sivat korkeiksi, palkkasi maistraatti 1820-luvulla kalanostajia, joiden tehtävä- nä oli kierrellä saaristossa ostamassa kaupungin markkinoille tuoretta kalaa. Kalakauppa oli ainut kaupan ala, jossa maalaisilla oli oikeus kilpailla kau- punkilaisten kanssa. Käsiteollisuustuotteiden myynti oli vuoden 1879 elin- keinovapauslakiin saakka rajattu vain kauppiasluvan saaneille. Käsityöläiset ja tehtailijatkin siis myivät suurimman osan tuotteistaan torilla, sillä siellä asiakkaat liikkuivat. He eivät kuitenkaan saaneet myydä kuin oman tehtaan tai puodin tuotteita. Hyväntekeväisyytenä kaupunki saattoi myöntää luvan harjoittaa torikauppaa myös köyhille naisille, jotka myivät elantonsa ansait- semiseksi pikkurihkamaa, ompelutarvikkeita ja elintarvikkeita. Lisäksi toril- la toimi väliaikaisia myyntilupia saaneita venäläisiä kaupustelijoita, joiden myyntivalikoimaan kuului esimerkiksi leivonnaisia. Elinkeinovapauden astuttua voimaan maalaisia ja kaupunkilaisia koskivat kaupankäynnissä edelleen eri säännöt. Maalaisille annettiin oikeus myydä oman tilansa tuotteita tai itse valmistamiaan kotiteollisuustuotteita ilman lu- paa ja maksutta. Kaupunkilaisten puolestaan piti maksaa vuokraa toripaikas- taan sekä hankkia siihen lupa. Tämä luonnollisesti aiheutti tyytymättömyyttä kaupunkilaisten kauppiaiden keskuudessa. Kalastajien keskuudessa puoles- taan käytiin helsinkiläisten ja saaristolaisten välillä jatkuvaa kilpailua nykyi- sen Vanhan Kauppahallin eteläpuolella sijaitsevan Vironaltaan laituritilasta. Kalaa, käsitöitä ja kukkia Kauppatorilla myytiin siis ruokatavaraa, maalaiskaupan tuotteita, sekä lu- kuisia muita erilaisia tuotteita kuten puutavaraa, käsityöläisten valmisteita, tehdastuotteita, paloviinaa, valmista ruokaa ja tupakkaa. Torikaupan lisäk- si Kauppatorin ympäristön merkitystä Helsingin kaupallisena keskittymänä vahvisti se, että torin pohjoisreunan kortteleissa sijaitsi tärkeimmät pankit ja vakuutusyhtiöt, tuonti- sekä kotimarkkinateollisuustavaroiden myymälöitä, käsityöläisten liikkeitä sekä ravintoloita ja kahviloita. 1800-luvulla kaupunkilaisten vakituiset elintarvikkeiden myyntipaikat sijaitsivat Havis Amandan nykyisellä paikalla ja maalaiskaupalle oli puoles- taan varattu Sofi ankadun ja Katariinankadun välinen alue. Elintarvikkeiden myynti oli järjestetty käytävittäin niin, että samaa tuotetta myytiin samassa kohtaa: lihaa yhdellä käytävällä, voita toisella jne. Vironaltaan länsireunal- la myytiin puutavaraa, kankaita ja astioita ja eteläpäässä puolestaan sijaitsi- vat valmiin ruuan myyntipaikat. Veneistä tapahtuva kalojen ja muiden elin- tarvikkeiden kauppa oli sijoitettu ensin Kolera-altaaseen, mutta siirrettiin vuonna 1859 isompaan Vironaltaaseen. Kun torialueen halki kulkeva Kaivo- puiston raitiolinja valmistui vuonna 1895, pääosa elintarvikekaupan myynti- paikoista siirrettiin itään päin Sofi an- ja Katariinankatujen väliselle alueelle — vanhalle alueelle jäivät vain hedelmien, kukkien ja vihannesten myynti. Vuodenkierron vaikutus näkyi selkeästi torikaupassa. Elintarvikkeiden tarjonta oli riippuvainen vuodenajasta ja vuosittain toistuvat tapahtumat 10
Havis Amanda
To see the actual publication please follow the link above