Suoraan sisältöön

Kun on aika luopua

Potilas ja hoitaja kävelevät käytävällä.

Suursuon sairaalassa hoidetaan parantumattomasti sairaita ihmisiä. Millaista hoitoa he saavat palliatiivisella poliklinikalla, kotisairaalassa ja saattohoito-osastolla?

On perjantaiaamupäivä Maunulassa. Meidät otetaan lämpimästi vastaan Suursuon sairaalaan. Saattohoito-osastolla on täyttä, mutta rauhallista.

Tapaamme käytävällä Evan kävelyllä hoitajansa Susannan kanssa. Liitymme hetkeksi seuraan. Eva kertoo, miten hän aiemmin harrasti muun muassa hydrobic-vesijumppaa ja kysyy kujeillen kuvaajalta "mitä temppuja haluat, että teen kuvassa? Voimistelenko, kun jalat vielä jotenkin nousevat?"

Saatto-osasto 11 avattiin viisi vuotta sitten ja palliatiivinen osasto vuotta myöhemmin. Vuodepaikkoja on yhteensä 43.

Vuodeosastot ovat melko uusia, mutta kotisaattohoitoa Helsingissä on tehty lähes 20 vuotta. Täällä lääkäreillä on palliatiivisen ja saattohoidon erityispätevyys.

"Minusta on ihanaa, kun voin sanoa potilaalle, että löydämme aina jonkun keinon auttaa. En ole vielä ollut tilanteessa, jossa ei ole mitään tehtävissä", lohduttaa apulaisylilääkäri Jessica Löf.

Palliatiivisella poliklinikalla

Viime syksynä Suursuolla avattiin palliatiivinen poliklinikka. Potilas voi nyt tulla aiempaa aikaisemmin Suursuolle hoitoon.

Poliklinikan lisäksi hän saa samalla kotisairaalan ja osaston tuen. Jos kotona tapahtuu jotain yllättävää vaikka yöllä, voi potilas soittaa kotisairaalan hoitajan käymään luonaan ja tarvittaessa hänet voidaan siirtää osastolle ympärivuorokautiseen hoitoon.

Suurin osa potilaista tulee poliklinikalle lähetteellä HUS:sta. Heille on tehty palliatiivinen hoitopäätös ja he tarvitsevat oireisiinsa erityistason hoitoa.

"Potilaalla on esimerkiksi haimasyöpä. Hän on vielä hyväkuntoinen ja jaksaa käydä vastaanotolla. Ensikäynnillä puhumme potilaan elämäntilanteesta, peloista ja tukiverkostoista. Monesti hän on helpottunut, kun saa tietoa sairaudestaan, kerromme hoitopolusta, mitä mahdollisesti on odotettavissa ja miten me täällä hoidamme häntä", kertoo apulaisylilääkäri Nina Hanni.

Palliatiivinen poliklinikka saattaa monelle olla ensimmäinen paikka, jossa voi puhua kuolemasta.

"Potilas on juuri luopunut hoidoistaan ja vähitellen on luovuttava monesta iloa tuovasta asiasta kuten harrastuksista. Käymme luopumista yhdessä pitkin matkaa ja mietimme, mistä saisimme iloa. Meillä potilas läheisineen voi luottaa, että kaikki hoituu täällä tai kotona. Lupaamme hoitaa vaikeatkin oireet, lupaamme hoitaa hänet loppuun asti", jatkaa Nina.

Lääkärit.

Kuvassa apulaisylilääkärit Eeva Suhonen ja Jessica Löf, ylilääkäri Paula Poukka ja apulaisylilääkäri Nina Hanni.

Saattohoito kotona tai osastolla

Kun potilas ei jaksa enää käydä poliklinikalla, oireet ja väsymys lisääntyvät, siirtyy hoito yleensä kotisairaalaan. Tällöin lääkäri ja sairaanhoitaja käyvät potilaan kotona.

Kotisaattohoidossa voidaan kotiin tuoda sairaalasänky ja tarvittavat apuvälineet. Henkilökunta on tarvittaessa aina puhelimen päässä ja kotihoito voi myös olla tukena.

"Me poliklinikalla, kotisairaalassa ja osastoilla toimimme yhteen potilaan oireiden, tarpeiden ja toiveiden mukaan. Meillä ei ole tiettyä käytävää tai systeemiä, jonka läpi jokaisen potilaan on mentävä", sanoo ylilääkäri Paula Poukka.

"Hoidot ovat hyvin yksilöllisiä. Meillä ei ole valmista sabluunaa, jolla annamme kaikille esimerkiksi samat lääkkeet vaan mietimme tarkasti, millaista hoitoa ja kenelle", jatkaa apulaisylilääkäri Eeva Suhonen.

Saattohoito on oireiden kuten kipujen hoitamista. Se on myös tukea ja turvaa. Suursuon saatto-osastolla tukea ja turvaa tuovat lääkäreiden ja hoitajien lisäksi sairaalapapit, psykiatrinen sairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä, toiminta- ja fysioterapeutit.

Osastoilla käy myös vapaaehtoisia, joiden kanssa voi keskustella, kuunnella tai lukea vaikka runoja. Erilaiset esiintyjät, soittajat ja säännöllisesti apurahan turvin vieraileva sairaalamuusikko puolestaan tuovat musiikkimuistoja.

"Joskus on hyvin vaikea lähestyä potilasta ja hänen perhettään. On niin suurta ahdistusta, pelkoa ja vaikeita oireita. Tällöin olemme voineet lähestyä musiikin avulla ja näin päästä huoneeseen. Perhe on saattanut kokea tästä suurta apua. Minusta on hienoa tehdä tällaista sanatonta, ei lääkkeellistä työtä", sanoo apulaisylilääkäri Jessica Löf.

Palliatiivisella osastolla parantumattomasti sairaat ihmiset saattavat saada kokonaisvaltaista hoitoa vuosia. Saatto-osastolla hoito kestää keskimäärin kaksi viikkoa.

"Saattohoito on myös omaisten ja läheisten tukemista. Meillä on täällä hyvin avoin yhteisö. Tänne ovat kaikki tervetulleita, myös koirat ja kissat. Suursuolle voi tulla myös etukäteen tutustumaan. Martat leipovat meille pullaa, ja voimme koska vaan keittää pullakahvit, lupaa osastonhoitaja Paula Lagerstam.

Sairaanhoitaja ja osastonhoitaja.

Kuvassa sairaanhoitaja Susanna Pohjola ja osastonhoitaja Paula Lagerstam.

Ihmisenä loppuun asti

"Potilaat usein pelkäävät, että menettävät inhimillisyytensä elämän lopussa. He pelkäävät, että joutuvat pelinappuloiksi, paketeiksi tai hoidon kohteiksi ja mylly pyörii. Me kunnioitamme ihmistä ihmisenä ja keskitymme kunkin ihmisen tarpeisiin. Siksi meillä ei ole täällä kiire mihinkään, pohtii ylilääkäri Paula Poukka.

Keskusteluissamme toistuu usein palliatiivisen ja saattohoidon ammattialaisten yhteinen toive.

"Toivomme potilaillemme enemmän henkistä tukea, henkilökunnalle lisää psykososiaalista osaamista", Paula jatkaa.

Eva ja Susanna ovat siirtyneet Evan huoneeseen. Keskustelu on leikkisää. Susanna kehuu Evan hyvää huumoria ja Eva puolestaan hyvää hoitoa.

Sairaanhoitaja ja potilas juttelevat.

Kuvassa Eva ja Susanna.

"Täällä tärkeintä on tunne, että minua hoidetaan hyvin. Näen hoitajista, että heille on tärkeää hoitaa hyvin. Se antaa minulle potkua olemiseen", sanoo Eva.

"Teen tätä työtä persoonallani, käsilläni, tämä on myös silittämistä ja kiireetöntä läsnä olemista. Näin voin auttaa kanssaihmistä. Näen, miten hänen kipunsa ja ahdistuksena helpottuvat", jatkaa sairaanhoitaja Susanna Pohjola.

Eva on ollut osastolla kuukauden päivät. Lauantaina hän aikoo kotiin. Kotona käyntien kautta kokeillaan, voisiko Eva asua vielä kotonaan.

"Vähän jännittää mennä kotiin. Siellä käy varmaan sutina, kun lapsenlapsetkin tietävät, että olen tulossa kotiin."

Viimeisinä viikkoina, päivinä

Palliatiivisen ja saattohoidon välillä ei ole selkeää rajaa vaan saattohoitovaiheeseen siirtyminen vaatii hoitohenkilökunnalta tarkkaa seurantaa, kokemusta ja kokonaisnäkemystä.

"Saattohoitopäätöksen tekeminen on tärkeää. Sanomme ääneen, että nyt kuolema on näköpiirissä. Näin osataan valmistautua ja kaikki tietää, että nyt on viimeistään puhuttava asiat, joista haluaa puhua", sanoo apulaisylilääkäri Nina Hanni.

Kuoleman lähestyessä ihmisen voimat usein vaan hiipuvat ja hän nukkuu paljon. Saattohoidon aikana omainen voi yöpyä osastolla, saada vuoteen kuolevan läheisensä viereen.  

"Hoidossa keskitymme nyt olennaiseen, parantamaan välittömästi elämänlaatua, varmistamaan tehokas oirehoito ja rauhallinen elämän loppuvaihe", tiivistää apulaisylilääkäri Jessica Löf.

Jos hyvästä oirehoidosta ei saada apua, voidaan potilaan tietoisuutta kivuistaan alentaa. Apulaisylilääkäri Eeva Suhonen kertoo, että palliatiivisessa sedaatiossa ihminen nukutetaan kevyesti kuoleman lähestyessä, viimeisinä tunteina tai päivinä.   

"Muistan hyvin erään potilaan, jolla oli tuskia. Saimme hänet rauhoittumaan, mutta sitten hän sanoi, ettei jaksa enää vaan haluaa sedaation. Kun aloitimme sedaation, kävin hyvästelemässä potilaan. Hän katsoi silmiin ja sanoi: ”Kiitos Eeva”. Se on niin hieno hetki, kun voi auttaa ihmistä, jolla on tuskia, nähdä sen tuskan läpi."

teksti Sari Soininen
kuvat Virpi Velin