Suoraan sisältöön

Miten ihmeessä aika riittää kaikkeen?


Tiina Mäki

Sosiaali- ja terveysalan valtakunnalliset muutokset vaikuttavat myös Helsingin soteen jo ennen vuotta 2020.  Meillä on kiire saada omat palvelujen uudistuksemme toteutettua, mutta samalla on tärkeää olla mukana Uudenmaan soten valmistelussa.  Miten ihmeessä aika riittää kaikkeen?

Vuoden 2020 lähestyessä yhä useampi meistä on jollain tavalla mukana sote-muutoksen suunnittelussa osana omaa työtään. Osa joukostamme irrottautuu hallitusti omista töistään maakunnan töihin joko resurssisopimuksella tai työsopimuksella, pääosin osa-aikaisesti. Vastaamme kuitenkin meidän Helsingin sosiaali- ja terveystoimialan palveluista koko siirtymäajan. 

Myös Apotti-tietojärjestelmän suunnittelussa  ja käyttöönoton valmistelussa on käytetty resurssisopimusta osa-aikaisten työpanoksen ostamiseen. Ammattilaisten osaamista hyödynnetään harkitusti ja omaa toimintaa vaarantamatta. Samaa toimintatapaa noudatetaan myös sote-valmistelussa.

Sote-alan lainsäädännön muutokset palvelujen järjestämisessä ja tuottamisessa vaikuttavat myös kehittämishankkeisiin. Valtakunnallisesti on menossa monia hankkeita, jotka edistävät toimintatapojen muutoksia palveluissa. Törmäsin Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) esittelyyn Facebook-sivuilla. Täpinöissään olevat hanketyöntekijät kertoivat omasta polustaan tähän hankkeeseen. Hankkeella on selkeät tavoitteet ja askelmerkit. Innostus oli tarttuvaa – tulin suorastaan kateelliseksi! Monesti tulee ajatelleeksi, että helppoahan sitä on jossain hankkeessa hehkuttaa tekemistä, mutta "oikeassa työssä" ei paljon naurata. Miksi?

Ilman kirkasta päämäärää on mahdotonta kokea onnistumista työssään. Onko meillä omassa työssä riittävän kirkkaat tavoitteet? Tarvitsemme tärisyttäviä, melkein mahdottomia tavoitteita, jotta pärjäämme kilpailussa ja vertailuissa toisiin palvelujen tuottajiin. Meidän palvelujen uudistaminen ydintoiminnassa tapahtuu yhä laajemmassa yhteistyössä muiden kuntien ja HUSin kanssa. Emme voi suunnitella omassa työssä ja hankkeissa muutoksia ilman, että samalla pohdimme muutosten sopivuutta soteen. Samalla emme kuitenkaan tiedä tarkkaan, millaisia muutoksia on tulossa. Meidän tavoitteemme asiakaskokemuksesta ja palvelujen saatavuudesta, tuottavuudesta, vaikuttavuudesta ja henkilöstökokemuksesta ovat kuitenkin yhteisiä muiden toimijoiden kanssa.

Aikaa ei riitä kaikkeen ilman toimintatapojen muutoksia.  Miten sinä ja työyhteisösi muutatte toimintatapoja?

 

Tiina Mäki
hallintojohtaja