Empire n. 1800-1850

Empiretyylillä (keisarityyli) tarkoitetaan uusklassisuuden suuntaa, joka kukoisti Ranskassa Napoleonin aikana ja Suomessa 1810-1850-luvuilla rakennustaiteessa, vaatetuksessa, huonekaluissa aina pienesineitä myöten. Huonekalukoristelussa lainattiin antiikin roomalaisia ja kreikkalaisia aiheita. Tuoleissa oli ohuehkot jalat ja ristikkomaiset selkänojat. Kullatut ja etenkin pronssiset listat ja uurrokset olivat tyylille ominaisia. Pronssiesineet olivat ajalle niin tyypillisiä, että empireä onkin joskus kutsuttu "toiseksi pronssikaudeksi". Mahonki - tai mahonkijäljitelmät - oli suosittu puulaji. Suomessa käytettiin myös omia puulajeja ja etenkin visakoivu kelpasi tähän tarkoitukseen.

Empiretyylinen konsolipöytä 1800-luku. HKM-kokoelmat.

Takaisin edelliselle sivulle