oppilaalle haasteelliseksi ajaksi, jolloin harrastuksia lopetetaan. Lisäksi laajan ja yleisen oppimäärän väliset erot ja jaot ovat aiheuttaneet epäselvyyksiä eivätkä siirtymät oppimäärien välillä suju aina kitkatta. Kaikille haluttaisiin tarjota myös samat mahdollisuudet opintoja aloittaessa. Tässä näkökulmassa tarkoituksenmukaisemmaksi nähtiinkin yhden oppimäärän malli, joka sisältäisi kevennetyn opintomahdollisuuden, sallisi suuremmat valintamahdollisuudet sekä huomioisi erilaisia harrastamistarpeita niin eri yksilöiden kuin myös eri ikävaiheiden välillä. Nykyistä laajan oppimäärän tuntimäärien jakautumista ei nähty täysin toimivaksi ja jakoon toivottiin joustavuutta ja eri taiteenlajien ominaisuuksien huomioon ottamista. Esimerkiksi musiikin perusteista ehdotettiin siirrettävän tunteja yhteismusisointiin. Lisäksi kyseenalaistettiin musiikin perus- ja opistotason välistä rajaa, tutkintojen tarpeellisuutta sekä suoritustasojen lukumäärää. Tanssin kohdalla nykyisiä opetustuntimääriä ei koettu riittäviksi todelliseen tarpeeseen nähden, koska lajia ei voi harjoitella kotioloissa. Yleiseen oppimäärään sisäänkirjoitettua moduulirakennetta kuvattiin toimimattomaksi erityisesti sirkus- ja teatteriopetuksessa ja yhden oppimäärä kokonaisuuden katsottiin palvelevan paremmin opetusta. Näkökulmat siihen, mihin nykyinen taiteen perusopetusjärjestelmä johtaa, vaihtelivat. Keskustelu jakaa ennen kaikkea musiikkioppilaitoksia. Osassa oppilaitoksia pelätään johtavatko mahdolliset uudistukset laajan oppimäärän ja sen mukanaan tuoman arvomaailman ja ammattitaidon alasajoon. Musiikkiopistoperinne on nähty keskeisenä Suomen ”musiikki-ihmeen” synnyssä. Näitä oppilaitoksia arveluttaakin mihin päädytään, jos pitkään toiminut järjestelmä puretaan. Uhkakuvana tässä näkökulmassa on, että toimiva järjestelmä romutetaan, lapset ja nuoret jäävät ilman laadukasta taiteen perusopetusta ja lahjakkaat oppilaat menettävät mahdollisuutensa. Toimivaksi koettua järjestelmää ja olemassa olevia käytäntöjä ei haluta romuttaa turhien muutosten takia. Erilaisille ja erikokoisille oppilaitoksille nähtiin olevan tarvetta myös jatkossa Helsingissä. Osassa musiikkioppilaitoksia pelkokuvana oli, että taiteen perusopetusjärjestelmä ajaa vähitellen alas itse itsensä oppilaiden hakeutuessa muihin vapaa ajan toimintoihin. Taloudellisten ja ammatillisten toimintaedellytysten surkastuessa arveltiin tuntiperusteisen valtionosuuden ulkopuolella olevien oppilaitosten toiminnan vaikeutuvan edelleen. Synkimpien skenaarioiden mukaan opetuksen pelättiin näissä oppilaitoksissa muuttuvan entistä eksklusiivisemmiksi tai vaihtoehtoisesti siirtyvän vain kerhomuotoiseksi palveluksi tai jopa loppuvan vähitellen kokonaan. 4.7 Resursoinnin kehitystarpeet Taloudellisesta näkökulmasta ovat oppilaitokset ja oppilaitosten oppilaat nyt eriarvoisissa asemissa, koska yleiselle oppimäärälle ei ole osoitettu valtion puolesta rahoitusta. Erityisesti tuntiperusteisen valtionosuuden ulkopuolella olevien oppilaitosten tilanne on hankala. Vain kaupungin avustusten varassa toimiessa, asettuvat oppilasmaksut suurempaan rooliin kokonaisuudessa. Oppilaitokset eivät kuitenkaan voi ylihinnoitella omaa palveluaan, etenkään kun samalla alalla toimii oppilaitoksia suuremmilla resursseilla ja edullisemmilla lukukausimaksuilla. Moni haastateltava näkikin rahoitusrakenteen uudelleenarvioinnin olevan välttämätöntä. Oppilaitokset kuihtuvat pois ilman todellisia taloudellisia ja ammatillisia toimintaedellytyksiä. Riittävillä resursseilla toimintaa ja myös yhteistyöhankkeita on mahdollista kehittää ja suunnitella. Haastatteluissa tuotiin esiin oppilaitosten toivovan suurempaa taloudellista liikkumavaraa. Joiltakin oppilaitoksilta on avustuksia leikattu osittain tai kokonaan vuosien aikana. Osalla myönnetty avustussumma on pysynyt samana, mutta oppilasmäärä on kasvanut. Avustusmäärien tarkistusta perusteltiinkin sillä, että opetus tulisi voida säilyttää nykytasollaan ja oppilaitoksilla mahdollisuus kehittää toimintaansa. Joillakin alueilla ja taidealoilla opetusta on kysyntään nähden vähän tarjolla Helsingissä, mutta olemassa olevilla resursseilla oppilaitosten ei nähty mahdolliseksi laajentaa toimintaansa. Pelkästään tai suurella osin oppilasmaksuilla rahoitettavaa toimintaa ei nähty kannattavaksi eikä tarkoituksenmukaiseksi, sillä se nostaa oppilasmaksut korkeammaksi, mikä puolestaan rajaa potentiaalista oppilaskuntaa. Valtionavustusten hakuprosessia kritisoitiin selkeyden ja läpinäkyvyyden puutteesta. VOS-järjestelmään pääseminen katsottiin vaikeaksi, sillä edellytysten ei koettu olevan avointa tietoa. Kielteisten päätösten perusteluja myös kyseenalaistettiin. Oppimäärien epäselvän jaon kerrottiin näkyneen myös valtiolta saaduissa rahoituspäätöksissä. Helsingin kaupunkia kritisoitiin avustusten hakuprosessin työläydestä ja myöhäisestä aikataulusta. Oppilaitoksilta kysyttiin lisäksi mielipideväittämillä näkemyksiä Helsingin kaupungista rahoittajana. Oppilaitoksista neljä viidestä arvioi Helsingin kaupungin luotettavaksi (85 %), helposti lähestyttäväksi (81 %), yhteistyökykyiseksi (79 %) sekä pitkäjänteiseksi päätöksissään (83 %). 86 Taiteen perusopetuksen tila ja kehittämistar peet
TPOselvitys_kupo_kevat_2016
To see the actual publication please follow the link above