Suoraan sisältöön
Uutiskuva

Stadin osaamiskeskuksen työntekijä Elena kertoo oman tarinansa

Teksti: Mirja Palmanto

Opiskelijasta kollegaksi

Yli kymmenen vuotta sitten kävimme Elenan kanssa samalla kurssilla, minä suomen opettajana ja Elena opiskelijana. Monien koulutusten ja työharjoitteluiden jälkeen, ja ennen kaikkea Elenan peräänantamattomuuden ansiosta, tapaamme jälleen samassa oppilaitoksessa ­­– tällä kertaa kollegoina.

Elena muutti Bulgariasta Suomeen 16 vuotta sitten haaveenaan tulla jonakin päivänä opettajaksi. Kotimaassa hankittu opettajan pätevyys ei kuitenkaan avannut ovia oppilaitoksiin muuten kuin opiskelijan tittelillä.

"Suomessa kaikesta osaamisesta pitää olla todistus", Elena kertoo. "Kun opiskelin alkuvaiheessa suomea pitkällä kurssilla, sain tiedon, että voin rinnastaa tutkintoni. Tein sen viipymättä. Halusin todistuksen myös kotimaassa hankituista atk-taidoista. Siispä menin atk-ajokorttikurssille saadakseni osaamisestani mustaa valkoisella."

"Sen jälkeen pääsin opettajaksi pätevöitävään koulutukseen valmistavaan koulutukseen ja matkustin kolme talvikuukautta Lahdesta Vantaalle löytääkseni tien tulla opettajaksi Suomessa. Oli jo perustanut perheen ja halusin todella päästä töihin. Kurssin jälkeen lähetin yli sata hakemusta tuloksetta. Yritin siivoojaksikin, mutta monen mielestä venäjän kielen maisterina olin ylikoulutettu. Ja toisaalta minulta puuttui suomalainen siivousalan koulutus. Oli iso sokki, että en kelvannut edes tuohon työhön", Elena muistelee.

Ensimmäinen työpaikka löytyy


"Lopulta tuttu rehtori otti minut koulunkäyntiavustajaksi ja sain ensimmäisen työpaikkani. Olin tyytyväinen, koska opin lisää suomea ja samalla perehdyin suomalaiseen koulutusjärjestelmään. Tiesin silti haluavani opettajaksi, ja vaikka minua pelotti, kävin esittäytymässä Lahden työväenopiston rehtorille. Hän suositteli minua eteenpäin ja pääsin opettamaan venäjää Nastolan työväenopistoon. Kaksi vuotta tein päivät kouluavustajan töitä ja iltaisin opetin venäjää."

"Kun avautui mahdollisuus suorittaa opettajan pedagogiset opinnot suomalaisten kriteerien mukaan, tartuin siihen, vaikka olin kertaalleen jo opiskellut nämä kotimaassa. Olin jälleen työtön opettaja, koska opiskeluaikana olin muuttanut Lahdesta Helsinkiin, jossa näin itselläni olevan enemmän mahdollisuuksia. Tein opettajan sijaisuuksia ja tulkin töitä ja mietin, mikä olisi minun paikkani tässä yhteiskunnassa. Löytäisinkö sitä ikinä?"

Vihdoin opettajaksi


"Sitten eräs tuttuni vinkkasi, että Jyväskylässä oli alkamassa opinto-ohjaajan koulutus. Minut valittiin 50 henkilön joukosta kahdeksan hengen ryhmään. Niin opiskelin opinto-ohjaajaksi", Elena jatkaa kertomustaan.

"Ensimmäinen opinto-ohjaajan pestini oli Pitäjänmäen yläkoulussa. Se oli vaikea tehtävä, mutta päätin, että selviän siitä. Seuraavaksi olin töissä Vartiokylän yläasteella. Onneksi opinto-ohjaajat tekevät keskenään paljon yhteistyötä; opin kollegoiltani paljon. Jokaisessa työpaikassa on omat haasteensa, ja jokainen kokemus on arvokas ja kasvattava.

Uskoisin, että olen päässyt tavoitteisiini siksi, että pyrin kehittämään itseäni koko ajan. Kun en tiedä jotakin, otan asioista selvää. Olen myös vaativa itseäni kohtaan enkä anna itselleni lupaa luovuttaa. On oma päätös, tyytyykö oman kehityksensä tasoon vai haluaako mennä eteenpäin.

Työuraansa Suomessa aloitteleville maahanmuuttajille sanoisin, että pitää olla kärsivällinen ja edetä askel kerrallaan. Pitää muistaa myös armahtaa itseään, sillä vieraan kulttuurin oppiminen ja siihen juurtuminen vie aikaa. Jokaiselle on tarjolla mahdollisuuksia, kun vain tarttuu kunnolla niihin ja seuraa sinnikkäästi unelmiaan!"

JAA