Suoraan sisältöön

Kerho- ja harrastustoiminta

Helsinkiläisille peruskoululaisille järjestetään koulupäivän yhteydessä kerhotoimintaa. Oppilaat voivat osallistua kerhotoiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen muun muassa koulujen oppilaskuntien kautta. Koulun kerhotoimintaa voidaan järjestää joko omalla henkilökunnalla tai ostettuna ulkopuoliselta toimijalta (osallistujille maksutonta). Tämän lisäksi koululla voi olla muutakin kaupungin ulkopuolisen toimijan järjestämää kerhotoimintaa (kohtuulliset osallistumiskustannukset).

Voit myös katsoa lähialueen muiden koulujen kerho- ja harrastustarjonnan.

Lisätietoa kerho- ja harrastetoiminnasta


Kerho- ja harrastustoiminta koulussamme lukuvuonna 2022−2023 


Koulussamme järjestetään oppilaille maksuttomia harrastuksia ja kerhoja sekä harrastamisen Suomen mallin kautta että koulun kerhotoimintana. Kaupunki on vakuuttanut osallistujat.  

Kerhot ja harrastukset toteutuvat, jos osallistujia on riittävästi. 


Maksuttomat harrastukset ja kerhot 

Maanantai 


Eläinharrastus, 3.-6.lk

Luokassa xx, 14-15.30

Eläinharrastuksessa lapsi saa oivaltamisen ja ilon kokemuksia eläinaiheisen ryhmämuotoisen toiminnan kautta. Eläinharrastusryhmä tukee lapsen myötätunnon ja empatiakyvyn kehittymistä, ryhmässä toimimisen taitoja, oman toiminnan ohjauksen taitoja sekä vastuun kantamisen kehittymisen taitoa. Eläinharrastusryhmässä lapsi saa tietoa ikätasoisella tavalla eläimen hoidosta ja huolenpidosta.

Ohjaaja: Ohjaaja ilmoitetaan myöhemmin
Ilmoittautuminen: tämän linkin kautta
Yhteystiedot: Koordinaattori: Anu Hokkanen 050 5533961 Palvelusta vastaava: Camilla Sundell p. 0458576450
Järjestäjä: Mahistuki / Harrastamisen Suomen malli


Parkour, 3.-6.lk

Liikuntasalissa klo 14.30-15.30

Laadukkaita treenejä volttien, parkourin, street workoutin, akrobatian ja trikkauksen parissa. Aloitamme perusteista, joten aikaisempaa kokemusta ei tarvita. Etenemme vaikeampiin liikkeisiin ryhmän tason ja toiveiden mukaan. Tunneilla harjoitellaan hyvässä seurassa, toisia kannustaen ja yksilöllinen kehitys huomioiden.
Ilmoittautuminen: info@asadfriigym.fi

Ilmoita seuraavat tiedot: Harrastajan nimi, koulu, luokka-aste, harrastajan yhteystiedot (numero), sukupuoli: tyttö/poika/muu. Huoltajan nimi, sähköpostiosoite ja puh.nro, muuta huomioitavaa

Järjestäjä: Asad Friigym / Harrastamisen Suomen malli




Muut kerhot ja harrastukset


Muuta

Katso myös muu Nuorten ympäristötilan toiminta http://nuortenymparistotila.munstadi.fi/

Lastenliiton toiminta www.lastenliitto.fi/helsinki/kerhot

Roihuvuoren seurakunnan kerhotarjonta https://www.helsinginseurakunnat.fi/roihuvuorenseurakunta/uutiset/kerhojajaleirejakoululaisille

EasySport –tunnit ala-asteikäisille https://easysport.fi/

Voit etsiä harrastusta myös Harrastushaun kautta https://nk.hel.fi/harrastushaku/




26.08.2022 14:02