FI1880001200052430

00099 Helsingin kaupunki

Helsinki 53

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012566