kestää ensisynnyttäjällä keskimäärin 8–15 tuntia, mutta yksilölliset erot ovat suuria. Avautumisvaiheen aikana supistukset ovat voimistuvia ja nousevat alavatsasta ja alaselästä koko vatsan ja selän alueelle. Supistukset saattavat tuntua myös reisissä ja säärissä. Supistusten tehtävänä on työntää lasta alaspäin synnytyskanavassa sekä lyhentää kohdunkaulakanavaa ja lopulta avata kohdunsuu 10 senttimetriin. Supistuskipuja on helpompi sietää, jos jaksaa ajatella, että ne auttavat lasta ulos; niillä on hyvä tarkoitus. Ennen varsinaista avautumisvaihetta voi olla parinkin päivän ajan välillä säännöllisiä supistuksia ja sitten taas taukoa. Sen vuoksi supistuksia kannattaa kuulostella kotona rauhassa ja lähteä vasta sitten sairaalaan, kun ne ovat todella säännöllisiä ja tiheitä.

Avautumisvaiheen aikana on tärkeää rentoutua, jotta supistus pääsee tekemään avaustyötään ja kohtulihas ja lapsi saavat tarvitsemansa hapen ja ravinnon. Rentoutusmenetelmiä kannattaa harjoitella etukäteen, jotta supistusten aikana lihasjännityksestä vapautuminen olisi mahdollisimman helppoa.

Rentoutumisessa ja kivun sietämisessä voivat auttaa esimerkiksi:

• liikkuminen kuten jumppapallolla istuskelu, keinutuolissa keinuttelu, heijaaminen ja kävely
• vesi; suihkussakäynti tai kylpeminen
• hierominen; voimakas tai hellä kosketus synnyttäjän toiveiden mukaan
• vyöhyketerapia, akupainanta tai jooga
• lämmin jyvä- tai geelipussi.

Avautumisvaiheen aikana synnyttäjällä on mahdollisuus liikkua, levätä, laulaa ja äännellä tuntemustensa ja toiveidensa mukaan. Kätilö seuraa tilannetta ja auttaa valitsemaan parhaan mahdollisen avautumisvaiheen asennon ja kivun lievityksen. Usein tärkein rentouttaja ja tuen antaja on toinen ihminen. Tuttu henkilö tuo turvaa myös synnytyssaliin. Mikäli kukaan läheisistä ei ole mukana synnytyksessä, kätilöt pyrkivät olemaan mahdollisimman paljon paikalla. Lisäksi synnytyssairaaloiden opiskelijat ovat käytettävissä. Harva synnyttäjä haluaa olla täysin yksin avautumisvaiheen aikana, mutta sekin on mahdollista synnyttäjän toiveiden mukaan.

Rentoutumisen, liikkeen, lämmön ja turvallisen olon lisäksi kivunlievityksenä voidaan käyttää seuraavia:

• Akupunktion tavoin toimivia aqua-rakkuloita eli steriilin veden ruiskuttamista kipupisteisiin selän ihoon.
• Lihakseen pistettäviä kipulääkkeitä, jotka lievittävät synnytyksen alkuvaiheen kipua.
• Ilokaasua eli typpioksiduulia, jota otetaan maskin avulla. Heti, kun supistuksen tunne alkaa tulla, maski laitetaan tiiviisti kasvoille ja hengitetään kaasua rauhallisesti. Kun supistus alkaa laskea, maski siirretään pois kasvoilta. Ilokaasu on voimakas kaasu, joka leikkaa kivulta kovimman terän.
• Epiduraali- tai spinaalipuudutusta, jonka anestesialääkäri laittaa synnytyksen ollessa hyvin käynnissä. Kipu helpottaa yleensä nopeasti. Puudutus mahdollistaa levähtämisen, jopa nukahtamisen.
• Kohdunkaulan eli paraservikaalipuudutusta, joka auttaa yleensä avautumisvaiheessa. Puudute laitetaan kohdunkaulaan molemmille puolille.
• Kohdunsuun ja välilihan alueelle annettavaa pudendaalipuudutusta, joka auttaa ponnistusvaiheessa.

Puudutuksiin saattaa liittyä haittatekijöitä, kuten äidin verenpaineen lasku, synnytyksen hidastuminen, vauvan hapenpuute, imukupin käytön tarpeen lisääntyminen ja repeämäriskin kasvaminen sekä imetyksen käynnistymisen viivästyminen. Sen vuoksi äidin verenpainetta ja supistuksia tarkkaillaan ja vauvan sydänääniä seurataan ennen puudutusten antamista ja sen jälkeen. On kuitenkin hyvä muistaa, että synnytyksessä ei tehdä mitään sellaista, mikä olisi vaarallista äidille tai vauvalle.

Kun synnyttävä äiti voi hyvin, vauvakin voi hyvin ja synnytys etenee. Synnytyksen eri vaiheissa äiti ja erityisesti kohtulihas sekä vauva tarvitsevat happea. Lihasten rentouttaminen helpottaa hapen kulkua. Vapaa hengittäminen on tärkeää koko synnytyksen ajan. Pari syvää huokaisua voimakkaan supistuksen aikana leikkaa supistuksen kiputuntemusta. Kätilö voi ohjata läähättämään, mikäli äidillä on ponnistamispakko, mutta kohdunsuu ei ole vielä riittävästi auki.

Ponnistusvaiheessa äiti ponnistaa tuntemustensa mukaan. Kätilö ohjaa äitiä hengityksessä tarvittaessa ja kannustaa ponnistamaan alaspäin. Ponnistusvaiheessa asentoja voi kokeilla ja vaihdella rauhassa. Mahdollisia asentoja ovat jakkaralla istuminen, konttausasento, etunoja, seisominen tukihenkilön tuella, kylkiasento tai puoli-istuva asento sairaalasängyllä. Ponnistussuunta on sama kuin vessanpöntöllä istuessa, alas mutta ei peräaukkoon päin. Ponnistusvaihe kestää ensisynnyttäjällä keskimäärin puolesta tunnista tuntiin; siinäkin on suuria eroja synnytysten välillä.

Synnytyksen ponnistusvaihe on luonteeltaan erilainen kuin avautumisvaihe, koska siinä äiti on aktiivinen ja saa voimaa myös adrenaliinista. Äidin asennolla on tässäkin vaiheessa merkitystä: vauva mahtuu parhaiten syntymään, kun äiti hakee itselleen sopivimman asennon ponnistaa. Makuuasennossa selällään lantio ei pääse joustamaan parhaalla mahdollisella tavalla, joten sitä ei suositella, ellei se synnytyksen hoidon kannalta ole tarpeellista. Kysy kätilöltä ohjeita sopivan asennon löytämiseksi, niitä ehtii yleensä kokeilla useampaakin.

Ponnistusvaiheen aikana on tärkeää, että samalla kun ponnistaa, lantion alue pysyy rentona. Näin välttyy repeämiltä, ponnistaminen on lempeämpää ja kestää todennäköisesti lyhyemmän aikaa. Rentoutuminen on ponnistaessa vaikeaa, koska tilanteessa on jotakin samaa, kuin jos yrittäisimme virtsata tai ulostaa ilman oman WC:n yksityisyyttä. Tämä on hyvä tiedostaa ja pyrkiä kaikesta huolimatta päästämään lantionpohjan ja välilihan alue rennoksi. Niiden rentoutusta voi harjoitella esimerkiksi jännitysharjoitusten kautta: supista ensin lantionpohjaa kuin pidättäisit virtsaa ja päästä lantio sitten aivan rennoksi. Harjoittelu on helpointa aloittaa makuuasennossa. Harjoittele tätä etukäteen ja pyydä tarvittaessa apua fysioterapeutilta tai synnytysvalmentajalta.

Kasvojen lihaksilla ja lantionpohjan lihaksilla on hermostollinen yhteys joka auttaa synnyttäjää suuresti ponnistusvaiheessa: lantionpohjalla on taipumus rentoutua kun kasvot ja huulet rentoutuvat. Niinpä kasvot ja erityisesti leuka kannattaa pitää rentoina. Huulien päristäminen, äänteleminen tai suun pitäminen hieman avonaisena auttavat tässä.

Lopulta lapsi syntyy ja hänet nostetaan äidin paljaalle rinnalle. Vauvan peittää usein valkea rasvamainen lapsenkina, joka on lapsen ihon suoja-aine. Vanhemmat saavat ensimmäisen kerran silitellä ja ihastella uutta perheenjäsentään kohdun ulkopuolella. Vauva tutkitaan yhdessä vanhempien kanssa äidin vatsan päällä. Vauvan sydänäänet ja hengitys tarkistetaan. Hänen ihonvärinsä, jäntevyytensä ja ärtyvyytensä arvioidaan. Lapselle laitetaan tunnisteranneke. Sen jälkeen synnytyskumppani tai tukihenkilö saa katkaista napanuoran. Napanuorasta otetaan verinäyte kilpirauhasen vajaatoiminnan tutkimista ja verikaasuanalyysi happitilanteen selvittämistä varten.

Mikäli äiti on rh-negatiivinen, napaverestä tarkistetaan myös veriryhmä. Lapselle annetaan K-vitamiinipistos verenvuotojen ehkäisemiseksi joko tässä vaiheessa tai mittausten yhteydessä myöhemmin. Vauva peitellään äidin rinnalle alasti ihokontaktiin tuttujen sydän- ja hengitysäänten kuuluville. Siten vauvan lämpö pysyy parhaiten hyvänä. Ihokontakti edistää imemisen alkamista ja helpottaa vauvan ja vanhempien tutustumista toisiinsa.

Sillä aikaa, kun vanhemmat tutustuvat vauvaansa, alkaa synnytyksen jälkeisvaihe. Äidille annetaan tarvittaessa kohtua supistavaa lääkettä lihakseen ja istukka, kalvot sekä napanuorat syntyvät. Mahdolliset välilihan repeämät tai leikkaushaavat ommellaan. Lapsi pääsee äidin rinnalle omaan tahtiinsa, yleensä ensimmäisen tunnin aikana. Vauva alkaa itse hamuta rintaa. Hamuamisrefleksi aktivoituu ihokontaktissa. Lapsi on äidissä kiinni ja hakeutuu itse kohti nänniä. Vauvaa voi myös auttaa tarttumaan kunnollisella otteella rinnasta kiinni. Ensimmäiset imut saattavat tuntua voimakkailta, lapsi on harjoitellut imemistä jo kohdussa. Lapsi saa rinnoista ensimaitoa, niin sanottuja ternimaito- eli kolostrumtippoja, jotka sisältävät lapselle tärkeitä ja välttämättömiä suoja- ja ravintoaineita. Maitomäärä ei ole suuri, mutta se on vastasyntyneelle riittävä.

Terve vastasyntynyt ei yleensä tarvitse sairaalassa lisämaitoa. Kun lapsi on tiheästi rinnalla, maito nousee rintoihin toisena tai kolmantena päivänä synnytyksestä. Ensi-imetyksen jälkeen vauva pestään, mitataan ja punnitaan. Kätilö ohjaa ja auttaa isää ja voi ottaa valokuvia tarvittaessa. Synnyttänyt äiti pääsee suihkuun. Sen jälkeen aikuisille tarjotaan syötävää ennen lapsivuodeosastolle siirtymistä. Normaalisti synnytyksessä on mukana vain synnytystä hoitava kätilö ja loppuvaiheessa avustava kätilö. Gynekologi pyydetään synnytykseen mukaan vain tarvittaessa, samoin anestesiologi puudutuksia antamaan. Mikäli lapsen voinnissa ilmenee synnytyksen aikana jotain poikkeavaa, paikalle kutsutaan myös lastenlääkäri.

puhutaan, jos apuna on käytetty imukuppia tai nykyään harvemmin käytettäviä synnytyspihtejä. Apuvälineitä käytetään, mikäli synnytys pitkittyy, äidin voimat vähenevät tai lapsen vointi sitä vaatii. Synnytystä kutsutaan poikkeavaksi myös silloin, jos verenvuotoa on yli 500 ml tai istukan irtoamista joudutaan auttamaan leikkaussalissa käsin. Keisarileikkaus eli sektio voi olla suunniteltu, kiireellinen tai hätäsektio. Syyt kiireelliseen sektioon tai hätäsektioon ovat äidin, lapsen tai molempien voinnin nopea huononeminen. Synnytyskumppani pääsee yleensä heti tutustumaan vauvaan ja hoitamaan häntä.

Vauvan paras paikka syntymän jälkeen on sylissä ihokontaktissa. Vauva on koko sairaalassaoloajan vierihoidossa. Se mahdollistaa vauvalle elintärkeän lähellä olon ja tiheät imemiset rinnalla. Vierihoito auttaa myös vanhempia tutustumaan vauvaansa. Lapsivuodeosaston henkilökunta on perhettä varten paikalla. Heiltä kannattaa rohkeasti kysyä ja pyytää apua, jotta elämä kotona yhdessä vauvan kanssa alkaisi turvallisella mielellä. Neuvolaan kannattaa soittaa viimeistään sitten, kun perhe on kotiutunut vauvan kanssa, jotta terveydenhoitaja voi varata kotikäyntiajan mahdollisimman pian.