Suoraan sisältöön

Huolet ja pulmat raskausaikana

Raskaus ei aina ole auvoista aikaa, vaan siihen saattaa liittyä huolia ja riskejä. Raskaus on keholle luonnollinen tila, mutta myös rasite. Raskauden riskejä seulotaan tarkasti äitiysneuvolassa. On tärkeää, että odottava perhe saa luotettavaa tietoa raskauden riskeistä, oireiden ehkäisemisestä sekä sairauksien hoidosta.

Muutokset raskausaikana

Ensimmäinen raskauteen liittyvä muutos on kuukautisten poisjääminen. Samaan aikaan monilla naisilla rinnat alkavat aristaa. Raskaudenaikaiset rintamuutokset ovat tavallisimmin rintojen aristus, kasvu sekä joskus lievä maidoneritys. Alkuraskaudessa alavatsalla saattaa olla kuukautiskivun tyyppisiä kipuja, jopa pientä vuotoa. Pahoinvointi ja kuvotus ovat myös hyvin yleisiä oireita.

Puoliso tukee raskauspahoinvoinnista kärsivää naista.


Alkuraskauden väsymys on yleistä. Väsymys on toisinaan voimakasta ja johtuu mm. elimistössä tapahtuvista suurista hormonimuutoksista. Omaa vointia kannattaa kuulostella ja levätä tarpeen mukaan.

Mielialat vaihtelevat raskauden- ja imetyksen aikana nopeasti. Siihen vaikuttavat hormonimuutokset sekä se, että lapsen odotus ja syntyminen ovat suuria ja mullistavia asioita elämässä. Mielialojen vaihtelu hämmentää, koska se on usein nopeaa eikä aina ennakoitavissa. Se hämmentää raskaana olevaa sekä kumppania. Läheisen tuella ja lämmöllä on niissä hetkissä suuri merkitys. Mikäli mielialat jäävät pitkäksi aikaa alakuloisiksi tai masentuneiksi asia pitää ottaa esille neuvolavastaanotolla. Jokainen odottava nainen täyttää neuvolassa raskauden puolessa välissä mielialoja ja masennusta arvioivan EPDS-kyselyn (pdf). Sen perusteella voidaan tarkemmin miettiä tuen tarvetta jo raskausaikana.

Keskiraskaudessa useat naiset ovat energisiä ja voivat hyvin. Alun vaihtelevat ilon- ja epävarmuuden tunteet ovat jäämässä taka-alalle ja raskaus on muuttumassa myös puolisolle konkreettisemmaksi asiaksi. Vauvan liikkeet alkavat tuntua ensin äidille, mutta myöhemmin myös vatsanpeitteiden läpi isälle tai kumppanille. Keskiraskaudessa on mahdollisuus alkaa kuvitella kohdussa kasvavaa vauvaa ja muistella omaa lapsuuttaan. Herää kysymys, minkälainen vanhempi minä haluan olla vauvalleni.

Supistelu on kuukautiskivun tapaista kipua tai se voi olla kokonaan kivutonta, mutta tuntua siten, että vatsa menee kovaksi ja hengitys saattaa olla hetkellisesti hankalampaa. Alkuraskaudessa supistuksia on herkimmin silloin, kun kuukautisten pitäisi alkaa. Keskiraskaudessa ja loppuraskaudessa kohtu harjoittelee synnytystä varten, mutta se on usein vielä vaaratonta. Mikäli supistukset ovat voimakkaita tai ne liittyvät rasitukseen, raskaana olevalle suositellaan rasituksen välttämistä.





JAA
20.12.2018 16:57