Medialukion vaalipaneeli järjestetään 8.3. – aiheina nuoret & tulevaisuus

Medialukion vaalipaneeli järjestetään 8.3. – aiheina nuoret & tulevaisuus

Helsingin medialukio on tunnettu menestykseksi osoittautuneista vaalipaneeleistaan vuosien varrelta ja tänäkin vuonna medialukiolaiset ottavat osaa eduskuntavaalien alla käytävään keskusteluun. Vaalipaneelia voi seurata suorana 8.3. klo 10:30 eteenpäin Yle Areenasta ja jälkitäteen se löytyy Yle Areenasta tästä linkistä.

Vuoden 2019 eduskuntavaalit käydään huhtikuussa ja medialukiolaiset järjestävät vaalipaneelin yhteistyössä Yleisradion kanssa. Vaalipaneelin on tarkoitus aloittaa Ylen vaalikevät.

Jo viime syksynä medialukiolaiset kokosivat ensimmäisen tiimin kasaan tarkoituksenaan aloittaa eduskuntavaalipaneelin valmistelu. Nyt käsikirjoitustiimi on suuri ja nuoret ovat ideoineet vaalipaneelin rakenteen ja kysymykset valmiiksi. Aiheiksi ovat valikoituneet nuoret & tulevaisuus.

Vaalipaneeli saa tänä vuonna entistä merkityksellisempiä vieraita:
Jussi Halla-aho (ps.)
Antti Rinne (sd.)
Sanni Grahn-Laasonen (kok.)
Li Andersson (vas.)
Tiina Ahva (sin.)
Pekka Haavisto (vihr.)
Anna-Maja Henriksson (r.)
Katri Kulmuni (kesk.)
Sari Essayah (kd.)

 Nyt kannattaa raapustaa kalenteriin muistutus nuorison suurimmasta ja kohutuimmaista vaalipaneelista. Katso suorana Yle Areenasta perjantaina 8.3. klo 10:30 eteenpäin!

Pidetään melua vaaleista!
#meluavaaleista


JAA