Neuvola

Lastenneuvolan tavoitteena on turvata lapsen terveys ja tukea vanhempia, jotta lapsella olisi hyvät edellytykset terveeseen kasvuun, kehitykseen ja hyvinvointiin. Lastenneuvolassa seurataan ja tutkitaan lapsen kasvua ja kehitystä, keskustellaan perheen terveystottumuksista sekä perhettä mahdollisesti askarruttavista kysymyksistä. Neuvolassa annetaan kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset.

Neuvolan tavoitteena on tukea vanhemmuutta ja perheitä. Ajanvaraaminen ja viestinvaihto neuvolan terveydenhoitajan kanssa onnistuu sähköisen asioinnin kautta. Tähän on kuitenkin muutama poikkeus. Äitiysneuvolan ensikäynti, synnytyksen jälkeinen kotikäynti ja jälkitarkastus sekä lastenneuvolan 4–6 vko, 4 kk, 8 kk, 18 kk eivät toistaiseksi ole sähköisesti varattavissa. Näihin voit varata ajan neuvolan puhelinpalvelusta puh. 

(09) 310 55530, ma-pe klo 8-14.

Lisäksi saat neuvoja ja apua Helsingin neuvolan chatissa.

 

Lapsen suun terveystarkastukset

Terveydenhoitaja tekee lapsen suun terveydentilan arvion lapsen neuvolatarkastuksessa ½ ja 2-vuotistarkastuksessa. Määräaikaiset lapsen suun terveystarkastukset tekee hammashoitaja tai suuhygienisti 1-, 3- ja 5-vuotiaille lapsille. Kehote ajan varaamiseksi suun terveystarkastukseen lähetetään kotiin 1-, 3- ja 5-vuotiaille. Kirjeen saatuaan perhe huolehtii ajan varaamisesta itse. 

Hammashoidon ensimmäinen vastaanottoaika tulee aina varata puhelimitse, puh. 09 310 51400, ma-pe klo 8-15. Poikkeuksena 1- ja 3-vuotiaiden lasten suun terveystarkastusaika, jonka voi varata sähköisesti sen jälkeen kun kehote ajanvarauksesta on saapunut.

 



Helsingin neuvolat

Neuvoloiden yhteystiedot


Avoin neuvola

Avoimeen neuvolaan voit tulla ilman ajanvarausta.

Lisää palvelusta

Avointen neuvoloiden aukioloajat


Terveydenhoitajan ja lääkärin vastaanotot lapsen iän mukaan 

Terveydenhoitajan vastaanotot lastenneuvolassa
Käyntikerta Lapsen ikä
1. 1—4 vkoa
2. 4—6 vkoa
3. 2 kk
4. 3 kk
5. laaja terveystarkastus 4 kk
6. 5 kk
7. 6 kk
8. 8 kk
9. 12 kk
10. laaja terveystarkastus 18 kk
11. 2 v
12. 3 v
13. laaja terveystarkastus 4 v
14. 5 v
15. 6 v
Lääkärin vastaanotot lastenneuvolassa
Käyntikerta Lapsen ikä
1. 4—6 vkoa
2. laaja terveystarkastus 4 kk
3. 8 kk
4. laaja terveystarkastus 18 kk
5. laaja terveystarkastus 4 v

 

Lastenneuvolasta ohjataan tarvittaessa palveluihin, joihin tarvitaan lähete.

Fysioterapia

Fysioterapia edistää ihmisen liikkumis- ja toimintakykyä. Fysioterapiaa toteutetaan yksilöllisesti tai ryhmässä, tarvittaessa potilaan kotona.
Lisää palvelusta

 

Toimintaterapiapalvelut

Toimintaterapia on tavoitteellista kuntoutusta, jossa toimintaterapeutti yhteistyössä asiakkaan kanssa auttaa suunnittelemaan kuntoutumista tukevaa arkea.
Lisää palvelusta

 

Lasten puheterapia

Lasten puheterapiassa tutkitaan ja kuntoutetaan 0-16-vuotiaita lapsia ja nuoria, joilla on tai epäillään ongelmia kielen ja/tai puheen kehityksessä.
Lisää palvelusta

 

Ravitsemusterapia

Ravitsemusterapeuttien vastaanotolle pääsee lähetteellä ravitsemushoidon erityisosaamista vaativissa tilanteissa.
Lisää palvelusta

 

Neuvolan psykologipalvelu

Neuvolan psykologin työn tavoitteena on tukea lapsen kehitystä ja vanhemmuutta sekä havaita lapsen ja perheen ongelmat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja järjestää muiden tahojen kanssa tarvittavaa tukea.
Lisää palvelusta

 



JAA
31.07.2017 13:18