Helsingin kaupunki

Esityslista

30/2013

1 (1)

Kaupunkisuunnittelulautakunta

 

 

 

 

Lsp/4

 

12.11.2013

 

 

 

 

 

 

4

Helsinginkadun liikennesuunnitelma välillä Kaarlenkatu Hämeentie (a-asia)

HEL 2013-002235 T 08 01 02

hankenro 0926_8

Päätösehdotus

Kaupunkisuunnittelulautakunta päättänee hyväksyä Helsinginkadulle välille Kaarlenkatu Hämeentie liikennesuunnitteluosaston piirustuksen 6174-7 mukaisen liikennesuunnitelman, jonka kustannusennuste on 1 050 000 euroa.

Tiivistelmä

Helsinginkadun liikennesuunnitelma vastaa kaupungin asettamia tavoitteita jalankulun, pyöräilyn ja joukkoliikenteen käytön edistämiseksi. Helsinginkadun edellytyksiä raitiovaunuliikenteen ja pyöräilyn toimivuuden kannalta parannetaan Kaarlenkadun ja Hämeentien välillä. Toimenpiteet on tarkoitus toteuttaa vuonna 2015.

Esittelijä

Lähtökohdat

Vuonna 2011 valmistuneessa raitiolinja 8:n kehittämisohjelmassa ehdotettiin toimenpiteinä raidegeometrian parantamista, Kaarlenkadun ja Urheilutalon pysäkkien yhdistämistä Brahen kentän päähän sekä Kustaankadun kohdan pysäkin poistamista. Lisäksi ohjelmassa ehdotettiin, että Helsinginkadun/Kustaankadun ja Helsinginkadun/Harjukadun liittymät muutettaisiin suuntaisliittymiksi siten, että kääntyminen kiskojen yli vasemmalle kiellettäisiin raitiovaunuliikenteen nopeuttamiseksi. 

Helsinginkatu kuuluu kantakaupungin pyöräliikenteen pääverkkoon. Kantakaupungin pyöräliikenteen tavoiteverkko on hyväksytty kaupunkisuunnittelulautakunnassa 22.5.2012.

Autoliikenteen osalta Helsinginkatu on alueellinen kokoojakatu, jonka liikennemäärä Sturenkadun ja Brahen kentän välillä on noin 9 000 ajon./vrk. ja Brahen kentän ja Hämeentien välillä noin 6 500 ajoneuvoa/vrk. Helsinginkadulla kadunvarsipysäköinti on pääasiassa sallittua.

Kaupunkisuunnittelulautakunta palautti 5.3.2013 Helsinginkadun liikennesuunnitelman välillä Kirstinkatu - Hämeenkatu uudelleen valmisteltavaksi siten, että suoritetaan perusteellinen vuorovaikutus asukkaiden, asunto-osakeyhtiöiden, kaupunginosayhdistyksen, yrittäjäyhdistyksen ja yritysten kanssa, osoitetaan korvaavat pysäköintipaikat poistettavien tilalle sekä selvitetään bussilinja 22:n päätepysäkkiratkaisu ja vaihtoehtoiset pyöräkaistan sijoittamisratkaisut taksiasemaan ja pysäköintiin nähden.

HSL aloitti syksyllä 2013 raitioliikenteen linjastosuunnitelma -työn. Työssä tutkitaan koko linjaston uudelleen järjestämistä. Mahdolliset linjastomuutokset saattavat vaikuttaa Brahen kentän etelälaidalle suunnitellun pysäkkimuutoksen kannattavuuteen. Tämän vuoksi Kirstinkadun ja Kaarlenkadun välinen osuus on rajattu suunnittelualueen ulkopuolelle ja sen suunnittelua jatketaan vasta linjastosuunnitelman valmistumisen jälkeen.

Suunnitelma

Fleminginkatu - Hämeentie

Suunnitelmassa raitiotie uusitaan Fleminginkadun ja Hämeentien välillä. Raitiotie uusitaan keskelle Helsinginkatua siten, että raidegeometria on mahdollisimman suora. Autoliikenteelle osoitetaan kaistat suuntaansa ja näiden viereen merkitään pyöräkaistat. Kadun eteläreunalle jää kadunvarsipysäköinti. Kustaankadun ja Harjukadun liittymät muutetaan reunakivellisiksi, eli niille/niiltä kääntyminen tapahtuu jalkakäytävän ylitse. Lisäksi Harjukadun liittymä muuttuu suuntaisliittymäksi. Pengerkadun, Kustaankadun ja Hämeentien liittymistä poistuvat ryhmityskaistat.

Helsinginkatu 13 edustalla oleva Kustaankadun raitiovaunupysäkki poistuu. Sörnäisten metroaseman läheisyydessä oleva taksiasema siirtyy Harjutorin kohdalle kadun vastakkaiselle puolelle. Metroaseman kohdalla sijaitsevan bussilinja nro 22 päätepysäkki poistetaan, kun se jää tarpeettomaksi syysliikenteen 2014 alusta linjamuutoksen vuoksi. Helsinginkatu 4 b edustan, tällä hetkellä yöbussien käytössä oleva, pysäkki jää paikoilleen.

Kaarlenkatu - Fleminginkatu

Helsinginkatu 21 - 23 edustalla olevaa raitiovaunupysäkkiä pidennetään Kaarlenkadun liittymän suojatiehen asti. Helsinginkatu 20 edustalla oleva bussipysäkki jää paikoilleen.

Pyöräkaistat merkitään Fleminginkadun ja Kaarlenkadun liittymien yli. Kaarlenkadun risteyksen länsipuolella yksisuuntaiset pyöräkaistat yhdistyvät nykyisiin kaksisuuntaisiin pyöräteihin.

Autoliikenteen ryhmityskaistat vasemmalle säilyvät Helsinginkadulla Fleminginkadun risteyksessä ja Kaarlenkadulle etelään käännyttäessä.

Helsinginkadun ja Kaarlenkadun risteyksen valo-ohjaus säilytetään nykyisenlaisena.

Kirstinkatu - Kaarlenkatu

Alue on rajattu suunnittelualueen ulkopuolelle HSL:n raitiolinjastotyön vuoksi.

Suunnitelman vaikutukset

Raitiovaunuliikenteen toimintaedellytykset paranevat selvästi ratageometrian parantamisen ja pysäkkimuutoksen ansiosta.  Raitiolinja 8 kehittämisohjelmassa ratageometrian parantamisen Helsingin kadun itäpäässä ja Kustaankadun pysäkin poistamisen arvioitiin tuottavan matkustajille aikahyötyjä yhteensä 703 000 euroa ja liikennöintikustannussäästöjä 740 000 euroa.

Pyöräilyn olosuhteita parannetaan merkitsemällä pyöräliikenteelle omat kaistat. Pyöräilyjärjestelyjen sujuvuus, turvallisuus ja selkeys paranevat.

Autoliikenteen osalta katu on nykyisellään kohtuullisen rauhallinen ja vaikutukset ovat suhteellisen vähäisiä.

Pysäköintipaikkoja poistuu väliltä Kaarlenkatu- Hämeentie kokonaisuudessaan 17 paikkaa, kun pysäköinti kadun pohjoisreunalla poistuu. Helsinginkatu kulkee asukaspysäköintialueiden I ja J rajalla. Asukaspysäköintialueilla I ja J asukaspysäköintipaikkojen määrä suhteessa lunastettuihin asukaspysäköintitunnuksiin on hyvällä tasolla, kun paikkoja ja tunnuksia on lähes sama määrä. Kustaankadulla ja Aleksis Kiven kadulla muutetaan 26 ilmaista, pitkäaikaiseen pysäköintiin varattua paikkaa asukaspysäköintipaikoiksi.

Helsinginkatu 21 - 23 edustalta joudutaan poistamaan kuusi katupuuta.

Vuorovaikutus

Suunnitelmaa on valmisteltu yhdessä KSV:n, HKL:n ja HSL:n asiantuntijoiden kanssa. Vuorovaikutus alueen asukkaiden ja yritysten kanssa on kuvattu liitteessä 3.

Kustannusennuste

HKL

 

 

-

Raitiotie Fleminginkatu - Hämeentie

   600 000 euroa

-

Fleminginkadun/Helsinginkadun vaihteet

200 000 euroa

 

 

 

 

 

 

HKR

 

 

-

Pyöräliikenteen järjestelyt

250 000 euroa

 

Yhteensä                                                              1 050 000 euroa

Raitiotie välillä Kaarlenkatu - Hämeentie uusitaan HKL:n suunnitelmien vuonna 2015, koska radan käyttöikä on loppumassa. Liikennejärjestelyjen kokonaisuuden näkökulmasta olisi tarkoituksenmukaista ja kustannustehokasta toteuttaa pyöräilyn ja raitioliikenteen kehittämistoimet samanaikaisesti.

HKR ja HKL ovat kiirehtineet päätöstä liikennesuunnitelmasta voidakseen käynnistää katusuunnittelun mahdollisimman pian. Rakennustyö on tarkoitus ajoittaa vuoteen 2015.

Esittelijä

liikennesuunnittelupäällikkö

Ville Lehmuskoski

Lisätiedot

Taneli Nissinen, liikenneinsinööri, puhelin: 310 37447

taneli.nissinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Sijaintikartta

2

Piirustus 6174-7

3

Vuorovaikutusraportti

4

Mielipiteet

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Mielipiteensä esittäneet, jotka ovat antaneet osoitteensa

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunkisuunnittelulautakunta
Liite 2

Tiedoksi

Yleisten asioiden lautakunta

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 2100

Kansakoulukatu 1 A

+358 9 310 1673

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 10

Faksi

 

Alv.nro

kaupunkisuunnittelu@hel.fi

www.hel.fi/kaupunkisuunnittelu

+358 9 310 37170

 

FI02012566