Suoraan sisältöön

Liikuntapainotus

Liikuntalinjalla liikutaan kaksi tuntia viikossa joka luokka-asteella. Toiminnan tavoitteena on taitava, nopeatempoinen, innostava, reipashenkinen ja aktiivinen liikkuvaoppilas.

Sisältöjä ovat monipuolinen vuodenaikojen mukainen liikunta esimerkiksi yleisurheilu, suunnistus, jääurheilu ja hiihto, erilaiset pallopelit, uinti sekä erilaiset kuntoharjoitteet. Lisäksi liikuntalinjalla tutustutaan vieraampiin liikuntalajeihin ja suorituspaikkoihin esimerkiksi seinäkiipeilyyn, melontaan, tennikseen, keilailuun, ammuntaan jne.

Liikunnan soveltuvuuskoepainotettuun opetukseen valittu oppilas voi osallistua Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia organisoimiin fysiikka- ja lajiharjoituksiin. Kuluvana lukuvuonna tarjolla olevat harjoitukset on nähtävissä täällä


Lisäksi liikuntalinja mahdollistaa osallistumisen eri lajiliittojen ja oman seuran valmennustoimintaan koulupäivän puitteissa. Lukujärjestyksissä pyritään huomioimaan harjoittelu tiistai aamuissa ja keskiviikko iltapäivissä.


Soveltuvuuskoe

Liikuntapainotusta opiskelevat oppilaat valitaan soveltuvuuskokeella. Soveltuvuuskoe noudattaa Olympiakomitean suosittelemaan valtakunnallista soveltuvuuskoetta. Tarkempi kuvaus  löytyy  seuraavista linkeistä www.soveltuvuuskoe.fi ja SOVELTUVUUSKOE

Lukuvuodelle 2022-2023 liikutapainotuksen uudet oppilaat valitaan soveltuvuuskokeella joka järjestetään keskiviikkona 19.1. 2022 klo 9:00. Paikkana Pirkkolan urheiluhalli.  Tarkemmat ohjeet kokeeseen tulijoille julkaistaan tässä lähempänä ajankohtaa. 

Mukaan tarvitset yhteistä testiosuutta varten sisäliikuntavarusteet (kengät ja soveltuvan vaatetuksen) ja koulukohtaista osuutta varten uintivarusteet. Koulukohtainen testiosuus sisältää uintitestin ja sisällä tehtävän palloilutestin. Mukaan kannattaa myös ottaa juomapullo sekä halutessasi pienet eväät.

Uusintakoe on maanantaina 7.2. klo 9:00 niille, jotka ovat sairauden takia estyneet osallistumasta varsinaiseen pääsykokeeseen (lääkärintodistus). Varustus yllä.




01.11.2021 09:59