Suoraan sisältöön

Kerho- ja harrastustoiminta


Helsinkiläisille peruskoululaisille järjestetään koulupäivän yhteydessä kerhotoimintaa. Oppilaat voivat osallistua kerhotoiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen muun muassa koulujen oppilaskuntien kautta. Koulun kerhotoimintaa voidaan järjestää joko omalla henkilökunnalla tai ostettuna ulkopuoliselta toimijalta (osallistujille maksutonta). Tämän lisäksi koululla voi olla muutakin kaupungin ulkopuolisen toimijan järjestämää kerhotoimintaa (kohtuulliset osallistumiskustannukset).


Kerho- ja harrastustoiminta koulussamme lukuvuonna 2022-2023

Harrastamisen Suomen mallin ja EasySportin maksuttomat harrastukset käynnistyvät 5.9.2022 alkaen.
Tervetuloa tutustumaan ja ota kaverikin mukaan!


Maanantai

Elokuvan lumoissa, 3.-6.lk

Akvaario D1-40, klo 14.30-16

Kiinnostaako sinua elokuvat ja elokuvantekeminen? Oletko pohtinut, miten ammattituotantojen elokuvat syntyvät ja miten hyvät tarinat voidaan kertoa videokuvan välityksellä? Tervetuloa mukaan tekemään elokuvaa ammattilaisten johdolla!
Elokuvatunneilla toimimme pienryhmissä, joissa teemme kaiken elokuvan toteuttamiseen liittyvän alusta loppuun saakka itse: elokuvan suunnittelun, käsikirjoittamisen, kuvaamisen, näyttelemisen, ohjaamisen, leikkaamisen ja editoinnin. Tunneilla opettelemme myös tarinankerrontaa sekä sitä, millaisia kerrontatapoja videokuvassa on ja miten videolla voidaan tuottaa tarinaa. Pienelokuvien lisäksi tunneilla tehdään animaatioita. Tunnit sopivat niin aloittelijoille kuin jo elokuvaa harrastaneille.
Ilmoittautuminen: tämän linkin kautta
Yhteyshenkilö: Tuulia Tuovinen, tuulia.tuovinen@popupry.com
Järjestäjä: PopUp ry / harrastamisen Suomen malli


EasySport Temppuilu 3.-6.lk

Liikuntasalissa klo 15.30-16.30

EasySport Temppuilu tunneilla harjoitellaan erilaisia temppuja omalla keholla temppuratoja hyödyntäen, lisäksi pelataan ja leikitään yhdessä.
Lisätietoa: https://easysport.fi/ & meri.isto@hel.fi
Järjestäjä: Östersundomin Sisu- ÖSSI ry



Tiistai

Ohjelmointi ja pelisuunnittelu, 3.-6.lk

Akvaario D1-40, klo 14.30-16

Ohjelmointi ja pelisuunnittelu -ryhmässä lapset pääsevät harjoittelemaan koodauksen peruslogiikkoja ja ongelmanratkaisua visuaalisissa koodausympäristöissä. Ammattitaitoisen ohjaajan johdolla tehdään vaihtuvaan teemaan liittyviä tehtäviä ja projekteja yksin ja yhdessä. Koodausharjoitustehtävien lisäksi ryhmässä saa käyttää luovuuttaan ja soveltaa oppimaansa suunnittelemalla esimerkiksi interaktiivisia maailmoja tai minipelejä.
Ilmoittautuminen: tämän linkin kautta
Yhteystiedot: harrastuskoordinaattori@sog.gg
Järjestäjä: School of Gaming / Harrastamisen Suomen malli


Keskiviikko

EasySport Temppuilu 3.-6.lk

Liikuntasalissa klo 14.30-15.30

EasySport Temppuilu tunneilla harjoitellaan erilaisia temppuja omalla keholla temppuratoja hyödyntäen, lisäksi pelataan ja leikitään yhdessä.
Lisätietoa: https://easysport.fi/ & meri.isto@hel.fi
Järjestäjä: Östersundomin Sisu- ÖSSI ry


Jos et pääse osallistumaan, muistathan perua ilmoittautumisen.
Osallistujat ovat vakuutettuja harrastuksen aikana.



26.08.2022 09:17