Page 25

Kallion kirkko

jaan vaihdettiin nyt lehmän luusta tehdyt, koska ne kestävät paremmin ko- vaakin harjoittelua. Romanttiset pääurut takalehterille Lehteriurkuasian ajamista jatkettiin kuitenkin päämäärätietoisesti. Sinnik- kyys tuotti tulokseksi vihdoin 48-äänikertaiset romanttiset pääurut, jotka ruotsalainen Åkerman & Lund -fi rma sai valmiiksi vuonna 1995. Tyylisuun- naksi oli valikoitunut ranskalaistyyppinen soitin, koska se puuttui Suomen urkukartalta ja merkittävä osa romantiikan urkurepertuaaria on kirjoitettu juuri tälle soitintyypille. Ensimmäistä kertaa Suomessa päästiin esittämään mm. Franckia, Widoria ja Vierneä oikeanlaisilla uruilla. Tämä meillä uusi urkutyyppi vaati jälleen rakentajilta opintomatkoja Ranskaan ja Espanjaan, sillä urkujen esikuvaksi oli valittu Cavaillé-Collin soittimet. Asiantuntijak- si saimme alan spesialistin, Kurt Luedersin, jonka kautta järjestyivät myös pääsy ranskalaisten huolellisesti varjelluille urkuparville. Innostus oli valtava! Radionauhoja ja levytyksiä tehtiin uusilla uruilla ennätysvauhtia. Myös Kallion pääuruista tuli merkkipaalu ja esikuva mo- nille uusille uruille. Kyseessä oli hyvin kansainvälinen projekti. Suunnitte- lijana toimi amerikkalaissyntyinen Pariisissa asuva musiikin tohtori Kurt Lueders, ja rakentaja oli ruotsalainen. Pillejä valmistettiin Ruotsissa, Hol- lannissa ja Saksassa, ja emaliset rekisterikyltit tehtiin käsityönä Virossa. Ää- nittäjät olivat suomalaisia. Soittimeen tutustujia on riittänyt vuosikausiksi eri puolilta maailmaa. Urkujen suosio jatkuu Kirkon pitkäkaikuista akustiikkaa on jouduttu muokkaamaan korvalle ystä- vällisemmäksi lisäämällä penkkeihin pehmusteita. Nykyisellään akustiikka onkin ihanteellinen mitä moninaisimmalle musisoinnille. Kallion pääuruil- la voidaan saada aikaan hyvin monenlaista sointia, myös orkestraalista, käyt- tämällä muita instrumentteja jäljitteleviä äänikertoja huiluista trumpettei- hin. Taitava tulkitsija pystyy loihtimaan valtavan skaalan hiljaisista sävyistä veret pysähdyttävään pauhuun. Kalliota on kutsuttu jo pitkään ”urkujen mekaksi”. Kallion urkujen lisäk- si lähistöllä ovat myös historiallisesti arvokkaat ja hienosti soivat urut sekä Diakonissalaitoksen kirkossa että Pyhän sydämen kappelissa. Nykyään kal- liolaisia hemmotellaan noin 80 konsertin vuosivauhdilla. 23


Kallion kirkko
To see the actual publication please follow the link above