Ajankohtaista

[8.10.2018] Kanneltien Unicef-kävely perjantaina 12.10.2018

Kannelmäen peruskoulun Kanneltien yksikkö järjestää UNICEF-kävelyn 12.10.2018. Yhdessä UNICEFin kanssa oppilaat auttavat lapsia Malawissa, eteläisessä Afrikassa kouluihin, joissa on hyvä olla ja oppia. 

Oppilaat pyytävät kotiväkeä sponsoroimaan liikuntasuorituksiaan itse valitsemallanne summalla. Summa kirjataan oppilaan sponsorikuoreen. Tapahtuman jälkeen oppilas näyttää UNICEF-kävelypassinsa, jonka tarrojen määrä kerrottuna valitsemallanne summalla määrittää kokonaislahjoituksen. 

Sponsorina voi toimia kuka tahansa oppilaan lähipiirin aikuinen. Ohjeet lahjoituksen tekemiseen löydätte sponsorikuoresta. RAHAA EI TUODA KOULUUN, VAAN LAHJOITUKSET MAKSETAAN SUORAAN UNICEFIN TILILLE. Oppilas tuo kuoren kotiin hyvissä ajoin ennen tapahtumaa ja palauttaa kuoren kouluun ennen kävelyä.


[26.9.2018] Kodin ja koulun päivä perjantaina 28.9. klo 8.30-9.15

Perjantaina 28.9. vietetään kansallista Kodin ja koulun päivää. Kaikissa toimipisteissämme (Raitti, Kannel ja Runo) on avoimet ovet klo 8.30-9.15. Luokanopettajat ja luokanvalvojat tiedottavat luokkakohtaisesti luokan tarkemmasta ohjelmasta.

Rehtorit ovat tavattavissa aamukahvien merkeissä Runonlaulajantien toimipisteessä klo 8.30 -10.00. Kahvituksesta vastaa ryhmä 9. luokan oppilaita.

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!


[24.8.2018] Koko koulun vanhempainilta tiistaina 28.8. klo 18

Lukuvuoden ensimmäinen vanhempainilta järjestetään tiistaina 28.8.2018 klo 18.00 alkaen kaikissa koulutaloissamme (Kannel, Raitti ja Runo). Vanhempainilta on luokkakohtainen ja alkaa kokoontumisella klo 18.00 lapsen kotiluokassa. Lämpimästi tervetuloa!


[10.8.2018] Aamupäivätoiminta lukuvuonna 2018 - 2019

1.-2. luokan oppilaille järjestetään aamutoimintaa niinä päivinä, kun koulu alkaa myöhemmin kuin klo 8.30.  Aamupäivätoimintaan voi osallistua ennen oppituntien alkua klo 8.30 – 10.00 välisenä aikana.

Aamupäivätoiminnassa on vapaata leikkiä ja yhdessä tekemistä kavereiden kanssa sovitusti sisällä tai ulkona ohjaajan seurassa. Aamupäivätoiminnassa ei tarjota aamupalaa ja se on maksutonta.

Aamupäivätoiminta järjestetään Leikkipuisto Kannelmäessä, Kanneltie 1a. Ohjaajina toimivat leikkipuiston ohjaajat. Aamutoiminta alkaa maanantaina 20.8.2018.

Aamutoimintaan ilmoittaudutaan Wilman kautta valitsemalla Wilman yläpalkista ”Hakemukset ja päätökset” -> Tee uusi hakemus -> Aamutoimintaan ilmoittautuminen syksy 2018 -> Täytä tiedot -> Tallenna tiedot. Aamupäivätoiminnasta ei tehdä erillistä päätöstä vaan pelkkä ilmoittautuminen riittää.


[7.8.2018] Koulupäivät torstaina 9.8.2018 ja perjantaina 10.8.2018

vuosiluokat 1-4 klo 9.00 – 12.00
vuosiluokat 5-9 klo 9.00 – 13.00

Työjärjestyksen mukainen koulutyö alkaa vuosiluokilla 2-9 maanantaina 13.8.2018 ja avoimen alun 1.-luokkalaisilla maanantaina 27.8.2018.


[7.8.2018] Huoltajien wilma-tunnukset

Koulutulokkaat

Wilman avainkoodit toimitetaan 1.-luokkalaisten oppilaiden huoltajille ensimmäisinä koulupäivinä reppupostissa oppilaiden mukana.

Seitsemäsluokkalaiset

Koulusta riippumattomista, oppilastietojärjestelmään tehdyistä muutoksista johtuen kaikille 7. vuosiluokan oppilaiden huoltajille joudutaan tekemään uudet Wilma-tunnukset. Avainkoodit postitetaan kotiin kirjepostilla tämän viikon aikana.


[6.8.2018] Poliisi kehottaa kertaamaan koulureitin ja liikennesäännöt yhdessä lapsen kanssa

Turvallinen koulutie on meidän yhteinen tehtävämme. Huomioi liikenteessä pienet koululaiset – omat sekä muiden.

Hyvä koululaisen huoltaja,

Pyydän, että käyt ennen uuden lukuvuoden alkua yhdessä lapsesi kanssa läpi koulumatkan sekä keskeiset liikennesäännöt. Jos viet oman lapsesi kouluun autolla, kehotamme huomioimaan myös muut pienet koululaiset. Huomiota tulee kiinnittää varsinkin suojatiesääntöihin ja ajonopeuksiin. Lasten liikkuminen voi olla vaikeasti ennakoitavaa, joten hidasta vauhtia siten, että ehdit reagoimaan yllättäviinkin tilanteisiin. Tämä ei koske ainoastaan autoilijoita, vaan myös esimerkiksi moottori- ja polkupyöräilijöitä.

Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä ensimmäisinä koulupäivinä. Valvontaa järjestetään erityisesti niiden koulujen ympärillä, jotka sijaitsevat valtakatujen välittömässä läheisyydessä.

Otimme viime syksynä Helsingin poliisissa käyttöön Whatsapp-numeron +358 50 342 2133, jonka kautta sekä lapset että aikuiset voivat olla kiireettömissä asioissa yhteydessä poliisiin. Viestejä voi lähettää esimerkiksi liikenteeseen, kiusaamiseen tai epäilyttävään toimintaan liittyvissä asioissa. Hätätapauksissa soita 112.

Koulumatkalla olevista vaaranpaikoista voi ilmoittaa myös suoraan Helsingin kaupungille osoitteessa hel.fi/kaupunkiymparisto/palaute.

Turvallinen koulutie on meidän yhteinen tehtävämme!

Ystävällisin terveisin

Helsingin poliisi


[6.8.2018] Syyslukukausi alkaa 9.8.2018

Koulu alkaa vuosiluokilla 1-9 kaikissa toimipisteissä torstaina 9.8.2018 klo 9.00.

Hyvää lukuvuoden alkua kaikille!


[1.6.2018] Asiointi koululla kesän aikana

Mikäli teillä on asiointia koululla kesän aikana, sopikaa tapaaminen etukäteen soittamalla kansliaan koulusihteereille:

Henna Lehtonen/ Kannel puh. (09) 3108 2212 (vuosilomalla 2.7.- 27.7.2018).
Anneli Pukkila/ Runo puh. (09) 3108 0494 (vuosilomalla 25.6. - 27.7.2018).

Rehtori Kirsi Juuti on tavoitettavissa 19.6.2018 asti ja jälleen 31.7.2018 alkaen.

Hyvää kesää!


[1.6.2018] Muutoksia koulun hallinnossa

Kannelmäen peruskoulun rehtori Sirkka Kovanen jää eläkkeelle 1.8.2018 (vuosilomalla 4.6.2018 alkaen).
Rehtorin virkaan on valittu koulun nykyinen virka-apulaisrehtori, FM Kirsi Juuti. Virka-apulaisrehtorin tehtävää hoitaa 1.8.2018 alkaen KM Outi Hokkanen.

 

[27.3.2018] Tiedoksi koulutulokkaiden vanhemmille

Lähetämme viikolla 15 koteihin kirjeen, jossa kerromme tärkeistä koulun aloittamiseen liittyvistä asioista ja päivämääristä. Kirjeen mukana saatte tiedon toimipisteestä, jossa lapsenne aloittaa koulun.

Kouluun tutustumiset:

ti 15.5.2018 klo 08.00 - 09.00 Kanneltien koulutalossa
(Kanneltie 1)

ke 16.5.2018 klo 08.00 - 09.00 Raitin koulutalossa
(Kaarelanraitti 1)


[24.1.2018] Koulutulokkaiden ilmoittautuminen 24.1.2018 klo 8-10 ja 17-19


Tulevat syksyn 1.-luokkalaiset voivat ilmoittautua kouluun joko verkossa 8.-29.1.2018 osoitteessa wilma.edu.hel.fi tai käymällä koulullamme

Kanneltien koulutalossa (Kanneltie 1, pääovi) 
ke 24.1.2018 klo 8.00 - 10.00 ja 17.00 - 19.00.

Tervetuloa ilmoittautumaan ja kouluun!

Lisätietoa kouluun ilmoittautumisesta ja koulun aloittamisesta löytyy kasvatuksen ja koulutuksen verkkosivuilta.


[19.1.2018] A1-kielen opetus 1. luokalla lukuvuonna 2018 - 2019

Kannelmäen peruskoulu tarjoaa varhennettua A1-kielen opetusta 1. luokalla seuraavissa kielissä:

ENGLANTI, RANSKA, RUOTSI, SAKSA

Kieli valitaan kouluun ilmoittautumisen yhteydessä.


[19.12.2017] Tiedotustilaisuus koulutulokkaille tiistaina 16.1.2018 klo 17.30

Hyvät koulutulokkaiden huoltajat!

Lämpimästi tervetuloa tiedotustilaisuuteen
tiistaina 16.1.2018 klo 17.30 – 18.15 Kannelmäen peruskouluun, Runonlaulajantie 40, juhlasali.

Terveisin rehtorit Sirkka Kovanen ja Kirsi Juuti


[12.12.2017] Tiedotustilaisuus 6. luokkalaisille ja huoltajille yläkouluun siirtymisestä

tiistaina 16.1.2018 klo 19.00 Runonlaulajantien toimipisteessä, Runonlaulajantie 40.

Lämpimästi tervetuloa!

 

ILMAISUN SOVELTUVUUSKOEPAINOTETTU OPETUS

Opetuslautakunta teki 25.10.2016 päätöksen siitä, että Kannelmäen peruskoulu saa tehtäväkseen ilmaisun soveltuvuuskoepainotetun opetuksen järjestämisen. Painotettu opetus alkoi 7. vuosiluokalla elokuussa 2017.

Painotettuun opetukseen valitaan soveltuvuuskokeella 24 oppilasta.

 Soveltuvuuskokeet painotettuun opetukseen järjestetään helsinkiläisissä kouluissa 22.1. – 9.2.2018 välisenä aikana.

→ Kannelmäen peruskoulussa ILMAISUN soveltuvuuskoe pidetään keskiviikkona 7.2.2018 klo 9.00.

Ilmoittautumislomake soveltuvuuskokeeseen tulee palauttaa koulun kansliaan viimeistään 18.1.2018. Lähetämme lisätietoa ja ohjeita soveltuvuuskoetta varten ilmoittautumislomakkeessa ilmoittamaanne huoltajan sähköpostiin.

 

VALINNAISET OPINNOT VUOSILUOKILLA 8-9

Kannelmäen peruskoulun opetussuunnitelma on luettavissa osoitteessa http://ops.edu.hel.fi

Uuden 1.8.2016 käyttöönotetun opetussuunnitelman myötä valinnaisiin opintoihin on tullut muutoksia.

7. luokalla ei opiskella uuden opetussuunnitelman tuntijaon mukaan valinnaisia opintoja. Poikkeuksena on ilmaisupainotus, johon valitut oppilaat opiskelevat yhden vuosiviikkotunnin ilmaisua 7. vuosiluokalla.

Oppilaan vuosiviikkotuntimäärä vuosiluokilla 7-9 on 30, poikkeuksena ilmaisupainotuksessa opiskelevat oppilaat, joiden tuntimäärä on 7. vuosiluokalla 31 vuosiviikkotuntia.

 

VALINNAISET OPINNOT 8. VUOSILUOKALLA

Taito- ja taideaineiden valinnaiset opinnot (3 vuosiviikkotuntia)

Oppilas valitsee seuraavista oppiaineista kaksi, joista opiskelee toista 2 vuosiviikkotuntia ja toista yhden vuosiviikkotunnin.

MUSIIKKI, KOTITALOUS, KUVATAIDE, LIIKUNTA, TEKNINEN TYÖ, TEKSTIILITYÖ

Valinnaiset opinnot (3 vuosiviikkotuntia)

Oppilas valitsee yhden seuraavista 3 vuosiviikkotunnin kokonaisuuksista:

ILMAISU (soveltuvuuskoeoton kautta)

B2-kieli: espanja, ranska, saksa ja venäjä +KOETAAN KULTTUURIA!

KANSAINVÄLISYYTTÄ!

KULTTUURIA!

MEDIAA!

TUTKI JA MIETI!

YRITÄ! (yrittäjyyskasvatusta ja työelämätaitoja)

 

VALINNAISET OPINNOT 9. VUOSILUOKALLA  

Taito- ja taideaineiden valinnaiset opinnot (2 vuosiviikkotuntia)

Oppilas valitsee yhden seuraavista oppiaineista, jota opiskellaan 2 vuosiviikkotuntia:

MUSIIKKI, KOTITALOUS, KUVATAIDE, LIIKUNTA, TEKNINEN TYÖ, TEKSTIILITYÖ

Valinnaiset opinnot

Oppilas valitsee yhden seuraavista 3 vuosiviikkotunnin kokonaisuuksista:

ILMAISU (soveltuvuuskoeoton kautta)  

B2-kieli: espanja, ranska, saksa ja venäjä +KOETAAN KULTTUURIA!

KANSAINVÄLISYYTTÄ!

KULTTUURIA!

MEDIAA!

TUTKI JA MIETI!

YRITÄ! (yrittäjyyskasvatusta ja työelämätaitoja)

Oppilas voi valita eri 3 vuosiviikkotunnin kokonaisuuden 8. ja 9. vuosiluokalle lukuun ottamatta ilmaisua ja B2-kieltä.


Kaikkiin valinnaisiin opintoihin sisältyy yhteistyötä koulun yhteistyöverkostojen asiantuntijoiden kanssa!


Huomioitavaa:

Ilmaisuun soveltuvuuskoeoton kautta valitut oppilaat opiskelevat valinnaisina opintoina ilmaisua sekä 8. että 9. vuosiluokalla ja tekevät valinnat ainoastaan taito- ja taideaineiden valinnaisista opinnoista.

B2-kieltä opiskellaan 8. ja 9. vuosiluokalla 2 vuosiviikkotuntia molemmilla vuosiluokilla. Kolmen vuosiviikkotunnin kokonaisuuteen sisältyy kumpanakin vuonna yksi vuosiviikkotunti ko. kieleen liittyviä kulttuuriopintoja.

LISÄTIETOA KASKON INTERNETSIVUILTA

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan (KASKO) sivuilta löytyy kuudesluokkalaisen opas aikatauluineen ja ohjeineen:

https://www.hel.fi/helsinki/fi/kasvatus-ja-koulutus/perusopetus/mita-opiskellaan

Lomakkeita (ilmoittautuminen soveltuvuuskokeeseen) saa kansliasta koulusihteeriltä. Lomakkeet löytyvät myös:

https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi/palvelut/lomakkeet/lomakkeet

 

Tapaamisiin tiedotustilaisuudessa 16.1.2018 klo 19.00!

Rehtorit Sirkka Kovanen ja Kirsi Juuti


[22.9.2017] Kannelmäen alueen asukasilta 5.10.2017

aika ja paikka: torstaina 5.10.2017, klo 18:00 – 19:30, Runonlaulajantie 40, liikuntasali

Aiheina vuosien 2018–22 päivähoito- ja koulupalvelut alueella

• Palvelut ja tilat sekä uudisrakennusten ja korjausten suunnittelu
• Väestöennusteet ja rakentaminen

Tilaisuus alkaa kasvatuksen ja koulutuksen palveluiden sekä kaupunkiympäristön asiantuntijoiden puheenvuoroilla, jonka jälkeen vastataan alueen asukkaiden kysymyksiin.

Tervetuloa!


[3.8.2017] Lukuvuoden 2017-2018 työ- ja loma-ajat

Koulutyö alkaa torstaina 10.8.2017 klo 9.00.

Torstaina 10.8.2017 kaikilla oppilailla on koulua klo 9.00 - 12.00. Perjantaina 11.8.2017 vuosiluokkien 1-4 oppilailla on koulua klo 9.00 - 12.00 ja vuosiluokkien 5-9 oppilailla klo 9.00 - 13.00. Lukujärjestyksen mukainen koulutyö alkaa maanantaina 14.8.2017.

Syyslukukausi 10.8.2017 (to) - 22.12.2017 (pe)
 Syysloma 16.10.2017 (ma) - 20.10.2017 (pe)
 Joululoma 23.12.2017 (la) - 7.1.2018 (su)

Lauantaityöpäivä 16.9.2017, jolla korvataan helatorstain jälkeinen perjantai 11.5.2018.

Kevätlukukausi 8.1.2018 (ma) - 2.6.2018 (la)
 Talviloma 19.2.2018 (ma) - 23.2.2018 (pe)


[22.5.2017] Aamutoiminnan pilotointi käynnistyy tarvittaessa elokuussa 1.-2. luokkalaisille ja 1.-4.lk erityisen tuen oppilaille.

Hyvät huoltajat

Aamutoiminnan pilotointi käynnistyy tarvittaessa elokuussa 1.-2. luokkalaisille ja 1.-4.lk erityisen tuen oppilaille.

Toimintaan ilmoittautumisesta tulee elokuussa ennen koulun alkua yksityiskohtainen WILMA ohjeistus. Vielä ei tarvitse ilmoittautua, koska lukujärjestykset ensi lukuvuoden osalta vielä puuttuvat.

 Leena Palve-Kaunisto
erityissuunnittelija / iltapäivätoiminnan palveluvastaava
Helsingin Opetusvirasto

leena.palve@hel.fi
p. (09 )310 86809 


[18.4.2017] Superschools-urheilutapahtuma valtaa Kannelmäen ja sen kautta koko Helsingin!
 

Superschools-urheilukisoja on järjestetty vuodesta 1997 alkaen, ja seuraavat kisat järjestetään Helsingissä 16.4-21.4.17. Superschools-urheilutapahtumaan ottaa osaa viisi eri maata (Belgia, Wales, Irlanti, Ruotsi ja Suomi). Jokaisessa joukkueessa on 20  7.-9.-luokkalaista urheilijaa sekä valmentajia ja huoltajia.

Suomen edustuskouluna kisojen aloitusvuodesta asti on toiminut Kannelmäen peruskoulu Helsingin Kannelmäestä. Olemme ainoa suomalainen koulu, joka on näissä kisoissa mukana!

Superschools-urheilutapahtumat järjestetään vuosittain eri maissa, ja tänä vuonna tapahtumassa juhlistetaan satavuotiasta Suomea. Kisoissa korostuvat myös Helsingin kaupungin arvot ekologisuus, oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus, turvallisuus, osallisuus ja osallistuminen. Kannelmäen peruskoulun oppilaista 20 osallistuu kisoihin kilpailijoina, ja muut oppilaat toimivat kisaviikon aikana erilaisissa avustavissa tehtävissä, kuten toimitsijoina kisapaikoilla, mediatiimissä, kisajoukkueiden oppaina sekä ruoka- ja majoitusvastaavina.  Viimeksi kisat järjestettiin Heulsingissä vuonna 2012.

Tänä vuonna mukana olevat koulut:
Kannelmäen peruskoulu, Helsinki
Athénée Royal de Mons, Belgia
Björkvallskolan, Uppsala, Ruotsi
Pen-y-Dre, Merthyr Tydfil, Wales
St Augustine’s, Dungarvan, Irlanti

Kilpailulajeina ovat sulkapallo, pöytätennis, uinti, koripallo, jalkapallo, yleisurheilu sekä este- ja maastojuoksu. Oppilaat majoittuvat Kannelmäen peruskoulussa, mutta kisapaikat ovat päivittäin ympäri Helsinkiä, muun muassa Pirkkolassa ja Kivikossa.

Kilpailuna Superschools-tapahtuma on ollut monivuotinen perinne. Oppilaat pääsevät luontevasti tutustumaan saman ikäisiin oppilaisiin eri Euroopan maista ja tutustumaan paikalliseen koulukulttuuriin. Yhteistyökoulujen opettajat ovat olleet mukana vuosia ja sitoutuneet toimintaan.

 

[24.11.2016] Tiedotustilaisuudet koulutulokkaiden, 2. ja 3. luokkalaisten ja 6. luokkalaisten huoltajille

Lämpimästi tervetuloa tiedotustilaisuuksiimme tiistaina 17.1.2017:
 klo 17.30 koulutulokkaiden huoltajille koulunaloituksesta
 klo 18.15 2. ja 3. luokkalaisten huoltajille kielivalinnoista ja
 klo 19.00 6. luokkalaisille ja huoltajille yläkouluun siirtymisestä
Tilaisuudet Runonlaulajantien toimipisteen juhlasalissa (Runonlaulajantie 40).

Kannelmäen peruskoulussa alkaa elokuussa 2017 ilmaisun soveltuvuuskoepainotettu opetus 7. vuosiluokalla. Soveltuvuuskoe järjestetään keskiviikkona 8.2.2017 klo 9.00.

 

[26.10.2016] Kannelmäen peruskoulussa alkaa ilmaisun soveltuvuuskoepainotettu opetus

Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto käsitteli asiaa kokouksessaan tiistaina 25.10.2016 ja päätti, että Kannelmäen peruskoulu tarjoaa 1.8.2017 alkaen vuosiluokille 7-9 ilmaisun soveltuvuuskoepainotettua opetusta, jonka enimmäisoppilasmäärä on 24 oppilasta. Päätös oli koulun johtokunnan maaliskuussa 2016 tekemän esityksen mukainen.

Opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston päätösote on luettavissa osoitteessa
https://www.hel.fi/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/paatoksenteko/lautakunnat-ja-johtokunnat/arkisto/opetuslautakunta

Ilmaisun painotettu opetus alkaa 7. vuosiluokalla elokuussa 2017. Päätöksen myötä koululla käynnistyy painotetun opetuksen opetussuunnitelman laatiminen ja tammikuussa 2017 järjestettävän soveltuvuuskokeen valmistelu.


 [13.10.2016] Arvioinnin toteuttaminen

Kannelmäen peruskoulun uusi opetussuunnitelma on luettavissa osoitteessa http://www.ops.edu.hel.fi
Opetussuunnitelman luku 6 käsittelee oppimisen arviointia.

Koulun arviointikäytänteet
1. – 4. -luokilla
väliarviointi käydään arviointikeskusteluna marraskuussa, ja lukuvuositodistus on sanallinen.
5. – 6. -luokilla
väliarviointi käydään arviointikeskusteluna marraskuussa, ja lukuvuositodistus on numeerinen.
7. – 9. -luokilla
on sekä väliarviointi syyslukukauden lopussa että lukuvuosiarviointi kevätlukukauden päätteeksi numeroarviointina.
Oppilas saa palautetta oppimisestaan, työskentelystään ja käyttäytymisestään oppiainetta opettavien opettajien sopivaksi katsomien kokonaisuuksien jälkeen. Lisäksi oppilas saa jatkuvaa suullista tai kirjallista palautetta. Oppilasta ohjataan tiedostamaan omaa edistymistään ja sen eteen vaadittavan työn merkitystä. Luokanopettajan ja -valvojan kanssa käytyjen keskustelujen sekä koulussa käytössä olevien viestivälineiden kautta huoltajille annetaan mahdollisuus osallistua lapsensa koulutyön seurantaan.
Tänä lukuvuonna vuosiluokkien 1-6 oppilaiden arviointikeskustelut (väliarviointi) käydään 7.11. – 30.11.2016 välisenä aikana. Luokanopettajat lähettävät huoltajille kutsun Wilman kautta. Arviointikeskustelu käydään oppilaan, huoltajien ja opettajan kesken.
Vuosiluokkien 7-9 oppilaat saavat numeerisen väliarvioinnin lukukauden päättyessä 22.12.2016.
Huoltajilla on mahdollisuus kuulla ja kysyä arvioinnista vanhempainillassa tiistaina 8.11.2016.



JAA
08.10.2018 14:04