Suoraan sisältöön

Näkökulmia gerontologiseen sosiaalityöhön ja siinä kohdattavien iäkkäiden asiakkaiden elämäntilanteisiin

Työskentelen Helsingin kaupungilla gerontologisessa sosiaalityössä johtavana sosiaalityöntekijänä pohjoisen alueella. Olen keskustellut lännen palvelualueen johtajan Maarit Raution, gerontologisen sosiaalityön vs. päällikön Marko Timosen ja erityissosiaalityöntekijä Eija Kaskiharjun kanssa gerontologisesta sosiaalityöstä sekä siinä kohdattavien iäkkäiden asiakkaiden elämäntilanteista.

Vuoteen 2018 saakka iäkkäiden sosiaalityö oli sosiaali- ja lähityön tehtäviä. Organisaatiomuutoksen myötä perustettiin gerontologisen sosiaalityön yksikkö. Se voi olla käsitteenä vieras, toteaa Maarit Rautio. Hän puhuisi mieluummin ikääntyneiden sosiaalityöstä. Asiakkaat ovat pääsääntöisesti 65 vuotta täyttäneitä mutta myös sitä nuorempia muistisairausdiagnoosin saaneita. Palveluun tullaan asiakasohjausyksikön tekemän palvelutarpeen arvioinnin kautta. Kriteereitä ovat haastavat elämäntilanteet ja pitkäjänteisen tuen tarve. Asiakkaissa on myös erityisen tuen tarpeessa olevia. Tällä tarkoitetaan asiakasta, jolla on erityisiä vaikeuksia hakea ja saada tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluja kognitiivisen tai psyykkisen vamman tai sairauden, päihteiden ongelmakäytön, usean yhtäaikaisen tuen tarpeen tai muun vastaavan syyn vuoksi. Kaltoinkohtelu yksinään asettaa iäkkään henkilön erityistä tukea tarvitsevan asemaan.

Gerontologista sosiaalityötä tehdään kaikilla neljällä palvelualueella: idässä, lännessä, pohjoisessa ja etelässä sekä koko kaupungin kattavassa ruotsinkielisessä yksikössä. Ammattilaiset ovat sosiaalityöntekijöitä ja -ohjaajia sekä omaishoidon kotiavustajia. Kokonaisuutena palvelussa työskentelee yhteensä noin 60 ammattilaista.

Haasteelliset elämäntilanteet uhkaavat hyvinvointia

Keskusteluissa nousee selkeästi esille asiakkaiden köyhyys ja huono-osaisuus. Tämä vaikeuttaa kotona pärjäämistä. Raution mukaan aihe on noussut esille uudelleen, koska taloudellisen hyvinvoinnin erot ovat viime aikoina kasvaneet, kun ikääntyneet asuivat yhä enemmän omissa kodeissaan. Aiemmin vuosikymmentenkin aikoina kertyneet taloudelliset erot tasoittuivat vanhainkotiasumisessa, jossa kaikille oli ruoka, lääkkeet ym. perusasiat tarjolla. "Nyt he, jotka ovat köyhiä, ovat niin kauhean köyhiä", sanoo Timonen. Kaskiharju on pannut merkille, että köyhyys ja huono-osaisuus ovat elämän varrella kumuloitunutta taakkaa.

Iäkkäät asiakkaat kohtaavat köyhyyttä ja huono-osaisuutta, joka ei aina rajoitu taloudelliseen köyhyyteen ja huono-osaisuuteen, vaan se voi ilmetä myös sosiaalisen ja rakenteellisena. Köyhyyttäkin on monenlaista ja sen kanssa eletään monella tapaa. Sen alla on monenlaisia, hyvin yksilöllisiä tilanteista ja ihmisiä, selviytymiskeinoja ja selviytymättömyyttä. Tästä aiheesta julkaistiin sosiaalinen raportti keväällä 2019.

Olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että yhdenlaista tyypillistä iäkästä asiakasta ei ole. Jokainen on yksilö. "Jos yksilöllisyyttä tavoitellaan, niin kyllä se sitten viimeistään siellä vanhuudessa tulee esille", toteaa Kaskiharju. Hän on havainnut ikääntymisen tarkoittavan myös elämän arvioimista, että "tämmöinen tästä elämästä tuli". Joskus iäkkäillä on kipuilua asian hyväksymisessä. Kaskiharju toivoo, että iäkkäät luottaisivat avun saamiseen sitten, kun itse ei enää pysty itsestään pitämään huolta.

Yksilöllisistä elämäntilanteista huolimatta gerontologisen sosiaalityön asiakkailla on joitakin yhteneväisiä piirteitä. On elämänhallinnan vaikeuksia, mielenterveyden haasteita, päihteiden ongelmakäyttöä ja kaltoinkohtelua.

Yhtenäistä on sekin, että vanheneminen tuntuu kipeältä, kun nykymaailmaa leimaa nuoruuden ihannointi ja vanhuuden elämänvaiheen yksipuolinen tarkastelu. Kaskiharju myös haastaa nykykäsitystä, että ongelmat olisi vältettävissä pelkästään treenaamalla lihaksia ja ratkomalla ristisanoja. Havainnot osoittavat, että näistä huolimatta elämään voi tulla myös niin sanottuja ei-toivottuja asioita, kuten muistisairautta ja elämänhallinnan vaikeuksia. Kaskiharjun mukaan gerontologisessa sosiaalityössä nähdään köyhimmät ja heikompiosaiset ikäihmiset. Tutkimus ei heitä tavoita. Meillä on muistisairaita ja aika vähäosaisia ihmisiä. Näyttää siltä, että ainakin helsinkiläisten iäkkäiden sosiaalityön asiakkaiden elämä ja elämäntilanteet ovat on aika kahtia jakautunutta.

Gerontologisen sosiaalityön tarve kasvaa

Timosen mukaan sosiaalityö on aikasidonnaista. "Aina on ollut kaikenlaista asioita. Esimerkiksi päihteisiin liittyvät teemat olivat aiemmin erilaisia. Päihteet liittyvät nuoriin ja ikääntyneisiin ja sosiaalityö on siinä välissä esimerkiksi silloin, kun iäkäs henkilö kohtaa kaltoinkohtelua."

Rautio tuo esille, että kaltoinkohtelusta puhutaan nykyään enemmän kuin aiemmin. Sosiaalityön haastavuutta lisää hyvinvointierojen kasvaminen ja elämäntilanteiden moniulotteisuus. Rautio jatkaa, että ikääntyneillä sosiaalityön asiakkailla on usein muitakin ongelmia kuin köyhyyttä. Pienillä tuloilla voi pärjätä, mutta usein esimerkiksi sairaus muuttaa tilanteen. Yksinäisyys uhkaa, kun sosiaalinen verkosto häviää ympäriltä. "Olet yksin ja se voi tuntua ihan hirvittävältä."

Raution mukaan sosiaalityö ja heikompiosaisten kanssa toimiminen on monelle vierasta. Tuolloin voi olla vaikeaa ymmärtää, että tällaisessa elämäntilanteessa olevia ihmisiä on ja että he tarvitsevat apua. Heikompiosaisten oma ääni ei niin kuulu. Sen takia se saattaa heijastua siihen, ettei ehkä niin ymmärretä ikääntyvien kanssa tehtävän sosiaalityön suurta merkitystä. Rautio kuitenkin uskoo, että jokainen gerontologisen sosiaalityön ammattilainen kokee oman työnsä merkitykselliseksi nähdessään siinä työntuloksen. Sosiaalityössä kohdataan yksilön elämässä kovin isoja asioita, kuten taloudelliset ongelmat, yksinäisyys ja kaltoinkohtelu.

Koska asiakkailla on monesti useita ongelmia, on Raution mukaan tärkeää, että sosiaalityön prosessi olisi selkeä. Iäkkäiden asiakkaiden omatyöntekijänä toimiva sosiaalityöntekijä voisi hoitaa turvattoman, iäkkään sosiaalityön asiakkaan prosessin kokonaisuutena palvelutarpeen arvioinnin jälkeen. "Täytyisi pyrkiä siihen, ettei huonossa kunnossa olevan asiakkaan tarvitsisi muistaa ja jaksaa kertoa vaihtuville työntekijöille", sanoo Rautio.

Osattomuus huolestuttaa

Rautio kantaa huolta asiakkaiden osallisuudesta: "Siitä, että ihmisten ääni kuuluisi. Ikääntyneiden porukka on niin laaja ja heterogeeninen, että siellä on kaikenlaisia ilmiöitä. Ja sosiaalityön tehtävänä on tuoda niitä esille asiakkaan tukena. Ja vahvistaa asiakkaan osallisuutta siihen liittyen."

Myös Kaskiharju nostaa osallisuuden ja itsemääräämisoikeuden vahvistamisen esille osana arjen kohtaamisia. "Tavoitteena on, että ihminen olisi edes jostakin osallinen tässä maailmassa. Toisaalta tämä vaatii kyllä tasapainottelua varsinkin silloin, kun asiakasta tulee suojata, vaikka kaltoinkohtelulta", jatkaa Kaskiharju. Osallisuutta voi olla pienikin, asiakkaalle tärkeä asia. Asiakas voi päästä vaikka käymään kahvilla tai kioskilla. Kaskiharju muistaa tilanteen, jossa asiakas toivoi vielä joskus pääsevänsä käymään lähikaupassa. Eräs toimeentulotuen asiakas toivoi saavansa vielä joskus pehmeän nojatuolin.

Kaskiharju nostaa esille myös jatkuvuuden turvaamisen merkityksen. Tällä hän tarkoittaa, että iäkkään asiakkaan elämässä olisi jotain jatkuvuutta ylläpitävää, vaikka hyvinkin avustettuna. Se olisi asiakkaalle, joka olisi tuttua ja toisi jatkuvuuden tunnetta suhteessa aiempaan elämään. "Jos asiakkaalla on esimerkiksi muistisairaus, ei hän välttämättä ymmärrä, miten tähän on tultu, ja ihmettelee, miten on vanhentunut. Jollain tavoin hän määrittää oman elämänsä raameja, vaikka ne nyt sitten olisivat vähän ei niin järkeviä ja loogisia", sanoo Kaskiharju.

Gerontologinen sosiaalityö on antoisaa ja merkityksellistä

Gerontologisessa sosiaalityössä lähtökohtia ovat humaani ote, asiakaslähtöisyys, osallisuus ja eettisyys asiakkaan kohtaamisessa. Tärkeää on asiakkaan itsemääräämisoikeus ja että asiakas voi kokea olevansa osallinen itseään koskevassa asiassa ja ratkaisussa. Sosiaalityö ei voi tulla määrittämään, mikä on kullekin hyvää elämää. Rautio kertoo, että jo 70- ja 80-luvuilla sosiaalityössä oli pyrkimyksenä asiakkaan hyvä elämä. Rautio jatkaa: "Minunkin mielestä hyvä elämä on hyvä. Että sitähän kaikki ihmiset haluaa. Ja ihminen määrittää sitä itse."

Iäkkäiden parissa työskenneltäessä kuoleman ajatuskin tulee lähemmäksi, ja tämä herättää Raution näkemyksen mukaan ehkä joissakin ihmisissä torjuntaa. Lapsissa on helppoa nähdä tulevaisuus, mutta huonokuntoinen ikääntynyt on toisenlaisessa tilanteessa. Rautio korostaa, että ikääntyvien kanssa tehtävässä työssä on meidän tehtävänä mahdollistaa hyvää elämää lähellä kuolemaa parantamalla elämänlaatua ja tämä tekee tästä työstä erittäin merkityksellistä.

Kun ammattilainen voi tukea iäkästä asiakasta, on sillä suuri merkitys myös ammattilaiselle itselleen. Ammattilainen voi laittaa kaiken osaamisensa peliin, koska usein ei ole yksittäisiä selkeitä ratkaisuja monimutkaisissa tilanteissa. Tuolloin työssä onnistumisen tunne on antoisa. Asiakkaat tai heidän omaisensa voivat muistaa tilanteita vielä pitkien aikojenkin jälkeen. Raution mukaan aina ei työntekijänä tajuakaan, miten merkityksellinen kohtaaminen on ollut asiakkaalle. Se voi tulla vasta jälkeenpäin. Joku tulee sanomaan, eikä itse ammattilaisena muista koko tilannetta. Joku on kuitenkin kokenut, että hänen elämänsä suunta muuttui. Tähän näkemykseen on helppo yhtyä myös oman työssä saatujen kohtaamisten kautta. Toisinaan saatan myös olla viranomaisena ehkä ainoa iäkkään asiakkaan lähellä oleva ihminen.

Asiakkaat antavat palautetta suoraan tai epäsuoraan. Kaskiharju kertoi saaneensa taannoin kivan kirjeen, jossa omainen kiitti häntä. Joku asiakas haluaa tarjota kahvit. Myös pitkistä, vaikeista prosesseista elämän monien hankaluuksien keskellä on tullut asiakkaalta palautetta aitona kiitoksena. On myös sellaisia, jotka sanovat, että minä en sinua tarvitse. Kaskiharju korostaa luottamuksen rakentamisen merkitystä yhteisen työskentelyn perustaksi. "Että jos nyt kuitenkin vähän oltaisiin yhteyksissä, niin antaa sen luvan siihen. Että saat nyt sentään soitella, että ne kontaktit pysyy."

Kaskiharjun mukaan kaikki asiakkaat ovat tavattoman kohteliaita, vuorovaikuttavia ja vastaantulevia loppupeleissä. Jokainen jollain tavalla ymmärtää, että kyllä hän apua tarvitsee, vaikka jotkut ehkä määrittelevät hänet palveluvastaisiksi, hoitokielteisiksi ja sairaudentunnottomiksi. Nämä käsitteet tulevat hoitotyön puolelta. Kaskiharju toteaa, ettei ole ihan varma niiden kaikkien sisällöistä. Kaskiharju arvelee hoitokielteisyyden psyykkiseksi tilaksi, ahdistavaksi tunteeksi olla vanha ja riippuvainen. Moni pitää kiinni itsemääräämisoikeudesta ja itsellisyyden tarpeesta viimeiseen saakka. "Se on ihmisenä olemista myös sitten, kun sanotaan, että kyllä minä pärjään ja vähän tajuaa itsekin, että ei. Se on meihin rakennettua. "

Myös Kaskiharju kertoo kokevansa työnsä merkityksellisenä ja näkevänsä inhimillistä ihmisten elämää. Työ avaa näkökulmaa sellaiseen elämänvaiheiseen ja tilanteeseen, mitä mikään tutkimus ei tavoita. On mahdollisuus vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin ja elämänlaatuun jossain määrin. Työtä tehdään asiakkaan hyvinvoinnin eteen. Itsemääräämisoikeuden rajoittaminen on asiakkaan suojaamista.

Kaskiharjun mukaan niin sanottua harmaata aluetta on aika paljon. Tällöin vaaditaan ammattilaiselta paljon kokonaistilanteen hahmottamista ja oman harkinnan käyttöä sekä vastuunottoa. "Siihen ei ole pysy-ohjetta. Tarvitaan myös verkostoyhteistyötä sekä neuvottelutaitoja asiakkaan ja verkoston suuntaan. Ja sitten aina pitää yhteistyötahojen kanssa olla kärsivällinen ja sanoa, että tällaisissa asioissa me ollaan oltu liikkeellä. Yhteistyökumppanit alkavat ymmärtää, että mitä me täällä pystytään tekemään ja mitä ei." Mahdollisten muutosprosessien käynnistyminen vie usein paljon aikaa. Eteenpäin mennään pienin askelin ja toisinaan otetaan myös askeleita taaksepäin.

Timonen sanoo työn vaativan luovuutta ja ajattelua laatikon ulkopuolelta. "Pitää olla rohkea ja ajatella luovasti. Ehkä sellaisen positiivisen luovan kautta. Asiat voivat olla vaikeita, mutta ratkaisuja on aina." Tämä on helppoa tunnistaa myös oman asiakastyön kohtaamisista.

Työ tosiaan vaatii luovuutta ja jämäkkyyttä sekä kykyä hahmottaa asiakkaan kokonaistilanne. Raution korostaa, ammattilaisen pitää osata kohdata ihmiset inhimillisesti. "Jos ajattelee, että ihminen on vanha ja hän on elänyt tietyllä tavalla, niin ei se tapa kenties enää muutu vaikka työntekijä voisi nähdä jonkin toisen tavan toimia olevan hänelle parempi. Että sitäkin pitää sitten osata kunnioittaa."

Työskentely vaatii usein pitkäjänteistä työskentelyä, jossa pienetkin askeleet voivat olla suurten ponnistusten takana. Kaskiharju kuvaa, että kohtaaminen on tuntosarvet pystyssä olemista, mihin suuntaan tässä voi mennä. On varottava, ettei tyri sitä tilannetta ja joutuisi ovesta ulos saman tien. Jos kuitenkin niin käy, pitää lähteä uusista asemista liikkeelle. Kaskiharju kertoo, ettei ole vielä kukaan käskenyt suksimaan suohon. "Minä en ole koskaan sellainen virallinen viranomainen, vaikka minulla on virka. Olen epämuodollinen ja annan vähän jotain itsestänikin silleen sopivasti tilanteeseen. Että jollain tavalla pääsee siinä tilanteessa eteenpäin. Että kepillä jäätä, että tuosta kantaa. Mennään siihen suuntaan." Luottamuksen rakentamiseen voi kulua tunti tai sitten vuosi. Asiakas saa olla kiukkuinen. Seuraavalla kerralla voi kysyä, onko anteeksi pyytämisen paikka.

Gerontologisessa sosiaalityössä tarvitaan kohtaamisen taitojen ja substanssiosaamisen lisäksi myös tutkimuksellista tietoa – niin määrällistä kuin myös laadullista. Pitää myös tuntea sosiaalialan lainsäädäntöä ja ohjeita. Tämä vaatii Raution mukaan ihan hirveästi tietoa, koska ikääntyneet ovat toimintakyvyltään heikentyneet. Pitää olla tietoa psyykestä ja muistisairauksista ja toimintakyvyn heikkenemisestä. Gerontologisessa sosiaalityössä osaamista kehitetään muun maussa neljässä eri kehittämistyöryhmässä, joiden teemat ovat kaltoinkohtelu, mielenterveys ja päihdetyö, osallisuuden vahvistaminen sekä talous ja asuminen.

Gerontologisen sosiaalityön tavoitteena on iäkkäiden asiakkaiden hyvinvoinnin ja arjen sujumisen vahvistaminen. Työ on psykososiaalista tukemista sekä käytännön asioiden hoitamista. Ollakseen vaikuttavaa tuen tuleekin olla kokonaisvaltaista. Kaskiharju kuvaa oman työnsä sisältävän kaikkea laidasta laitaan: "Kun asiakas kokee elämänsä merkityksettömänä ja hänen läheisensä kaltoinkohtelee häntä, niin kuka siihen tulee mukaan? Gerontologinen sosiaalityö. Kun asiakas vaikka kadottaa avaimensa, niin kukas lähtee liikkeelle? Gerontologinen sosiaalityö. No, mistä saadaan rahat, jos asiakkaalla ei ole? No, gerontologinen sosiaalityö hoitaa sen, että haetaan rahaa jostain. Hyvin yksinkertaisia ja pikkuasioita, jotka eivät ole pysy-ohjeissa. Ja viime aikoina tuollaiset vaippatilauksetkin on ruvennut kaatumaan gerontologisen sosiaalityön tehtäviin. Niin, että jos ihmisellä ei ole vaippoja eikä hän kykene itse niitä tilaamaan, niin kuka? No, minä", toteaa Kaskiharju.

Mari Helin

Kirjoittaja toimii gerontologisen sosiaalityön pohjoisen alueen johtavana sosiaalityöntekijänä.
Hän haastatteli syksyllä 2019 lännen palvelualueen johtajaa Maarit Rautiota, gerontologisen sosiaalityön vs. päällikköä Marko Timosta ja erityissosiaalityöntekijä Eija Kaskiharjua.

Yhteydenotot: mari.helin@hel.fi