Helsingin kaupunki

Esityslista

38/2016

1 (1)

Kaupunkisuunnittelulautakunta

 

 

 

 

Akp/12

 

29.11.2016

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Päätöshistoria

Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö 16.6.2016

HEL 2016-005239 T 10 04 01

 

 

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto on pyytänyt kaupunginmuseota esittämään kannanottonsa Oulunkylässä osoitteessa Teinintie 8 sijaitsevaa tonttia koskevaan poikkeamispäätöshakemukseen. Kaupunginmuseo on tutustunut poikkeamispäätöshakemukseen ja sen liitteenä olevaan Arkkitehtitoimisto Antti Heikkilä Oy:n laatimiin ja 27.4.2016 päiväämiin piirustuksiin. Kaupunginmuseo tarkastelee hanketta perustehtävänsä mukaisesti rakennetun kulttuuriympäristön vaalimisen näkökulmasta ja esittää kantanaan seuraavaa.

Oulunkylän Seurakunnan Siirtolayhdistys ry on hakenut poikkeamista Oulunkylän korttelin 28140 tonttia 5 koskevista asemakaavan määräyksistä. Tontilla on vuonna 1987 voimaan tullut asemakaava, jossa tontti 5 on osoitettu yleisten rakennusten korttelialueeksi Y ja sillä olevat kaksi rakennusta on suojeltu merkinnällä sr-2: ”Suojeltava rakennus. Rakennusta ei saa purkaa ilman rakennuslautakunnan lupaa. Rakennuslautakunta voi myöntää luvan purkamiseen, jos siihen on olemassa pakottava syy.” Nyt poikkeamispäätöshakemuksen kohteena olevalla tontin osalla sijainnut 1920-luvun kaksikerroksinen asuinrakennus kuitenkin tuhoutui tulipalossa vuonna 2002. Tontin lounaisosassa sijaitsee edelleen vuonna 1926 valmistunut entinen Oulunkylän suomalaisen kansakoulun rakennus, joka on viimeksi palvellut Oulunkylän ala-asteen ja Oulunkylän seurakunnan kutomakerhon käytössä.

Teinintie 8:ssa sijainneen, mutta tuhoutuneen asuintalon tilalle halutaan nyt rakentaa uudisrakennus. Poikkeamista haetaan korttelialuemerkinnästä Y, tonttitehokkuudesta, rakennusalueen rajoista, suojelumerkinnästä sr-2, tontilla istutettavaksi määrätyn alueen osan rajoista ja rakennuksen korkeudesta. Liitteenä olevien piirustusten mukaan tontille rakennettaisiin kolmikerroksinen asuinkerrostalo. Rakennuksen julkisivut olisivat kuultokäsiteltyä, melko tummasävyistä pystysuuntaista puupaneelia. Rakennuksen päätyihin sijoittuvissa koko rakennusrungon levyisissä oleskeluparvekkeissa ja ranskalaisissa parvekkeissa käytettäisiin teräspinnakaiteita. Katto olisi muodoltaan loiva, melko niukkaräystäinen harjakatto.

Nyt poikkeamispäätöshakemuksen kohteena oleva tontti kuuluu Käskynhaltijantien ympäristön kaava-alueeseen, jonka asemakaava on vireillä. Asemakaavamuutoksen luonnoksessa Teinintie 8:n tontin koillispuoli on esitetty muutettavaksi asuinrakennusten korttelialueeksi, jolla suurin sallittu kerrosluku olisi kolme. Rakennusala poikkeaa hieman vanhasta rakennusalasta. Rakennusoikeudeksi on määritelty 700 kerrosalaneliömetriä ja rakennuksen julkisivujen on määrä olla puuverhottuja. Istutettavaksi määrätty alueen osa on sijoitettu kadun reunaan. Korttelin vanhalla koulurakennuksella säilyisi edelleen suojelumerkintä sr-2 ja tällä osalla tontin korttelialuemerkintä olisi yleisten rakennusten korttelialue, jolla ympäristö säilytetään Y/s.

Kulttuuriympäristön vaalimisen näkökulmasta nyt esillä oleva poikkeamispäätöshakemus koskee ennen kaikkea poikkeamista suojelumääräyksestä. Koska suojeltu asuinrakennus on tuhoutunut sokkelikiviä lukuun ottamatta yli kymmenen vuotta sitten, ei suojelumääräyksestä poikkeamiselle ole estettä. Palaneen asuinrakennuksen paikalle esitetty uusi asuinkerrostalo edustaa hahmoltaan, kattomuodoltaan ja aukotukseltaan tämän päivän arkkitehtuuria. Suunnitelma on pitkälti valmisteilla olevan asemakaavamuutoksen tavoitteiden mukainen. Julkisivumateriaaliksi valittu puu liittää rakennuksen tontilla olevaan vanhaan puukouluun, melko tumma väri taas naapurikorttelin 1970-luvun kirkkorakennukseen. Kaupunginmuseo ei näin ollen näe estettä poikkeamispäätöshakemuksen eteenpäin viemiselle. Kaupunginmuseo esittää kuitenkin, että uudisrakennuksen pihan pengerryksessä tai muussa muuriaiheessa voitaisiin käyttää palaneen huvilan sokkelikiviä. Näin tontilla säilyisi muistumia koulurakennuksen parina olleesta asuinrakennuksesta ja tontin varhaisemmasta vaiheesta.

Lisätiedot

Anne Salminen, tutkija, puhelin: +358931036501

anne.salminen(a)hel.fi