Suoraan sisältöön

Kannelmäen palvelutalo "talon henki"

Kun minua pyydettiin kertomaan Kannelmäen palvelutalosta tajusin heti, että se, mistä haluan kertoa, on Kannelmäen henki ja se, kuinka sydän iloiten vielä yli kymmenkin työvuoden jälkeen voin saapua töihin ja olla ylpeä työpaikastani.

Kannelmäen palvelutalossa on panostettu paljon iloon ja riemuun, sekä yhdessä tekemiseen. Ei ole sellaista juhlaa joka jätettäisiin juhlimatta, eikä sellaista kuolemaa, joka jätettäisiin muistamatta. Meidän peräkammarissa tapahtuu aina, eikä sinne tulijan täydy koskaan olla yksin.

Lisäksi olemme saaneet vanhustyön keskusliiton palkinnon siitä, että olemme jo vuosien ajan yhdistäneet päiväkodin lapsia ja ikäihmisiä. Lapset vierailevat usein palvelutalossamme, tai lasten sanojen mukaan mummolassa ja paappalassa. Lapset ja meidän asukkaat leipovat, laulavat ja leikkivät yhdessä. Vappuna on perinteinen vappumarssi lasten kanssa, ja joka syksy on yhteiset Olympialaiset sekä sirkus, jossa niin hoitajat, vanhukset kuin lapsetkin ovat päätähtinä. Meidän asukkaat ovat todistaneet joidenkin lasten ensi askeleita ja jotkut lapset ovat saaneet iso- tai isoisovanhemmat, joita heillä kaikilla ei välttämättä ole. Sukupolvien yhteinen tekeminen ja yhdessä oppiminen on tärkeää talossamme.

Lisäksi meidän palveltutalossa asuvat kaksi kissaa, Ville ja Waldo. He asuvat muistisairaiden osastolla. Ville ja Waldo tuovat lämpöä ja läheisyyttä ja nukkuvat vuorotellen asukkaiden vuoteissa heidän jalkojaan lämmittäen. Usein henkilöllä, jolla ei ehkä enää ole niin suurta ymmärrystä tästä päivästä, voivat kissat herättää heidän tunnemuistissa suurtakin mielihyvää.


Tärkein johtotähtemme palvelutalossa on se, että jokainen on oman elämänsä päätähti ja sitä kunnioitetaan. Toki myönnän, että paljon on suostuttelua ja eteenpäin tökkimistä, mutta yhdessä mennään rinta rinnan, toinen toisiamme tukien. Meillä ei kosketusta tai halauksia kavahdeta ja jokaisen elämän historiaa kunnioitetaan. Usein ikäihmisen elämänhistorian tunteminen auttaa meitä työntekijöitä ymmärtämään häntä silloinkin, kun kohtaamme vaikeuksia. Meidän palvelutalossa saa elää elämänsä loppuun asti kunnioitettuna ja arvostettuna ihmisenä, jonka tarina vain maan päällä on päättynyt ja tarina jatkuu nyt jossakin muualla, tähtien takana.

Katja



JAA
21.02.2018 16:16