Suoraan sisältöön

Mielenterveys

Puhekupla, jossa teksti mielenterveys

Hyvällä mielenterveydellä tarkoitetaan mielen hyvinvointia. Jokainen kokee ja määrittelee mielen hyvinvointinsa itse. Pääsääntöisesti tasainen ja tyytyväinen mieliala kertoo ihmisen voivan hyvin. Silloin voimavarat tuntuvat riittäviltä esimerkiksi työssä tai koulussa keskittymiseen eikä asioita jää rästiin. Lisäksi aikaa ja energiaa riittää vielä harrastuksille ja kavereille.

Vaikka vastoinkäymiset ovat osa elämää ja mieliala saattaa näissä tilanteissa laskea, selviää hyvinvoiva ihminen niistä kohtuullisen nopeasti. Kun ihminen voi hyvin, nukahtaminen illalla sujuu useimmiten ongelmitta ja aamulla esimerkiksi töihin tai kouluun herääminen onnistuu ilman suurempia vaikeuksia. Myös läheiset ihmissuhteet sekä ihmissuhdetaidot tukevat hyvinvointia.

Joskus elämässä on vaiheita, jolloin mieliala laskee tai olo on ahdistunut. Asioita voi miettiä yksinkin, mutta niitä olisi hyvä pohtia aina myös yhdessä jonkun luotettavan aikuisen tai läheisen kanssa. Usein myös aika auttaa vaikeidenkin asioiden ja tunteiden käsittelyssä. Jos alakuloisuus tai ahdistus jatkuu kuitenkin pitkään ja vaikeuttaa arjesta selviämistä, kannattaa hakea apua. Terveysasemilta kuka tahansa voi hakea apua mielenterveyden pulmiin. Oppilaitoksissa ammattiauttajina toimivat puolestaan oppilashuoltoryhmän terveydenhoitajat, kuraattorit ja psykologit.


Mielenterveyden ongelmiin kannattaa hakea apua

Nuorten mielenterveyden häiriöt ovat yleisiä, sillä eri tutkimusten mukaan noin joka neljäs nuori kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä. Monet niistä ilmaantuvat ensi kertaa jo nuoruudessa ja erilaisia häiriöitä voi olla useampia yhtä aikaa. Oireiden ja häiriöiden varhainen tunnistaminen onkin tärkeää, jotta ongelmien pitkittymiseltä ja vaikeutumiselta vältyttäisiin.

Lue lisää nuorten mielenterveyden häiriöistä Mielenterveystalon Tietoa mielenterveydestä -sivuilta.




JAA
15.11.2019 10:11