Suoraan sisältöön
Uutiskuva

Kahden vuoden aherrus palkittiin - Ensimmäiset lähihoitajat valmistuneet

Teksti: Inkeri Jääskeläinen

Ennen joulua Alexander Kizyaevilla oli syytä juhlaan, sillä kaksi vuotta kestänyt aktiivinen opiskelu päättyi. Alexanderista tuli lähihoitaja, joka suoritti tutkinnon oppisopimuskoulutuksessa.

Alexander Kizyaev valitsi oppisopimuskoulutuksen, koska ajatteli sen sopivan parhaiten aikuisen ihmisen elämäntilanteeseen.
- Minusta tuntui, että se on helpoin tie työllistymiseen. Niin se olikin. Kaksi vuotta tein töitä ja opiskelin samaan aikaan. Keräsin kokemusta, laajensin osaamistani ja sain palkkaa. Tämä motivoi minua ja auttoi oppimaan, Alexander summaa.

Alussa Alexanderia jännitti uusi koulutus ja hänelle tuntematon opiskelumuoto. Alexander tiesi, että hoitoalan asioiden oppiminen on haastavaa, varsinkin silloin, jos täytyy opiskella uuden kotimaan kielellä. Alexander muistelee vaikeita hetkiä ja korostaa, että opiskelu vaati kurinalaisuutta, itsenäistä työskentelyotetta sekä aikataulujen suunnittelua ja niiden noudattamista.

- Opiskelin koko ajan. Matkalla töihin luin, kuuntelin suomenkielisiä lauluja ja keskusteluohjelmia. Tein todella paljon töitä, koska halusin olla hyvä siinä, mitä teen. Tentit ja kokeet olivat vaativia, erityisen vaikeita olivat anatomia ja fysiologia. Myös lääkelaskut vaativat paljon työtä ja hahmottamista, Alexander kuvailee opiskeluansa.

Alexander pitää tärkeänä Stadin osaamiskeskuksen tarjoamaa jalkautuvaa, opiskelijan tarpeisiin ja elämäntilanteeseen mukautuvaa suomen kielen tukea.

- Se auttoi minua hyvin paljon. Sain apua aina, kun sitä tarvitsin. Sen jälkeen minä ymmärsin vaikeita asioita paremmin ja jaksoin opiskella. Minua kuunneltiin ja autettiin kulkemaan eteenpäin ja kehittymään, Alexander Kizyaev kertoo.

Kizyaev on iloinen, että hän uskalsi tarttua oppisopimukseen. Kaikki sujui odotusten mukaisesti ja hän suoritti tutkinnon suunniteltujen aikataulujen mukaisesti, aivan kuten moni hänen kurssikaverinsakin.

- Oppisopimuskoulutus oli mahtava valinta minulle. Sitä kautta sain ammatin ja työpaikan. Nyt olen erittäin kiitollinen kaikille niille, jotka auttoivat minua tekemään unelmistani totta. Tuntuu, että minulla on vielä paljon opittavaa.

Alexander Kizyaev haluaa jatkaa opiskelua elinikäisen oppimisen polulla. Tulevaisuudessakin hän haluaa työskennellä hoitoalalla ja auttaa ikääntyviä ihmisiä selviytymään arjen askareissa.

JAA