Helsingin kaupunki

Esityslista

5/2012

1 (1)

Kaupunkisuunnittelulautakunta

 

 

 

 

Lsp/2

 

14.02.2012

 

 

 

 

 

 

2

Lausunto valtuustoaloitteesta, joka koskee Karhutien osittaista muuttamista pihakaduksi (b-asia)

HEL 2011-007007 T 08 01 04

Päätösehdotus

Kaupunkisuunnittelulautakuntaa päättänee antaa valtuustoaloitteesta kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Lausunto

Aina vuoteen 2006 asti liikenneministeriön liikenteen ohjauslaitteita koskevassa päätöksessä edellytettiin, että pihakadun on täytettävä sille erikseen asetetut rakenteelliset erityisvaatimuk-set. Koska lainsäädäntö ei enää edellytä pihakadulta rakenteellisia erityisvaatimuksia, on liikennesuunnitteluosastolla laadittu listatekstin liitteenä oleva ohje uusien pihakatujen suunnitteluun Helsingissä. Liite 

Karhutie on noin 900 metriä pitkä, suorahko läpiajettava katu, joka eteläpäässä liittyy Hiihtomäentiehen ja pohjoisosassa Kettutiehen. Se välittää liikennettä myös alueen muille tonttikaduille. Kadun liikennemäärä vaihtelee 400 - 700 ajoneuvoa vuorokaudessa. Susitien ja Ahmatien liittymien välisellä osuudella - jonne pihakatua esitettiin tutkittavaksi - on liikennemäärä noin 600 ajoneuvoa vuorokaudessa. Nopeusrajoitus on 30 km/h. Katua ei ole asemakaavassa merkitty pihakaduksi.

Katualueen leveys on pääosin kahdeksan metriä. Tämä muodostuu kuusi metriä leveästä ajo-radasta ja kadun itäreunassa sijaitsevasta kaksi metriä leveästä jalkakäytävästä. Kadun länsi-reunassa ajorata rajoittuu tonttiin. Ajorataa ei ole mahdollista kaventaa niin, että myös ajoradan länsipuolelle voitaisiin rakentaa jalkakäytävä. Karhutiellä on paljon kadunvarsipysäköintiä, sillä vanhalla alueella ei tonteilla ole nykyistä tarvetta vastaavaa määrää pysäköintipaikkoja.  Ajonopeuksien hillitsemiseksi pysäköinti on suunniteltu vuorottelemaan kadun molemmilla puolilla.

Kadulla ei ole vuosina 2004-2010 tapahtunut poliisin tietoon tulleita liikenneonnettomuuksia.  Liikenneturvallisuuden parantamiseksi Karhutielle on Susitien ja Kettutien välille rakennettu hidasteita 60- 100 metrin välein. Karhutien ja Ahmatien risteyksen pohjoispuolella sijaitsevan Herttoniemen ala-asteen koulun kohdalla on suojatiet merkitty kohtiin, joissa Karhutien ylitystarve koululaisille on ilmeinen. Ajonopeuksia koulun kohdalla on pyritty hillitsemään kahdella hidasteella.

Karhutie ei ole luonteeltaan pihakatumainen eikä se eroa muista tonttikaduista siten, että se voitaisiin muuttaa pihakaduksi ilman suuria rakenteellisia muutoksia. Karhutie välittää liikennettä myös alueen muille tonttikaduille, mikä heikentää sen soveltuvuutta pihakaduksi. Lisäksi Karhutiellä on paljon asukaspysäköintiä, jolloin pihakaduksi muuttaminen hankaloittaisi kadun asukkaiden arkea. Pihakadulla pysäköinti on sallittua vain merkillä osoitetuilla paikoilla ja silloinkin paikat varataan vieras- ja asiointipysäköintiin.

Tiivistelmä

Karhutietä tai osaa siitä ei ole tarkoituksenmukaista muuttaa pihakaduksi. Karhutie soveltuu huonosti pihakaduksi mm. seuraavista syistä:

-        Katu ei ole luonteeltaan pihakatumainen.

-        Karhutiellä on läpiajoliikennettä ja se välittää liikennettä alueen muille tonttikaduille.

-        Kadunvarsipysäköintiä on paljon, koska tonteilla ei ole tarpeeksi tilaa autoille.

Ajonopeuksien hillitsemiseksi Karhutielle on rakennettu useita hidasteita, minkä lisäksi ajolinjoja on ohjattu mutkittelemaan pysäköintijärjestelyjen avulla. Karhutiellä ei ole viime vuosina sattunut poliisin tietoon tulleita liikenneonnettomuuksia.

Esittelijä

Valtuustoaloite

Valtuutettu Outi Alanko-Kahiluoto teki 26.10.2011 valtuustoaloitteen, jonka sisältö on seuraava:

Karhutien numero 25:sta alkavien asuinrakennusten tontit samoin kuin Ahmatien koulun tontti Karhutien ja Ahmatien puoleisilla sivuillaan liittyvät ajorataan ilman jalkakäytävää. Jalkakäytävän puuttuminen heikentää merkittävästi alueella asuvien ja Ahmatien koulua käyvien turvallisuutta.

Rivitalon edustojen istutukset ja talviaikaan lumipenkat heikentävät näkyvyyttä, minkä vuoksi kotoaan tai koulun pihalta lähtevä lapsi saattaa havaita lähestyvän auton vasta astuttuaan ka-dulle. Liikenneturvallisuutta heikentää lisäksi se, että monet autoilijat - varsinkin ammattiautoilijat - oikaisevat Herttoniemen kirjaston ja kirkon välisen Hiihtomäentien osuuden Karhutien kautta, joka on alueella asuvien lasten koulutie. Läpiajoa käyttävien autojen tilannenopeudet ovat kadun kapeuteen nähden usein vaarallisen korkeita, eikä väistäminen jalkakäytävän puuttuessa ole mahdollista. Puuttuvien jalkakäytävien lisääminen jälkeenpäin olisi puolestaan mahdollista vain tonteille rakentamalla. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, koska tonttia talojen edustalla on vain muutama metri.

Esitän, että kaupunki tutkii mahdollisuutta muuttaa Karhutie pihakaduksi sen kapeimmalta ja jalankulkijan kannalta vaarallisimmalta osuudelta (noin Karhutie 25-28 välinen osuus). Tämä olisi taloudellinen ja tehokas tapa varmistaa kotioveltaan ja koulun pihalta poistuvien asukkai-den ja koululaisten turvallinen liikkuminen.

Lausuntopyyntö

Hallintokeskus on pyytänyt kaupunkisuunnittelulautakuntaa antamaan asiasta lausunnon 24.2.2012 mennessä.

Esittelijä

liikennesuunnittelupäällikkö

Ville Lehmuskoski

Lisätiedot

Maija Rekola, liikenneinsinööri, puhelin: 310 37132

maija.rekola(a)hel.fi

Liitteet

1

Pihakatuohje

 

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Faksi

 

Y-tunnus

PL 2100

Kansakoulukatu 1 A

+358 9 310 1673

+358 9 310 37170

 

0201256-6

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 10

Tilinro

 

Alv.nro

kaupunkisuunnittelu@hel.fi

www.hel.fi/kaupunkisuunnittelu

FI0680001200062637

 

FI02012566