Suoraan sisältöön

Kerho- ja harrastustoiminta

Helsinkiläisille peruskoululaisille järjestetään koulupäivän yhteydessä kerhotoimintaa. Oppilaat voivat osallistua kerhotoiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen muun muassa koulujen oppilaskuntien kautta. Koulun kerhotoimintaa voidaan järjestää joko omalla henkilökunnalla tai ostettuna ulkopuoliselta toimijalta (osallistujille maksutonta). Tämän lisäksi koululla voi olla muutakin kaupungin ulkopuolisen toimijan järjestämää kerhotoimintaa (kohtuulliset osallistumiskustannukset).

Solakallion koulussa toimivat kerhot:

  • Easy Sport (liikunta)

Harrastamisen Suomen mallin maksuton ryhmä:

Tanssi

keskiviikko tai torstai klo 14-15 (7.9.-15.2.2021)

5.-9.-luokkalaisille (mukaan otetaan 10 oppilasta)

Tanssiharrastuksen tavoitteena on tarjota tanssitunteja, joiden aikana jokainen oppilas voi kykyjensä mukaan osallistua tunnin kulkuun ja nauttia tanssimisesta ja liikkeestä.

Tunneilla tehdään monenlaisia tanssia ja musiikkia yhdistäviä harjoituksia ja harjoitellaan nykytanssin tekniikan perusteita jokaisen oman taitotason mukaisesti. Tanssiharrastuksessa tehdään myös luovia harjoitteita, joiden kautta oppilaat oppivat luomaan omia tansseja.

Tanssiryhmää ohjaavat Elisa Lejeune ja Nina Mamia

Ilmoittautumiset Maiju Rokkaselle

Järjestäjä: Zodiak Presents / Harrastamisen Suomen malli

Tietoa ohjaajista:

Elisa valmistuu syksyllä 2021 Teatterikorkeakoulusta tanssitaiteen maisteriksi. Aikaisemmalta koulutukseltaan hän on kasvatustieteiden kandidaatti (sivuaineena erityispedagogiikka). Opintojen ohella Elisa on ohjannut erityistä tukea tarvitsevien nuorten tanssiryhmää ja ollut mukana tanssiryhmä Ihanien toiminnassa. Opettajana Elisalle on tärkeää tutustua oppilaisiin ja rakentaa luottamuksellinen suhde koko ryhmän kesken. Tanssiminen herättää monenlaisia tunteita ja kokemuksia, siksi turvallinen ja kannustava ympäristö on kaiken perusta.

Nina on opettanut tanssia ja teatteria 20 vuotta. Hänen repertuaariinsa kuuluu satubaletti, lastentanssi, aikuisbaletti, nykytanssi, erityisryhmien tanssi ja tanssiteatteri. Nina on valmistunut koreografiksi Teatterikorkeakoulusta ja ohjaajaksi Helsingin Ammattikorkeakoulu Stadiasta. Tanssinopettajan opintoja hänellä on Turun Taideakatemiasta. Opettajana Ninalle on tärkeää turvallisen tilan luominen, hyväksyvä ilmapiiri, jokaisen oppilaan kohtaaminen ja tanssin riemu.

Nina on toiminut koreografi-ohjaajana ja tanssija-näyttelijänä useissa pienryhmissä sekä kaupunkien teattereissa. Ninalla on myös oma nykytanssiteatteri Mamia Company, joka tekee teoksia niin lapsille kuin aikuisillekin.

Lisätiedot: Katja Kirsi katja.kirsi@zodiak.fi 050 343 9302



Voit myös katsoa lähialueen muiden koulujen kerho- ja harrastustarjonnan.

Lisätietoa kerho- ja harrastetoiminnasta




08.09.2021 08:58