Suoraan sisältöön

Koronatilanne Helsingissä


Malmin koronaterveyaseman lääkäreitä. 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen ammattilaiset ovat Helsingissä venyneet tänä vuonna parhaimpaansa. Vuosi on ollut monella töiden osalta raskas. Tämän rinnalla on jouduttu kohtaamaan epidemian tuoma epävarmuus. Helsingin sote-ammattilaiset ansaitsevat valtavan ison kiitoksen koronan voittamiseksi tehdystä työstä.

Kulunut vuosi on ollut merkillinen, aiemmista vuosista täysin poikkeava, vuosi. Koronapandemia on väistämättä korostanut terveyden ensiarvoista merkitystä.

Samalla esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen ammattilaisten arvostus on noussut, voidaan sanoa maailmanlaajuisesti. Helsingin on osaltaan halunnut osoittaa arvostusta ja palkinnut työntekijöitään kertapalkkioilla ja muilla palkitsemisen keinoilla.

Tilanne on kohtuullisen vakaa

Viimeisen kahden viikon aikana (21.12. tilanne) Helsingin koronatilanne on selkeästi tasaantunut. Tartuntojen ilmaantuvuus ei enää kasva vaan on pikemminkin laskussa. Tartuntoja on ilmennyt viimeisen viikon aikana 91 päivässä. Tartunnan saaneita asuu joka puolella Helsinkiä. Suurten tartuntamäärien alueet eivät painotu yksiselitteisesti mihinkään ilmansuuntaan.

Tartuntoja on suhteellisesti eniten nuorilla aikuisilla. Kun huomioidaan ikäryhmien koot väestössä, nuorten ja keski-ikäisten tartuntojen määrät ovat hyvin lähellä nuorten aikuisten tartuntojen määriä. Muuta kuin suomea tai ruotsia puhuvien tartuntojen määrät ovat aiemmalla tasolla ja edustavat noin kolmannesta Helsingin tartunnoista.

Koronapalveluja helsinkiläisille

Helsingissä on päässyt koronatestiin syksyn ja alkutalven ajan samana päivänä eli käytännössä viiveettä. Testiin on voinut hakeutua aina keväästä lähtien Omaolo-verkkopalvelun (omaolo.fi) ja koronaneuvontapuhelimen (09 310 10024) kautta. Helsinkiläiset ovatkin aktiivisesti hakeutuneet testeihin, mistä kaikille kiitos.  

Näytteenoton saavutettavuutta eri puolilla Helsinkiä on parannettu jatkuvasti. Lukuisten näytteenottopisteiden lisäksi kaupunkilaisille on tarjottu mahdollisuus testiin popup-näytteenottopisteillä esimerkiksi Itäkeskuksessa ja Malmilla.

Tartunnanjäljityksen merkitystä on tänä aikana vaikea korostaa liikaa. Nopealla jäljityksellä katkaistaan tehokkaasti tartuntaketjuja. Tähän työhön on Helsingin epidemiologiseen toimintaan nopeasti ja joustavasti lisätty henkilökuntaa. Töissä on aamusta iltaan ja vuoden jokaisena päivänä yli 200 ammattilaista.

Pääosa Helsingin koronanäytteistä valmistuu nopeasti, jonka jälkeen tartunnan saaneille soitetaan eristyssoitto alle vuorokaudessa. Tartunnanjäljityksen aloituksessa on valitettavasti viivettä jopa joitain vuorokausia. Priorisoitujen ryhmien, kuten sote-ammattilaisten ja ikääntyneiden, kohdalla jäljitys alkaa heti.

Helsingin koronantorjunnassa eturintamassa ovat olleet myös kaksi koronaterveysasemaa Laaksossa ja Malmilla. Korona-asemat ovat hoitaneet keväästä alkaen kiireellistä hoitoa tarvitsevia korona- ja ylähengitystiepotilaita.   

Muut palvelut pyörivät koko ajan

Koronan torjunnan rinnalla Helsingissä ovat koko ajan pyörineet myös muut sosiaali- ja terveyspalvelut. Joitain palveluja on jouduttu supistamaan, kun ammattilaisia on siirretty hoitamaan koronaan liittyviä tehtäviä.

Korona takia sairaaloissa, palvelutaloissa ja seniorikeskuksissa on jouduttu turvautumaan vierailurajoituksiin. Nämä rajoitukset tuntuvat raskailta etenkin joulun lähestyessä. Niiden tavoite on kuitenkin hyvä eli ehkäistä tartuntojen leviämistä potilaiden ja asukkaiden keskuuteen kaikin tavoin.

Torjutaan koronaa yhdessä – testiin pääsee myös jouluna

Helsinki ja pääkaupunkiseudun kunnat suosittelevat yhdessä, että alueen asukkaat rajoittaisivat lähikontaktinsa myös joulun aikaan samassa taloudessa elävien läheisten välille. Muita yksityisiä tapaamisia tai perhekokoontumisia ei suositella järjestettäväksi. Joulua tulisi viettää siis kotona vain aivan läheisimpien ihmisten kanssa.

Oireisena ei edelläänkään tulisi lähteä lainkaan liikkeelle, vaan hakeutua testiin heti. Testaus toimii myös jouluna.

Ruuhkaisia paikkoja tulisi välttää mahdollisuuksien mukaan ja suosia esimerkiksi suoraan kotiovelle toimitettavia kauppakasseja ja lahjoja. Riskiryhmiin kuuluvien tapaamisessa tulisi noudattaa erityistä harkintaa ja heitä voisikin muistaa esimerkiksi oven taakse kuljetetulla ruualla tai lahjalla.

Helsingin lukiot ja ammatilliset oppilaitokset ovat edelleen etäopetuksessa. Harrastus- ja vapaa-ajan toimintaa on rajoitettu. Esimerkiksi Helsingin kaikki sisäliikuntatilat, kulttuuritalot, museot ja nuorisotilat on suljettu. Yli kymmenen hengen yleisötilaisuudet ovat kiellettyjä. Tämän hetkiset rajoitukset ovat voimassa 10.1. asti.

Koronarokotukset alkamassa

Koronarokotusten tarkat aikataulut ovat vielä avoinna. Rokotukset aloitetaan Helsingissä kuitenkin heti kun rokotetta saadaan, jopa jo joulun jälkeen. Tällöin aloitetaan rokottamaan kansallisten linjausten mukaisesti ensimmäisiä ryhmiä, kuten COVID-19 –potilaita hoitavaa terveydenhuollon henkilöstöä.

Rokotteiden tarkoista määristä ja aikatauluista ei vielä ole tietoa. On liian aikaista arvioida, milloin esimerkiksi perusterveille työikäisille tai edes riskiryhmille voitaisiin tarjota rokotusta.  Rokotukset tullaan järjestämään joukkorokotuspisteissä, joihin aika varataan sähköisesti tai puhelimella.

Lähteet

  • Helsingin korona-aiheiset internet sivut: www.hel.fi/koronavirus
  • Helsingin mediatiedote: Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä muistuttaa rajoitusten ja suositusten noudattamisesta joulun ja uudenvuoden vietossa. (18.12.)
  • Helsingin verkkouutinen: Koronarokotukset alkavat Helsingissä heti kun rokotetta saadaan
  • Helsingin verkkouutinen: Seniorikeskusten, palvelutalojen ja sairaaloiden vierailurajoituksia jatketaan
  • Sosiaali- ja terveystoimen toimialajohtajan Juha Jolkkosen joulutervehdys henkilöstölle