Suoraan sisältöön

Hätäilmoituksen tekeminen

Hätänumeroon tulee soittaa aina kiireellisissä, todellisissa hätätilanteissa hengen, terveyden, omaisuuden tai ympäristön ollessa uhattuna tai vaarassa tai jos on syytä epäillä näin olevan.

Soita hätäpuhelu itse, jos mahdollista. Turvaa potilas välittömältä vaaralta tai lisävahingoilta (liikenne, kuumuus, kylmä), turvaa potilaan hengitystiet, tyrehdytä suuret verenvuodot ja varmista opastus potilaan luokse. Noudata hätäkeskuksesta saamiasi ohjeita. Jos hätäkeskuksessa on ruuhkaa, älä katkaise puhelua.

Kuinka ensihoitohenkilöstö toimii tapahtumapaikalla?

Tullessaan potilaan luokse ensihoitajilla on mukana tutkimus- ja hoitovälineet, happi-imulaite sekä monitori-defibrillaattori. Tutkittuaan ja annettuaan tarvittavan ensihoidon he joko hälyttävät tarvittaessa lisäapua (lääkäriyksikkö tai ensihoidon kenttäjohtaja) tai tekevät päätöksen potilaan siirto- ja kuljetustavasta.

Aina hälytys ei johda potilaan kuljetukseen ambulanssilla sairaalaan, vaan potilas voidaan tutkimuksen ja tarvittavan hoidon ja neuvonnan jälkeen jättää kotiin tai tapahtumapaikalle. Toisinaan potilas voi hakeutua hoitoon omalla autolla tai taksilla. Vuonna 2016 ensihoidon suorittamista tehtävistä n. 40 % ei edellyttänyt ambulanssikuljetusta.

JAA