Helsingin kaupunki

Esityslista

2/2015

1 (1)

Kaupunkisuunnittelulautakunta

 

 

 

 

Lsp/1

 

27.1.2015

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Päätöshistoria

Liikennesuunnittelupäällikkö 19.12.2014 § 219

HEL 2014-009872 T 08 00 00

Päätös

Va. liikennesuunnittelupäällikkö päätti, että toteutetaan liikennejärjestelyt Veturitiellä Pasilan keskustakorttelin kohdalla, Firdonkadulla ja Tornikujalla piirustuksen 6395-7 mukaisesti.

Kustannusennuste

HKR 33,8 miljoonaa euroa (asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksen selostuksen mukaiset kadunrakentamiskustannukset)

Päätöksen perustelut

Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti 19.8.2014 lähettää Pasilan keskustakorttelin asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksen (nro 12261) kaupunginhallitukselle puoltaen niiden hyväksymistä. Samalla lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotus asetetaan nähtäville 30 päiväksi.

Asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotus on ollut julkisesti nähtävillä 12.9.–13.10.2014. Ehdotuksesta saatiin lausunnot ja siitä tehtiin yksi muistutus. Asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotukseen on tehty lausuntojen johdosta tarkistuksia. Kaupunkisuunnitteluviraston mielestä tehdyt tarkistukset eivät ole olennaisia, joten asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotusta ei ole tarpeen asettaa uudelleen nähtäville. Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti 16.12.2014, että tehty muistutus ei anna aihetta muuttaa asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotusta. Ehdotus lähetetään kirjeenä kaupunginhallitukselle.

Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti 19.8.2014 hyväksyä myös Pasilan keskustakorttelin alustavan liikennesuunnitelman. Liikennesuunnitelmaan ei ole tehty muutoksia.

Lisätiedot

Harri Verkamo, liikenneinsinööri, puhelin: 310 37127

harri.verkamo(a)hel.fi

 

Kaupunkisuunnittelulautakunta 19.08.2014 § 227

HEL 2014-009872 T 08 00 00

Karttaruutu G4/S3, hankenro 0870_8

Päätös

Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston piirustuksen 6350-7 mukaisen Pasilan keskustakorttelin alustavan liikennesuunnitelman.

Esittelijä

liikennesuunnittelupäällikkö

Ville Lehmuskoski

Lisätiedot

Harri Verkamo, liikenneinsinööri, puhelin: 310 37127

harri.verkamo(a)hel.fi

Dan Mollgren, projektipäällikkö, puhelin: 310 37326

dan.mollgren(a)hel.fi