Page 43

TPOselvitys_kupo_kevat_2016

kartta 6. Tanssin taiteen perusopetukseen osallistuneet 0–18-vuotiaat ja matka-aika lähimpään opetuspisteeseen 2014 annettiin 0,02 opetuntia/asukas ja Vuosaaressa 0,06 opetustuntia/asukas. Kalliossa vastaava luku oli 5,5 opetuntia/asukas. Puolet helsinkiläisistä lapsista ja nuorista saavuttavat tanssin taiteen perusopetuksen opetuspisteen julkisella liikenteellä 17 minuutissa (kartta 6). Edullisin julkisen liikenteen saavutettavuus on Kampinmalmilla (6,8 min), Taka-Töölössä (9,7 min) sekä Pukinmäessä (10,3 min). Pisin matka-aika on taas Östersundomin (57,8 min), Laajasalon (32,7 min) ja Tuomarinkylän (31,9 min) peruspiireissä asuvilla. Myös tanssin oppilaaksi hakeutumisessa ja opetuksen läheisyydessä on samansuuntainen yhteys, joka havaittiin kuvataiteen ja musiikin oppilaiden kohdalla. Alueita, joissa osallistutaan aktiivisesti tanssin taiteen perusopetukseen, yhdistää pääsääntöisesti lyhyt matka-aika opetuksen pariin. Osassa Itä-Helsinkiä osallistuminen tanssin taiteen perusopetukseen jää varsin vähäiseksi, vaikka opetuspisteet ovat nopeasti saavutettavissa, mitä osaltaan selittää annettujen opetustuntien vähäisyys. Lisäksi Kulosaaresta ja Lauttasaaresta hakeudutaan aktiivisesti tanssin taiteen pariin, vaikka alueilla ei annettu opetusta. Sirkuksen ja teatterin taiteen perusopetukseen osallistui muita taiteenlajeja vähemmän oppilaita, minkä johdosta niihin osallistumista ja opetustarjontaa tarkastellaan yhdessä (kartta 7). Sirkus- ja teatteritaiteen taiteen perusopetusta on annettu Helsingissä vasta noin kymmenen vuotta, joten näiden alojen oppilaitoksia ja oppilaita on Helsingissä pidempään annettuja taiteen perusopetuslajeja, esim. musiikkia, tanssia ja kuvataidetta, vähemmän. Keskimäärin eri alueiden lapsista ja nuorista sirkuksen ja teatterin opetukseen osallistui 1,4 prosenttia, joka on muita taiteenlajeja selvästi vähemmän. Sirkuksen ja teatterin oppilaaksi hakeutumista kuvaava kartta poikkeaa selvästi muista taiteenlajeista. Suhteellisesti eniten oppilaita oli Vanhankaupungin (7,1 %) ja Alppiharjun (3,5 %) peruspiireissä. Tämän lisäksi Mellunkylässä ja Puistolassa opetukseen osallistuminen oli suhteellisesti korkeaa, vaikka osallistumisaste Taiteen perusopetukseen osallistuminen ja opetustarjonta asuinalueittain 41


TPOselvitys_kupo_kevat_2016
To see the actual publication please follow the link above