Suoraan sisältöön

Outamon lastenkodin historia

Lohjalle on perustettu ensimmäinen Helsingin kaupungin oma suojelukasvatuslaitos vuonna 1888. Huoli nopeasti kasvavan Helsingin sosiaalista ongelmista oli suuri. Laitos perustettiin vailla huolenpitoa olevien lasten turvaksi.  Silloisen kaupunginvaltuuston mukaan Lohja oli toisaalta riittävän lähellä ja toisaalta riittävän kaukana Helsingistä. Lapsia varten perustettiin koulu ja lapset sijoitettiin koulua ympäröiviin maataloihin. ”Yleensä näyttävät maalaisolot tekevän hyvän vaikutuksen hoitolaisiin, joista pätevimpinä todisteena käy mainitseminen, että entisajan tavalliset karkaamiset ovat käyneet miltei olemattomaksi.” (HKA Karstun koulukodin arkisto, Dd:1 Vuosikertomukset 1894–1899). (Torsti Salonen, Vuosisata lastensuojelua Outamonmäen vaiheilla. Vantaa 2004)

Nykyisessä Outamossa Helsingin kaupunki aloitti lastensuojelutoiminnan vuonna 1911. Outamon tilan historia ulottuu 1500-luvulle ja 1622 Outamosta tuli ratsutila eli rustholli. Tilan lastensuojelutoimintaan Helsinki hankki Max Hendrix van der Plasilta. Vuoteen 1958 Outamossa oli vain tyttöjä ja 60-80-luvulle poikia. Vuodesta 1984 sekä poikia että tyttöjä.

(Torsti Salonen, Vuosisata lastensuojelua Outamonmäen vaiheilla. Vantaa 2004)

Outamon historia tilana ja osana suomalaista lasten suojeluhistoriaa on rikas. Menneiden sukupolvien viisaat ja lapsuutta kunnioittavat ratkaisut mahdollistavat edelleen rikkaan ja antoisan lähtökohdan lastensuojelutyön toteutumisen helsinkiläisille lapsille Outamossa. (Rolf Widercrantz 2011)



JAA
16.03.2018 15:16