Suoraan sisältöön

Turvallinen ympäristö

Turvallisen kotiympäristön luominen lapselle ei ole mahdoton tehtävä mutta vaatii hieman vaivannäköä. Vanhempien on esimerkiksi huolehdittava, ettei lapsi pääse käsiksi vaarallisiin esineisiin tai aineisiin. Pientä lasta tulee valvoa koko hereillä olon ajan esimerkiksi putoamis- ja palovammavaaran vuoksi.

Lapsi alkaa oppia turvallisuudesta jo hyvin varhaisessa vaiheessa matkimalla omia vanhempiaan. Kuten monessa muussakin asiassa, vanhemman tai kasvattajan esimerkki rohkaisee turvallisten tapojen oppimiseen. Tälle sivulle on koottu tietoa lapsen ympäristön turvaamisesta. Katso myös linkit-osio, jonka kautta löydät turvallisuuteen erikoistuneiden järjestöjen ja projektien sivuille.

Myös kodin ulkopuolella on tärkeää miettiä perheen turvallisuutta. Liikenneturva on tuottanut paljon materiaalia lasten kanssa liikkumisesta esim. pyörällä tai autolla.

Lapsi leikkii turvallisilla leluilla.

Oheisten tarkistuslistojen avulla voit käydä kotiympäristön läpi. Lähde: kotitapaturma.fi

 

 

 

Linkki videoon, joka opastaa, miten poistaa tukos lapsen hengitystiestä.

Lapsen hengitystietukos. Lapsi vetää helposti henkeensä ruokaa, makeisia tai pieniä leluja. Oikealla ensiavulla pelastat lapsesi tukehtumiselta. Otavamedian ja Suomen punaisen ristin tuottamalla videolla opastetaan miten tukos poistetaan lapsen hengitysteistä. Kuva: Tommi Tuomi/Otavamedia.



23.07.2020 11:00