Suoraan sisältöön

Nuoret ja päihteet

Vanhempina meidän tulee opetella tunnistamaan, ovatko muutokset lastemme käytöksessä kehitykseen liittyviä vai jotakin muuta - kuten esimerkiksi huumeidenkäyttöön liittyviä.


Nykyisin huumeet ovat yksi suurimmista ongelmista, joista vanhempien tulisi olla huolissaan. Tutkimusten mukaan nuorten suhtautuminen kannabikseen on aiempaa hyväksyvämpää. Huumeita, etenkin kannabista saa helposti kavereiden kautta tai tuntemattomalta kadulta. Nuorten kokeiluluonteinen huumeiden käyttö ei automaattisesti johda riippuvuuteen, vaikka se riski onkin ja siihen pitää vanhemman puuttua. Riippuvuuden syntymiseen tarvitaan monenlaista muutakin tekijää kuin vain itse aine.

Selkeitä hälytysmerkkejä nuoren päihteiden käytöstä on

  • sekava ja humalaisen oloinen käytös
  • pysähtyneisyys toiminnassa ja katseessa
  • punoittavat silmät
  • nuoren olemus äärimmäisen ylivilkkaan hermostuneena

Päihteiden käytön seurauksena nuoren luvattomat poissaolot kotoa voi lisääntyä. Päihteet lisäävät myös nuoren rahan tarvetta, jolloin kotoa voi kadota tavaraa tai rahaa. Jos lapsesi käyttää huumeita, on äärimmäisen tärkeää hakea apua ajoissa.

Päihdelinkki -sivustolta löydät tietoa ja keinoja päihdeasioiden käsittelyyn kotona ja koulussa.



31.01.2020 10:59